Takimmaisen aluksen perässä näyttäisi olevan täplikäs miina ja oranssinen kellukekoho. Se on ilmeisesti miinojen kosketusraivauksessa käytetty syvyysleija. Sellaisen periaate ja kuvia löytyy oheisesta linkistä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Miinanraivaaja
Raivattaessa raivaaja hinaa perässään erityisillä kohoilla ja syvyysleijoilla varustettua vaijeria, jossa on määrävälein mekaanisia tai räjähdysnalleilla toimivia leikkureita…
Mikäli taulun miinatyöveneet ovat jäiden vapauduttua lähteneet matkaan Pohjanlahdelta tai Viaporista huhtikuun alku puolella, niin ne ovat mahdollisesti osallistuneet esim. Loviisan edustan miinanraivaukseen.
Miinanraivaus veneiden alkeellisilla laitteilla oli äärimmäisen vaarallista.
MT-1 ja MT-14 miinanraivaaja-alukset upposivat noin viikko ennen Suomen itsenäistymistä mukanaan 9 ihmishenkeä. MT-11 upposi Raumalla 12.07.1917.
Ne olivat yli kymmenmetrisiä puisia veneitä, joiden keulassa oli konekiväärit, eli ilmeisesti nämä alukset ovat uponneiden miinaveneiden sisaraluksia.
Näidenkin alusten uppoaminen on ollut hilkulla, sillä takimmaisen aluksen perässä on ruhjeaukko, josta valuu polttoainetta veteen. Alusten moottorina oli kaiketi kaksisylinterinen, kaksitahtinen 50 hv:n Izhora kuulasytytysmoottori. Sellainen pystyy kuljettamaan alusta n. 8 solmun nopeudella (15 km/h), eli noin polkupyörävauhtia. Silloin alusten vuorokausimatka on maksimissaan 200-300 km.
Tämänkaltaisista aluksista käytetään myös termiä raivaaja tai raivausvene tai raivaajaksi kelpaava moottorivene
Alukset ovat mahdollisesti osallistuneet sisällissodan lopun Viipurin ja Terijoen valtauksiin, joskin jäätilanteesta johtuen ne ovat todennäköisesti pystyneet operoimaan vain sulana olevissa jokisuiden virtapaikoissa.
Alukset ovat mahdollisesti osallistuneet myös Pietaria suojaavan mahtavan Inon tykistöpatterin piiritykseen. Venäläiset vetäytyivät sieltä 15.5.1918 räjäyttäen tykit ja linnoituksen.
Seuraavaan artikkeliin: Veneiden miehistö.