Laatokan Karjalan Clemet suvun vaiheita vuosilta 1590-2018.

– Tarina osallistui Suomen Sukututkimusseuran Sukutarinakilpailuuun 2018.

Naperona minua kiinnosti komeroon säilötty antiikkinen radio. Huomasin myös lituskan paketin. Avasin vanerilootan naruja – vaurioitunut taulu! Se oli ollut seinällä aiemminkin. Kenties isäni oli käyttänyt sitä jossain korjausta ajatellen.

Hieman myöhemmin meillä kävi ompelukonekauppias, joka osteli tauluja. Isäni haki taulun näytille. Miekkonen kehui taulua: Tämän on maalannut tekijämies, sen näkee siveltimen jäljestä! Hän halusi ostaa taulun, mutta isäni ei myynyt.

Puoli vuosisataa taulun salaisuus askarrutti! Jäätyäni eläkkeelle perehdyin maalaukseen. Jokinäkymässä etenee kaksi puualusta, taustalla näkyy kaupunki. Kirkontornit on maalattu väärin! tuhahti isäni kerran äidilleni. Siitä päättelin, että taulu liittyy isäni kotiseutumuistoihin.

Käkisalmen kartasta löysin, että taulun näkymä on Laatokan aallonmurtajalta, Vuoksen suun yli kirkonmäelle. Vakuudeksi tein kartan korkeuskäyristä mittatarkan 3D-tietokonemallin, jonka näkymä täsmää täysin tauluun. Isä-Ville oli vuosia töissä taulun näkymän alueella!

Villen kodin lähellä oli Käkisalmen ulkosatama, jossa hänestä oli kiva katsella laivoja. Jännittävimpiä olivat partioalukset, joiden keulassa oli konekivääri. Ne jahtasivat kieltolain aikana pirtun salakuljettajia.

Ville oli itsekin löytänyt täyden pirtukanisterin rantakivikosta. Se oli viety poliisiasemalle. Kevättalvella hän oli ampumassa hylkeitä jäällä. Niistä sai taskurahaa, mutta ei niillä polkupyörää osteta. Se pitäisi saada, muuten ei pääse kylälle eikä kaupunkiin.

Myös Villen Heikki isä, oli pari vuotta sitten ollut kaverinsa kanssa hyljemetsällä. Yhtäkkiä räsähti – tuulenpuuska repäisi jäähän railon. He hoksasivat olevansa ulapalle liikkuvalla jäälautalla. Metsästäjät hyppäsivät jääkylmään veteen. Railo ei ehtinyt liian suureksi ja he pääsivät ehjälle jäälle. Ahkio ja hylkeet tosin jäivät.

Mahtoiko johtua kylmästä kylvystä? Isän ukkovarpaaseen ilmestyi etenevä kuolio. Jalka jouduttiin katkaisemaan polven yläpuolelta. Sekään ei taida auttaa, sillä jalantynkä tynkä mustuu. Ei jalkapuoli isä pysty polkupyörää kustantamaan! Sukulaismies alkoi hoitaa maatilaa.

Ville päätti kysyä töitä satamasta. Työmiehet kertoivat: Ulkosatama on hiljainen, useimmat alukset purkavat lastinsa kaupungin keskustan jokisatamassa. Ainoastaan myrskyllä lasteja tuodaan tänne, koska laivat eivät uskalla ajaa Vuoksi joen kapeasta aallonmurtajasta sisään.

Mene jokisatamaan kysymään! Tai hei! Sinne viereenhän rakennetaan valtavaa Waldhofin selluloosatehdasta. Kysy sieltä! Sinne kuulema pääsee helposti! Huomaat heti sen mahtavan savupiipun, tehdashan on Euroopan suurimpia. Piipun syvyyksiin tippui kuulemma joku muurari, kun ulapan puhuri tarttui sen vaatteisiin. Hyppää poika kyytiin säkkien päälle, körötellään Osuuskaupalle!

Villeä onnisti, valtavalle tehtaalle tarvittiin liki kaikki kynnelle kykenevät. Nuorena ja ketteränä sahatyömiehenä Ville kapusi korkeiden taapeleiden päälle vastaanottamaan lautoja. Tapuleiden päältä avautui upea Vuoksen vesistönäkymä Käkisalmen kirkonmäelle. Silloin tällöin jokisatamassa poikkesivat myös konekiväärein varustetut rajaa valvovat partioveneet.

