Ennen sotia Ville harrasti aktiivisesti kilpa-ammuntaa kiväärillä. Ohessa parin kilpailun tulokset.
Ville kertoi osallistuneensa ampumakilpailuun, jossa pääpalkintona oli komea lattialla seisova kaappikello. Hän johti kisaa aina viimeiseen patruunaan asti.
Kuitenkin hän hermoili viimeisen laukauksen, jolloin oli tyytyminen II-palkintoon. Kun pikkupoikana kuuntelin tätä kertomusta, niin harmittelin mielessäni:
– Olisihan iso kumiseva kaappikello ollut komeampi kuin II-palkintona saatu vaurioitunut taulu.
Nyt kuitenkin arvostan taulua enemmän kuin kelloa! Ja hyvä etteivät kaivaneet Villen silmää pois talvisodan lopussa, muuten taulu olisi jäänyt saamatta!
Karjalan ampujapiirin mestaruuskilpailut, jossa oli mukana myös Suomen toiseksi suurin kaupunki Viipuri.
Tai Laatokan Rannikkoprikaatin jokin ampumakilpailu, joita oli useita.
On jopa mahdollista, että itse Mannerheim ojensi kilpailun taulupalkinnon Villelle. Ainakin elokuvassa niin voisi tapahtua!
--> Seuraava artikkeli: Taulu matkailee sotien jälkeen <-- Edellinen artikkeli: Villen-jatkosota