Tervehdys sukulaiset ja ystävät sekä kylän miehet ja naiset! Olen pikkuhiljaa koonnut Svan-Roikonen sukupuuta ja suvun tarinaa. Sinne voisi sitten laittaa suvun valokuvia yms. hajallaan olevaa vanhaa dataa.
Tosin 1870-luvun jälkeisiin data-aineistoihin en ole vielä syvällisemmin paneutunut, eikä niitä ole vielä edes kunnolla tarjolla digimuodossa. Myös alkuun pääsy oli hankalaa, koska Saarijärvellä ei säännöllisesti käytetty sukunimiä, jotka Itä-Suomessa olivat tapana. Joissain rippikirjoissa oli kuitenkin mainittu talon nimi Roikola, joten digikirkonkirjoja vertailemalla pystyin jäljittämään sukua 12-sukupolvea taaksepäin, eli 1600-luvun alulle asti.
1600-luvulta suku on lähtöisin Lohtajalta siirtyen Kannukseen. Isovihan aikana (1714) suku kohtasi tragedioita, jolloin Eric Roikola muutti Saarijärvelle. Sukuun kuuluu talonpoikia, seppiä, mylläreitä, bisnesporukkaa, kuuluja taiteilijoita, jopa Hollywood filmitähti. Filmitähden esivanhemmat asuivat Saarijärvellä Roikosten naapurissa. Ilmeisesti he olivat bisneskumppaneita Roikosten vesimyllyissä, sillä tuloksena oli puolen tusinaa avioliittoa.
Roikosen suku oli varsin vaurasta teollisuus- ja bisnesporukkaa, sillä he harjoittivat 1600-1700 luvulla paikallisen rautamalmin jalostusta. Vesimyllyjen pyörittämien jättimäisten väkivasaroiden avulla rauta taottiin mm. laivojen ankkureiksi, maataloustyökaluisi, kirkkojen ja laivojen nauloiksi yms. Pajassa tarvittava puuhiiltä saatiin tervantuotannon oheistuotteena. Olen koonnut mm. videoita kuinka esi-isämme muinoin hoitivat hommansa. Ks. linkki Mylly Roikolat.pdf
Katso video 1, video 2, video 3, vesivoimaisen pajavasaran toiminnasta.
Jokia pitkin ankkurit ja tervatynnyrit saatiin kätevästi merenrantaan. Sieltä tuotteita vietiin Lohtajan ja Kokkolan talonpoikaisaluksilla aina Tukholmaan asti.
Seppä on näkyvässä osassa myös kansalliseepoksessamme Kalevalassa. Seppä hallitsi maata, tulta ja ilmaa. Hän oli ”yliluonnollisen” taitaja. On ilmeistä, että seppä oli yhteisössään tärkeä henkilö ja jopa palvotussa asemassa ainakin niin kutsutulla pakanallisella aikakaudella. Voi hyvin uskoa hänen olleen arvostettu henkilö myös myöhemmin kristillisellä aikakaudella.
Voi myös ajatella, että seppä on luonut perustan ensin maatalouden ja sitten yleisen koneellistumisen kehitykselle.Seppä on takonut rautaa vuosituhansien ajan hyvinvoinnin kivijalaksi. Rauta, sen takoja ja muokkaustaito yhteisöjen ja myöhemmin yhteiskuntamme tarpeisiin on ollut yhtenä tärkeänä perustana kansamme hyvinvoinnin ja muun rikkauden kehittymisessä. Rauta, seppä ja raudan muotoilu- ja muokkaustaito ovat olleet Kalevalan Sampo kansallemme ennen ja nyt.
Tässä linkissä on juttua käsivoimin takovan kyläsepän pajasta. Katso myös video.
Isovihan aikana venäläiset kasakat ryöstivät ja tappoivat vaurasta Roikosen sukua. Hannin suku oli Keski-Pohjanmaan vaurain. Isoukin isoukin ukkini äiti Liisa Matintytär Roikola oli naimisissa Erik Tuomaanpoika Hannin kanssa.
Hänen veljensä Matti piilotti pojilleen tarkoitettuja perintörahoja ja koruja maastoon hieman ennen kuin kasakkapartio surmasi hänet syksyllä 1714.
Surmatyön lisäksi venäläiset ottivat nuoren Matti Matinpojan vangiksi. Matti onnistui vuosia myöhemmin pakenemaan vankeudesta. Kätketty aarre löytyi hiljattain, siitä oli juttua TV:ssä ja Hesarissa. https://www.isohanni-suku.fi/hannikoru/
Vuoden 1714 syksy oli pahin, kasakat surmasivat myös Hanni-Roikolan tyttären ja pojan. Kirkon väki ei uskaltanut kokoontua edes hautajaisiin. Surmatut ruumiit haudattiin vasta puoli vuotta myöhemmin. Kasakat ryöstivät myös Hanni-Roikolan tyttären, Lisa Erichzdr Roikolan, pikkupojan (Erik Gustafsson).