Ville sai hankittua polkupyörän. Villen ukki Juho, oli monilapsisesta perheestä, siksi hän joutui nuoruudessaan asustelemaan talojen nurkissa tilattomana loisena, kierrellen anelemassa rengin hommia. Juho nai piikalikan. Loviisa vaimon veljellä oli maatila, jonne he asettuivat.

Erään sukututkimuksen mukaan Loviisa oli Paavo Ruotsalaisen sukua. Paavo vaelsi jalkaisin saarnamatkoillaan taipaleen, joka vastaa matkaa maapallon ympäri. Ensimmäinen suomenkielinen suurmies, joka aloitti Suomen heräämisen kansallisvaltiona 1800-luvun alussa. Naama postimerkissä. Suuret suomalaiset äänestyksessä Paavo oli sijalla 59 ennen Lasse Viréniä.

Sattumoisin talon ohitse alettiin rakentaa rataa. Rautatieinsinööri äkkäsi, että ratalinjalla oli erinomaista graniittia. Hän kysäisi: Kiinnostaako talon väkeä louhia kivipaaseja? Niistä tehtäisiin ojarumpuja ja pengerryksiä. Ostan paasit kelpo hintaan!

Juho ja Heikki nuorukainen tarttuivat oitis tilaisuuteen, koska rengin hommista ei saanut kuin sapuskat ja yösijan. He sananmukaisesti menivät läpi harmaan kiven ja ansaiten kivipaaseilla rahat omaan taloon. Maatila hankittiin Käkisalmen mlk:sta Laatokan rannalta Pärnäjoen suulta, jossa oli erinomaiset kalavedet.

Juhon isä Erkki oli karhunkaataja Ruskealan ja Sortavalan mlk:n rajaseudulla. Koska hän ei omistanut muskettia, niin Erkki asetti houkuttimeksi viinasammion. Karhun sammahdettua Erkki paiskasi puukeihään pedon sydämen läpi. Jos tuli huti – tarvittiin vikkeliä jalkoja!

Hänen isänsä oli Samuli, joka syntyi 1792 Sotkamon Tipasojan Talo3:n nuorimmaisten joukossa isoon lapsikatraaseen. Kun nälkävuodet kurittivat, niin Samuli ja isoveli Mikko nakkasivat pettuleipää tuohikonttiin ja lähtivät samoamaan korpipolkuja pitkin kohti Laatokkaa. Suomi oli siirtynyt Venäjän tsaarin alaisuuteen ja Karjalassa oli maata uudisraivaajille.

Samulin suku oli lähtöisin Tipasojan Klemettilän talosta. Samulin esi-isät olivat ensimmäisten Sotkamoon muuttaneiden joukossa. Vaarallisen saloseudun touhu muistutti Villiä Länttä.

Samulin isä oli 1756 syntynyt Erkki Mikonpoika, jonka isä oli sotilas Mikko Erkinpoika. Hänen isänsä oli Erkki Erkinpoika, jonka isä oli Erkki Klemetinpoika.

Porukan rajuista otteista ja toistuvista Mikko ja Erkki nimistä päättelen, että sukuni kantaisä on kaiketi rappasotien sissipäällikkö Klemetti Erkinpoika. Klemetistä tuli suvulle sukunimi.

Historiatietojen mukaan:

Pekka Vesaisen kaaduttua Pohjanmaan sissijoukkueen johtajaksi noussut Klemetti Erkinpoika teki aloitteen linnoituksen rakentamiseksi uudisasutuksen turvaksi. Kajaanin linnan rakennus alkoi 1604. Hän asettui Sotkamonkylään 1610-luvun lopulla, sai Profossin viran palkkioksi urhoollisesta toiminnasta.

Se tarkoitti poliisivirkamiestä, jonka tehtävänä oli rangaistusten toimeenpano ja joskus myös syyttäjänä toimiminen. Hän oli myös seutukunnan suurimpia talollisia.

