Blogi

Mattokuvioiden viljelmät-fi

Mattokuvioiden simulointimalli

Hieroglyfejä osataan lukea, mutta itämaisten mattojen kuviointia ei. Nykykäsityksen mukaan ne liittyvät muinaisiin primitiivisiin uskomuksiin ja riitteihin. Tosin arvostetuin itämaisten mattojen asiantuntija Joseph McMullan esitti jo 1960-luvulla, että kuviointi liittyy vesialtaisiin. Näin onkin! Kyyros Suuren (n.550 eKr.) aikana Persia oli maailman johtava suurvalta. Tuolloin avain vaurauteen oli tuottoisa viljely. Aikalaiskuvausten mukaan Persia oli loisteliaiden puutarhamaisten viljelmien peitossa. Arkeologien mukaan kasteluverkoston pituus vastasi yli puolta matkaa kuuhun. Miten he saivat riittävästi vettä verkostoonsa karun kuivasta maasta? Vastaus on tallennettuna persialaisiin mattoihin ja ryijyihin: Sadekauden vedet ja vuorten sulamisvedet imeytettiin nopeasti ja tehokkaasti maaperään pienvaluma-alueteknisten vedenimeytysaltaiden avulla. Muodostettua keinopohjavettä johdatettiin maanalaisella “qanat” putkistoilla kylien, kaupunkien ja tavanomaisten viljelmien tarpeisiin Havaintojeni perusteella valikoidut matot sisältävät karttoja muinaisista viljelmistä.  Testieni mukaan mattojen sisältämät geometriat ja asetelmat voidaan replikoida simuloimalla tietokoneella 3D pienvaluma-alueita, jotka hyödyntävät rationaalista maan, veden ja kasvillisuuden hallintaa. Asiasta tarkemmin  luennossani antiikkimattoalan maailmankonferenssissa (Washington, USA): 10th-icoc-MLpaper2.5.pdf

Kuva 17. Mattojen kuvioinnin tulkinnan periaatekaavio

Muutamat Nameskooppiverkolla tuottamani kuviot muistuttivat itämaisissa antiikkimatoissa näkemiäni kuvioita. Se sai minut päättelemään, että niidenkin rakenne koostui äkeen horisontaali-vertikaali-diagonaal ajolinjoista. Aloin simuloida altaita hieman modifioidulla linjastolla (kuva 18) mukaillen venytettyä tuplaosmansolmua. Siinäkin altaasta siirretään maata reunoille. Työ helpottuu huomattavasti kasaamalla keskelle jäävään saareen maakohouma, samalla  saadaan hedelmäpuille oivallinen kasvupaikka. Hyvässä kasvillisuuden sijoittelussa altaan kasvit kilpailevat keskenään mahdollisimman vähän, parhaimmillaan ne tukevat toistensa menestystä: Puut tarjoavat sopivasti varjoa paahteelta alempien kerrosten ravintokasvelle, tietyt kasvit sitovat ilmakeän typpeä jne. Koska viljelyallas tarjoaa monia kosteustasoja ja lukuisia valo-varjo olosuhteita, niin entisaikaan kasvien parhaan tilajärjestyksen löytämiseen oli oikeastaan käytössä vain yksi tapa: Yritys ja erehdys. Parhaimmat löydetyt helmet olivat tietenkin tosi arvokkaita, koska niiden varassa  lepäsi yhdyskunnan ravinnonsaanti ja henkiinjääminen. Siten on luonnollista, että parhaat viljelmäkartat kirjattiin muistiin siirrettäväksi sukulaisille, tutuille ja tuleville sukupolville solmimalla luonnonkuiduista kestäviä kuvioituja mattoja. Niitä on valmistettu persian ympäristössä ainakin 2500 vuotta.  Mattoja myytiin myös toreilla, joten on mahdollista, että  tiettyjä kasvilajeja tarvitseva saattoi ostaa sopivan viljelykartan, samaan tapaan kuin nykyisin ostetaan tyyppitalon piirustukset tai puutarhasuunnitelma.