Wikipedian mukaan Isovihan aikana Suomen väestöä vangittiin laajasti orjatyöhön Venäjälle; erityisesti Pietarin rakennustöihin lähetettiin joidenkin lähteiden mukaan 10 000 uudempien lähteiden mukaan jopa yli 20 000 henkeä. Venäläisupseeristo välitti vankinsa eteenpäin, myymällä heidät orjiksi. Mittavimmat pakko-otot tehtiin Pohjanmaalla ja Itä-Suomessa. Pelkästään Pohjanmaalta vietiin 4 600 henkeä, joista suurin osa oli lapsia. Orjatyöhön ryöstetyistä pääsi palaamaan noin 2 000 henkeä, useimmat joidenkin vuosien, jotkut vasta vuosikymmenten kuluttua. Suurin osa jäi Venäjälle, kuten Käkisalmen mummini esi-vanhemmat. Rippikirjan mukaan Erik Gustafsson palasi Venäjältä Roikolaan reilu kymmenkunta vuotta myöhemmin. Merkittävä tapaus on päässyt oikein paraatipaikalle rippikirjan lööppiin.
Mitenkähän poikasena ryöstetty Erik osasi löytää takaisin Kannuksen Roikolaan? Hieman osviittaa tilanteesta antaa Topeliuksen kirjoittama satu ”Koivu ja Tähti”, jonka voi lukea tästä linkistä. Todennäköisesti Erikin vastoinkäymiset matkalla kotiin olivat kuitenkin melkoisesti rankempia?
Tästä linkistä pääset katselemaan YLE-Areena videon, jonka historioitsija Teemu Keskisarja on tehnyt orjien kaappaamisesta Isovihan aikana.
Erik Gustafsson meni seppäsukuiseen avioon 1732. Hänen lastensa syntymäpaikat sijaitsevat jokien ja purojen varsilla sukulaisten taloissa, ilmeisesti Erik perusti niihin vesimyllyjä. Suur-Lohtajan historia I, sivu 243 kertoo, että Erikin appiukon suvusta:
…1677 käräjillä koko lautakunta todisti, että Matti Matinpoika Raasakka oli silkkaa laiskuuttaan kerännyt verorästejä…v.1684 paloi hänen ja naapurin yhteinen vasaramylly ja paja…veronmaksukyvytön ja Matti menehtyi nälkään.
Epäonnisista onnettomuuksista huolimatta takorautaa jalostavat vesimyllypajat olivat ilmeisen tuottoisia. Levottomien sota-aikojen takia rautaa saatiin vain harvoista paikoista. Hanninkoru jutussa mainitulla Rahkosen suvulla oli vesimylly ja paja Ullavassa melko lähellä Roikolaa. Sen mainitaan olleen varsinainen rahasampo. Kuitenkin 1700-luvun puolivälissä Ruotsin tehdasvalmisteinen rauta alkoi olla kova kilpailija rannikkoseuduilla, jonne sitä oli helppo kuljettaa. Ehkäpä siksi Eric siirtyi Keski-Suomeen Saarijärvelle.
Ennen 1700-luvun alkua Saarijärven talonpojilla ei ollut täydellistä omistusoikeutta maahansa, sillä talot olivat ns. kruununtaloja mikä merkitsi sitä että haltijalla oli vain käyttöoikeus kun kruunulla oli omistusoikeus. Vuodesta 1723 lähtien alettiin myydä kruununtaloja perinnöksi eli toisin sanoen talonpojat saivat lunastaa rakentamaansa taloon perintöoikeuden. Vuonna 1741 perinnöksimyyntiä helpotettiin, kun ostohinnaksi määritettiin tilan kolmen vuoden vero. Sen lisäksi vuosien 1743 ja 1757 asetuksilla kumottiin kielto perustaa torppia talonpoikien maille, jälkimmäinen asetus mahdollisti torppien perustamisen myös kylien yhteismaille. Lähde: Paavon portilta Palavasalmelle, Saarijärven kulttuuriympäristöohjelma.
Pikkuvihan aikana seppä Erik Gustafsson Roikola perheineen hankki 1741 Saarijärven keskustan vierestä reilu tuhat hehtaaria maata, jossa oli 3 km Leuhujoen rantaa, Tapperien kodin vastarannalta. Joen vuolaisiin koskiin hän rakensi poikineen 1700-luvulla vesimyllykäyttöisiä tuotantolaitoksia (mylly, paja, sahalaitos, ehkä pärehöylä). Saarikoskea alettiin kutsua Roikolankoskeksi ja seutua Roikolan kyläksi. Erikin vävyn taloa kutsuttiin Leuhukoskeksi.