Klemetti Erkinpojasta on Jussi Kukkonen kirjoittanut historiallisen romaanin: Sissipäällikön unelma.

Villen onnekasta aikaa Waldhofin tehtailla ei kestänyt montaa vuotta, hän joutui talvisotaan. Hyljeahkio vaihtui konekivääriahkioon.

Kovakuntoinen Ville laitettiin partisaaniksi hiihtopartioon Salmin lohkolla. Vihollinen tunkeutui Laatokan pohjoisrannalle tarkoituksenaan edetä Sortavalaan ja Joensuuhun.

Mantsin saaren rannikkotykistöpatteri oli suunniteltu ampumaan Laatokan ulapalle, mutta molemmat tykit kykenivät ampumaan rannikolle vihollisen huoltotielle.

Mantsin legendassa saaren tykistölinnake ja uskaliaat vihollisen selustassa hiihtäen toimineet partisaanit tuhosivat rantatien huoltokuljetuksia, jolloin vihollisen kokonainen hyökkäysdivisioona hyytyi paikoilleen.

Vihollinen yritti toistuvasti tuhota Mantsin pesäkkeen. Armottomassa tulituksessa vihollisen sotilaat ja panssariajoneuvot upposivat Laatokan jäihin. Vihollinen hyökkäsi jopa (James Bond tyyliin) lentokelkoin, mutta ne ammuttiin säpäleiksi.

Vihollisen nelimoottoriset pommikoneet ja tykistötuli ja moukaroivat tukikohdan murtumispisteeseen. 7. 3 tuli käsky valmistautua tyhjentämään Mantsi. Valmisteluihin ryhdyttiin, ilman kiirettä. Isänikin oli saanut granaatin sirpaleen silmäänsä.

Silmä pitää kaivaa ulos, tilalle laitetaan lasisilmä!

Ei helkutissa kaiveta, yritän sinnitellä!

Uhkapeli kannatti, sillä talvisota loppui 13.3.1940. Tukikohta piti asemansa loppuun asti ja silmä hoidettiin kuntoon.

Jatkosodan alussa Ville sorvasi aseiden piippuja Tikkakosken asetehtaalla, jossa tapasi myös äitini. Suunsoiton vuoksi ”Tikkakosken mannekiini” passitettiin JR 25:een konekivääri aliupseeriksi Äänisjärven rintamalle.

Ville oli kiitollinen tutulle Vahtiniemen majurille, joka onnistui syksymmällä hoitamaan hänelle siirron Käkisalmeen RT3:een. JR 25 joutui Kannaksen taisteluissa tuhoisaan mottiin.

Ilman onnekasta siirtoa, Villelle olisi käynyt kuten äitini Väinö veljelle, joka taisteli JR8:ssa Rokan ja Väinö Linnan rinnalla. Enoni sai surmansa samassa kohdassa missä Rokka haavoittui. Sotilaat joutuivat paniikissa kahlaamaan Tulemajoen yli vihollisen luotisateessa. Elokuvassa alikersantti Rokka kantaa haavoittuneen kaverinsa joen yli onnistuneesti. Tosielämässä kersantti Liski raahasi vatsaan haavoittunutta enoani. Väinö eno parkaisi: ”Jätä minut, en selviä – Pelasta itsesi”! Kersantti pelastui, tosin kuoli 3kk sodan päätyttyä.

Väinö Roikonen iloisena musikanttina

Ville siirtyi Laatokan rannikolla ja saarissa liikkuneen partioveneen raskaan konekiväärin kahvoihin, kuten tauluun maalattu hahmo konsanaan. Kaipa se oli ennalta tähtiin kirjoitettu!

Partiovenesatama oli kasarmin ja Villen maatilan vieressä. Hän tunsi hyvin Laatokan saaret, karikot ja poukamat, koska oli kalastanut siellä pikkupojasta lähtien.

Suurhyökkäyksen alettua Laatokan Rannikkoprikaatin eteläinen rykmentti RT3 oli useaan otteeseen tulitaisteluissa vihollisalusten kanssa. RT3 piti käytännössä kaikki asemansa.