Saarikoskea alettiin kutsua Roikolankoskeksi ja seutua Roikolan kyläksi. Eric Gustafsson kuoli 1758. Ericin pojat Erik Erikinpoika ja Gustaf Erikinpoika jatkoivat Saarikoski-Roikolan tilan hoitoa.
Roikosen sukutaulussa oleva Johan Eriksson Saksholm oli Ruotsissa rautamalmin puhdistamiseen oppinsa Meldersteinin ruukissa saanut kovan luokan vasaraseppä, seppämestari.
Saattaa olla, että paikalla harjoitettiin myös raudan tuotantoa, sillä Tarvaalan seudun kaivauksissa löytynyt Rautakuona ja järvimalmi viittaavat paikalla harjoitettuun raudanvalmistukseen. Se tosin saattaa olla vanhempaakin perua, mutta ainakin se kertoo, että seudulla on tarjolla järvimalmia.
Tila halottiin 1783, toisesta puoliskosta tuli Leuhukoski, jonne isännäksi tuli Ericin vävy Mikko Matinpoika 1783-1803, jolla puolisona oli Erikin Anna tytär.
Tässä dokumenttifilmissä Tapperin taiteilijaveljekset laskevat veneellä kosken tyrskyissä Duudson-tyyliin.
Leuhukosken talolla oli joen alapäässä Heinäahon koskessa mylly ja vesisahalaitos. Ks. Saarijärven rakennuskulttuuriselvitys s. 3-4.
Erikin jälkeläisten-Saarikoski ja Leuhukoski talojen hyvin vauhtiin päässeet bisnekset eivät kuitenkaan pystyneet laajentumaan esim. turbiini tuotantosahaksi, puuhiomoksi ja paperitehtaaksi, kuten muilla vastaavilla koskipaikoilla, sillä Saarijärvelle ei ollut rautatietä. Pienen paikkakunnan oma ostovoima oli heikko, sillä ihmiset elivät pääosin omavaraistaloudessa. Ilmeisesti myös 1860-luvun nälkävuodet olivat turmiollisia myllylle, sillä viljan viljely epäonnistui useana vuotena.
Joen alajuoksulle rakennetun pienen voimalaitoksen avulla ensimmäinen sähkövalo syttyi Saarijärven kirkonkylällä 1.1.1927. Uusi isompi voimalaitos 1961 avattiin, joka yhdisti kaikki Leuhujoen kosket, putouskorkeutta kertyi 8,8 metriä. Se on tuottanut sähköä yli 30 miljoonan euron edestä. Lähde: Leuhunkosken voimalaitos.
Linkissä Roikolan seutu nykyisin (Google Maps) Linkissä Näkymä uudelta sillalta
Kun Roikosten teollinen tuotanto ei pystynyt etenemään, niin suvun laajentuva joutui hakeutumaan pelkän maanviljelyn pariin, joka taisi olla nälkävuosina lähinnä ”Saarijärven Paavon” kaltaista epätoivoista punnertamista.
Ukkini Johan-ukki meni Roikolan myllytilalta vävyksi vauraalle Linnan maatilalle. Sen veljeksillä oli kuitenkin perintöriita, joten vävylle ja Ulrikalle taisi jäädä pelkkä luu kouraan. Hänen Juho – poikansa kuoli Linnan Putkaan! Eli hän sai sen nimisen torpan viljeltäväkseen. Eliel-ukkini oli vain 5v. kun isä 34-vuotiaana kuoli pilkkukuumeeseen. Lapset jäivät kokonaan orvoiksi kun ukkini oli 12 vuotta. Suomessa pilkkukuumetta esiintyi erityisen paljon suurten nälkävuosien aikana 1866–1868. Myöhemmin Eliel onnistui hankkimaan torpan, joka oli lohkaistu Tarvaalan pappilan maista lähellä Tapperien kotia. Elielin vaimo kuoli 1922 aivokalvon tulehdukseen äitini ollessa 6v.
Eliel oli talvisin pitkät jaksot ajamassa hevosella tukkia kaukaisilla savotoilla. Lapsikatras pärjäili jotenkuten 14-vuotiaan Saima-isosiskonsa johdolla. Roikolan ja Leuhun teollisuusyrittäjien hohdokas aika oli ohi. Sähköntuotantobisnes oli liian pääomavaltaista. Kosket oli myyty sähköyhtiölle voimalaitosta varten.
1900-luvulla maantiet autot paranivat, jolloin Saarijärven kuljetusmotti helpotti. Samalla ihmisten liikkumistarve lisääntyi, joten ilmeisesti Elielin siskonpoika Einon perustama linja-autobisnes sopi hyvin ajankohtaan.
Eliel ukkini poika Adiel Roikonen esiintyi v. 1984 telkkarissa. Dokumentissa eläkkeellä oleva tiilitehtailija tekee tuohitöitä ja kertoilee elämästä Saarijärven Tarvaalassa vuosi ennen kuolemaansa. Aati kehuu tehneensä tuohivirsut myös kaverilleen Repe Helismaalle! Aati pääsee ääneen 4,44 min kohdalla.
Ohjelmassa oleva Aatin vaimo on Tapperin taiteilijaveljesten pikkuserkku. Heistä pari oli kirjailijoita, yksi teatteri lavastaja ja ehkä tunnetuin Kain Tapper oli kuvanveistäjä, professori, akateemikko. Taiteilijaveljekset ovat pikku-pikkuserkkujani sekä äitini ukin suvun, että äitini mummin kautta. Eliel ukkini 3. serkku oli myös kuvanveistäjä ja taidemaalari Johannes Autere Saarijärven Pajupurolta. Hänet palkittiin Pro Finlandia mitalilla, hän voitti myös Pariisin maailmannäyttelyssä 1937 kultamitalin. Myös hiljattain menehtynyt Marimekon ex. omistaja, yrittäjäneuvos Kirsti Paakkanen oli Eliel ukkini 4. serkku.
Hollywood filmitähti Pamela Andersonin esivanhemmat ovat Hyytiäisen sukua, jonka kanssa Roikosilla oli puolen tusinaa aviolittoa. Ilmeisesti suvut olivat liikekumppaneita Roikosten vesimyllybisneksessä.
Aatin veli, eli enoni, Väinö Roikonen taisteli ”Tuntemattoman sotilaan rykmentissä” JR8:ssa Rokan ja Väinö Linnan rinnalla. Väinö sai surmansa samassa kohdassa missä Rokka haavoittui. Sotilaat joutuivat paniikissa kahlaamaan Tulemajoen yli vihollisen luotisateessa. Elokuvassa alikersantti Rokka kantaa haavoittuneen kaverinsa joen yli onnistuneesti, vaikka haavoittunut Suentassu sanoo: ”Jätä miut!” Tosielämässä kersantti Liski raahasi vatsaan haavoittunutta enoani. Väinö parkaisi: ”Jätä minut – Pelasta itsesi”! Suku odotteli vuosia toivoen, että Venäjän Aunukseen haavoittuneena jäänyt Väinö vielä palaisi. Lopulta joku Väinön aseveli lähetti suvulle kirjeen selostaen toivottoman tilanteen, todeten ettei Väinö ikinä palaa.
Pikaraapaisu Elielin vaimon, eli mummini Anna Svan-sukuun
Hämmästyin kuinka pitkälle mummini Anna Svanin sukupuuta voi rakentaa! Aluksi sukupuu eteni odotetunlaisesti, eli talonpoikaisväkeä Saarijärvellä, jonne tulleet Rautalammilta. Sitten tuli sukulinjaan Laukaan pappi, jonka isä oli saksalainen Heinrich Herz (1633-1682). Hän oli Viipurin kaupungin vaakamestari ja tervalaitoksen tarkastaja, syntynyt Lübeckissa tai Rheininmaalla.
Hänen vaimonsa isä oli virolainen kauppias, valtiopäivämies, Viipurin pormestari Reinhold Tönnisson Boisman. Hänen esi-isänsä olivat Tallinnan kauppiaita ja pormestareita. Eli sukupuun mukaan Svan-suvun esi-isät olivat keskiajalla Hansakaupan saksalaisia, virolaisia, ruotsalaisia (aatelisia) mahtimiehiä. Onnistuin löytämään 15 sukupolvea suoria isovanhempia, aina 1300 luvulle asti. DNA testini mukaan olen 8 % balttilainen, siihen nähden sukupuu tuntuu luontevalta.
1300-luvun puolivälissä hansaliitossa oli mukana noin 70 kaupunkia Flanderista Venäjälle. Vuonna 1356 siihen asti löyhä kaupunkiliitto tiivistyi Lyypekin johdolla entistä tiiviimmäksi suurvallaksi.
Hansakauppiaat osallistuivat monen kaupungin hallintoon. Esimerkiksi Ruotsin keskiaikaisessa lainsäädännössä määrättiin tarkoin, kuinka monta saksalaista sai kuulua kaupungin raatiin ja monenko piti olla kotimaisia.
Vuonna 1346 Tanska myi Tallinnan saksalaiselle ritarikunnalle. Tallinna jakautui Toompean linnaan, jossa hallitsivat feodaaliruhtinaat, sekä käsityöläisten ja porvareiden alakaupunkiin, jossa vallitsi kaupungin laki, ja jossa valtaa piti kaupungin raati (Wikipedia).
Seuraavaksi yritän laittaa suvun valokuvia paikoilleen, kenties jollain on arkistojen kätköissä lisää muistitietoa ja kuvia. Otan niitä mielihyvin vastaan!