Ville toimi myös ampujakouluttajana. Hän kertoi osallistuneensa ampumakilpailuun, jossa pääpalkintona oli komea lattialla seisova kaappikello. Hän johti kisaa aina viimeiseen patruunaan asti. Kuitenkin hän hermoili viimeisen laukauksen, jolloin oli tyytyminen II-palkintoon.

Kun naperona kuuntelin tätä kertomusta, niin harmittelin mielessäni:

Olisihan iso kumiseva kaappikello ollut komeampi kuin II-palkintona saatu vaurioitunut taulu.

Nyt kuitenkin arvostan taulua enemmän kuin kelloa! Kilpailu saattoi olla Karjalan ampujapiirin mestaruuskilpailut 1939, tai Rannikkoprikaatin kisat.

Suodattelin taulusta ottamiani valokuvia kuvankäsittelyohjelmalla, patinan alta pilkisti vuosiluku 1918. Kuularuisku alukset liittyväkin vapaussotaan!

Isäni naapuri oli vielä voimissaan, joten kysyin oliko Ville kertoillut jotain taulusta. Ei kertonut, mutta Karjalassa tauluja maalasi ainakin Tscherbakoff ja Repin. Kysyin neuvoa Tscherbakoff asiantuntijalta. Hän kehotti etsimään vanhempaa maalaria.

Selasin netissä puolen tuhatta Ilja Repinin teosta, kunnes eteeni tuli Näkymä Varvarinon kylästä. Opiskelin aikoinaan hieman maisema-arkkitehtuuria, joten tein tauluista maisema-analyyttisen vertailun.

  • Molemmissa tauluissa on samankaltaiset maisemaelementit vastaavanlaisissa paikoissa!
  • Kaiken kukkuraksi Varvarinon näyttävä kirkko-kellotapuli yhdistelmä onkin siirretty Käkisalmi tauluun!

Piiskasin PC:tä suodattaen värikanavia, lopulta Ilja Repinin konstikas signeeraus häivähti esiin taulun patinan alta. Sen vieressä on taulun nimi: Eläköön VS Rykmentti.

Taulu liittyy Suomen itsenäistymiseen ja rajavartioinnin perustamiseen, taulu on kaiketi maalattu Mannerheimille.

Suomalainen laivastotoiminta alkoi vapaaehtoisvoimin huhtikuussa 1918, jolloin Helsingissä ja Turussa perustettiin suojeluskuntatyyppiset, merikunniksi kutsutut aseelliset vapaaehtoisjärjestöt. Niiden toimintaan kuului venäläisten jättämien laivojen haltuunotto. Usein laivat kaapattiin kolkkaamalla vartiomies.

Mannerheimin päämajassa oltiin huhtikuussa 1918 arveltu, että mikäli sisällissota jatkuu kevääseen, venäläiset saattaisivat nousta Laatokalla maihin punaisten tueksi. Helsingin valtauksen jälkeen päämaja lähetti partion suunnittelemaan Laatokan rannikon linnoittamista. Ryhmää johti merisankari ltn. Yrjö Roos. Pikapuolustus tehtiin merimiinoin.

Viikko ennen Suomen itsenäistymistä upposi Porin edustalla venäläinen torpedovene Bditelnyi Saksan sukellusveneen laskemaan miinaan. Kolme päivää myöhemmin paikalle tuhoutuivat miinanraivaaja-alukset MT-1 ja MT-14. Ne olivat yli kymmenmetrisiä puisia veneitä, joiden keulassa oli konekiväärit. Masto liittyy lastinnostovinssiin, moottori 50 hv.

Taulun alukset ovat ilmeisesti uponneiden sisaraluksia, nimeltään MT- nro. Varsinais-Suomen Rykmentin alukset ovat kaiketi lähteneet Pori-Turku tienoilta keväällä 1918. Huimapäinen miehistö on ohjastanut alukset läpi Suomen sisällissodan loppupauhinan, kaupunki kaupungilta, läpi jäisten miinakenttien, tykistöasemien ja sekasorron.

Mahdollisesti ne osallistuivat Viipurin ja Terijoen valtauksiin, sekä Pietaria suojaavan mahtavan Inon tykistöpatterin piiritykseen. Venäläiset vetäytyivät sieltä 15.5.1918 räjäyttäen tykit ja linnoituksen.

Miten alukset pääsivät Laatokalle? Miehistö kaiketi tekeytyi Viipurista Venäjälle pakeneviksi punakapinallisiksi livahtaen Pietarin bolsevikki vallankumoushulinan läpi Neva-joelle. Takimmaisen aluksen perässä näkyy miinanraivauskelluke, etummaisen peräpeili on tohjona, kolosta valuu bensaa veteen.

Juhannuspäivänä 1918 oli laivue varustettu ja koulutettu niin pitkälle, että laivueen aluksilla nostettiin Suomen lippu. Ensimmäisen Laatokan laivueen tehtäviin kuului ulkovartiointi Salmin, Käkisalmen ja Sortanlahden alueilla.

Kostopuhdistusten vuoksi Terijoki oli keväällä 1918 kuoleman vaarallinen paikka emigranteille. Siksi oli sangen luontevaa, että kosmopoliitti Repin siirtyi Terijoen ateljeestaan maalausmatkalle rauhalliseen Käkisalmeen. Siellähän oli vanhastaan totuttu venäläisiin kauppiaisiin ja kylpylävieraisiin. Mannerheimia myötäilevän taulun maalaaminen oli oivallinen tapa turvata hänen tulevaisuutensa Suomessa.

Helmikuussa 1919 Mannerheim vieraili Käkisalmen varuskunnassa, jossa taulua kaiketi säilytettiin. Ilmeisesti hän oli tauluun tyytyväinen, koska vuonna 1919 Suomen hallitus palkitsi Repinin Valkoisen ruusun ritarikunnan kunniamerkillä.

Bolševikit halusivat unohtaa Repinin Suomessa maalatut teokset, sillä propagandalla hänestä tehtiin isänmaallinen sankari kommunismin maailmanvalloitusta edistämään, vaikka hän ei voinut sietää heidän toimintatapojaan.

Repinin yhteydet katkesivat myös Pietarin taidekorkeakouluun, joten tuskin kukaan hänen entisistä oppilaistaan on pystynyt väärentämään taulua.

Taulun kuvaama sotatapahtuma oli ajankohtainen vain pienen hetken vain suomalaisille. Maisema muuttui täysin 1929 tehtaan rakentamisen vuoksi. Väärentäjälle jokin ajaton universaalimpi aihe olisi ollut varmempi valinta.

Silti Ateneum kieltäytyi tutkimasta 1918 juhlavuoden taulua. Tämä on varsin outoa, sillä en löytänyt Ateneumin sivuilta pienintäkään aktiviteettia liittyen teemavuoteen 1918. Mannerheim kääntyilee haudassaan!

Eipä mitään uutta! Taannoin järjestin YK-FAO:n puitteissa ympäristökoulutusta Afrikassa ja Aasiassa. PC simuloinnilla oivalsin tavan, miten persialaisten mattojen mysteerinä pidettyä kuviointia voidaan lukea. Esitelmöin aiheesta Antiikkimattoalan Maailmankonferenssissa USA:ssa. Myös YK kiinnostui asiasta. Valikoituihin mattoihin on valokuvantarkasti tallennettu nerokas kuivan maan viljelytekniikka, jota ylistetään Raamatun kertomuksissa.

Pronssikautisella metodilla voitaneen perustaa upeita hedelmätarhoja Intiasta Marokkoon, torjua ilmastonmuutosta, pakolaisuutta ja terrorismia tarjoamalla miljoonia työpaikkoja sotien runtelemiin maihin. Vaan eipä kiinnosta Suomea! Joten tein metodista ”envirotainment” tietokonepelin, edessä on uusi ponnistus USA:han nollabudjetillani. Sen onnistumiseen tarvitaan Samulin suuntavaistoa, Väinön nöyryyttä, Paavon sielukkuutta, Juhon ja Heikin sisua, Klemetin ja Erkin rohkeutta sekä Villen tuuria!

…………….

Lähde: Suomen Sukututkimusseuran Sukutarinakilpailu 2018. ”Vilhelmiinan” kilpailutyö

Sukunimen kirjoitusasu muuttunut vuosien saatossa: Clemet => Klemetti(nen) => Lemettinen => Lemmetyinen