Kuva 18. Äkeen ovaali okta-folia ajolinjasto Kuva 19. Simuloitu ovaali okta-folia single allas Kuva 20. Ovaali okta-folia  altaan kasvillisuuskartta matossa

Mikäli altaita halutaan tehdä vielä rationaalisemmin, niin  silloin ne kannattaa ketjuttaa nauhoiksi.

Kuva 21. Ajolinjaverkko simuloidussa ketjutetussa paltaassa)Kuva 22. Simuloitu ketjutettu pienvaluma-alue 3 D kuvakulmasta, altaassa hieman vettäKuva 23.Vastaava geometrinen kuviointi matossa

Altaiden leveys on n. 10-20m. Nauhojen pituus voi olla useita satoja metrejä riippuen maanpinnan topografiasta ja kuinka paljon läheisyydessä on oivallisia vedenkeruumuodostelmia; kumparita avokallioita jne. Mikäli maa on lievästi viettävää voidaan allasketju porrastaa tekemällä patoja kuten kuvassa 26.

Kuva 24. Simuloitu ketjutettu pienvaluma-alue täynnä vettäKuva 25. Vastaava geometrinen kuviointi matossaKuva 26. Uramaisia äkeen vetojälkiä, huomioi hammastettu reuna, joka syntyy kun kun äes kiipeää kohouman yli.  Vertaa kuviin 28 ja 30.

Toki matoilla on aikojen kuluessa ollut  muitakin fuktioita kuin viljelmien kuvaaminen. Yhteiskunnallisten mullistusten johdosta alkuperäinen informaatio jäi taka-alalle ja lopulta unohtui. Viime vuosisatoina taiteelliset ambitiot ovat olleet määrääviä. Kaikkiaan mattoja on valmistettu varmaankin miljoonia. Onneksi useat valmistuspaikat ovat olleet vaikeapääsyisissä syrjäkylissä, joten uusimmat trendit eivät ole niitä välttämättä pilanneet.   Pienellä vaivalla on vieläkin löydettävissä mattoja, jotka ovat viljelmien tilajärjestyskarttoja. Havaintojeni mukaan mattokriitikot pitävät niitä usein tyylittöminä  ”ITE”  kummajaisina tai lasten tekeminä harjoitelmina (kuva 20), koska niissä ei ole sellaista pyörryttävää värien ja muotojen ilotulitusta kuin taiteellisesti arvostetuissa matoissa. Jos mattojen kasvillisuuskartoille ja pictorial mattojen puutarhanäkymille tehtäisiin edes hieman dendrologista tulkintaa, saataisiin muutamassa vuodessa enemmän toimivaa viljelydataa kuin agro-forestry tutkijat saavat aikaan sukupolvessa!

Mattojen viljelmien pääperiaatteet

Mattojen  allasgeometria  hyödyntää  ovaaleja single altaita tai rationaalisia allasketjujaValikoiduissa persialaissa matoissa esiintyvät puutarhat ovat rakenteensa perusteella muinaisia loisteliaita puutarhaviljelmiä, jotka ovat perustettu kyseisellä tekniikalla:

  • Horisontaali-vertikaali-diagonaali ajolinjaston avulla 3 D- muotoiltua maanpintaa.
  • Vedenkeruutekniikkaa pienvaluma-alueiden avulla (= kausittaista surface basin keinokastelua),  Altaan vesi imeytyy maahan 1-2 päivän kuluessa. Siten ruokakasvien tuottokyky ja viljelyvarmuus ja lajistomäärä ovat suurempia kuin tasamaalla.
  • Aridisten alueiden tasamaaviljelyssä viljelyolosuhteet huononevat vuosi vuodelta eroosion johdosta. Pienvaluma-alueessa viljelyolosuhteet puolestaan paranevat jatkuvasti, sillä viljelmän 3D-mikrotopografia kaappaa tuulen ja veden kuljettamaa ravinteikasta humusta.
  • Agroforestryä, multicropping, 2-3 kerrosta (hedelmä)puut, köynnös/pensaskerros, pohjakerros (vilja-, vihannekset, juurekset).
  • Pääasia ei ole puiden istutus yhtenäiseksi blokiksi, vaan lukuisten agro-forestry viljelmien / viljelmäketjujen perustaminen. Toiminnan pääpaino on ruuan tuotannossa, jolloin paikallisten asukkaiden ruokavalio ja hyvinvointi paranee välittömästi.
  • Isot blokkimaiset istutukset tuhoutuvat helposti maastopaloissa. Ketjutetut pienvaluma-alueet toimivat tehokkaina palokatkoina.
  • Kasveja tarvitsee istuttaa verrattain vähän, nekin hedelmiä ja pähkinöitä yms. ruokaa tuottavia puita ja pensaita.
  • Valikoitua taimiainesta voidaan siirtoistuttaa seuraaviin viljelmiin. Ensimmäiset viljelmät voivat erikoistua hedelmäpuiden taimien viljelyyn, jolloin taimimateriaalia ei tarvitse rahdata autoilla tiettömien taipaleiden takaa. Taimituotanto ja ravintokasvien viljely luo paikallisille ihmisille elinkeinotoimintaa.
  • Ylimääräisiä puu- ja pensastiheikköjä paikalliset ihmiset voivat harventaa polttopuuksi ja muuhun taloutensa tarpeeseen.
  • Osa pienvaluma-alueisiin imeytetystä vedestä vajoaa pohjavedeksi, jolloin pohjavesivarat elpyvät. Kaivot ja lähteet täyttyvät, suuremmallekin ihmis- ja eläinmäärälle riittää vettä myös kuivina vuosina.
  • Kuvina vuosina tasamaalla viljellyt ravintokasvit kohtaavat totaalisen katovuoden. Syväjuuriset puuvartiset kasvit tuottavat pohjaveden turvinpähkinä ja hedelmäsatoa nälänhädän välttämiseksi.
  • Kaikki työvaiheet ja teknologia ovat paikallisyhteisön hallussa, ilman ulkopuolisia tavaroita ja kustannuksia.  Kun yhteisö oivaltaa viljelymetodin hyödyllisyyden elinolojensa kohentamisessa, nykyiset ”projektin konfliktit paikallisyhteisöjen” kanssa voidaan välttää. Siksi todennäköistä, että metodiikka leviää spontaanisti projektialueen ulkopuolelle normaalina tuottavana elinkeinotoimintana.

Mattokuvioiden tarkempi analyysi

Geometrisesti kuvioiduissa matoissa on myös esitetty eläinvetoinen työkalu rekimäinen piikikäs äes, sledge. Muinaisten kirjoitusten mukaan sledgellä kuiva erämaa muuttuu vesilammikoiksi, kuiva hietikko hetteiköksi, johon istutetaan moninaisia puita, köyhät ja kurjat saavat janoonsa vettä. Työjäljestä mainitaan, että sledge tekee maahan samankaltaista uraa kuin krokotiili. Alkujaan sledge on ilmeisesti koostunut puisesta rungosta, johon oli upotettu piikiven sirpaleita. Rautakauden myötä rauta yleistyi sledgen materiaaliksi. Vetoon käytettiin härkäparia ja kaislaköyttä. Samaa tai samankaltaista äestä käytettiin myös viljan puintiin. Sledgellä maata irroitettiin ja siirrettiin muutamia metrejä sivulle sekä keskelle keoksi, ks. kuva 28, 30.

 Kuva 27. Äestä vetäviä eläimiä
Kuva 28. Äkeen ajajat tekevät viljelmää (klikkaa kuvaa isommaksi) Kuva 29. Äkeet ajajat

Ikivanhasta metodista löytyy yllättäen myös ”valokuvia”. Viljelmiä maalattiin aikoinaan miniatyyrikuviksi. Monet Kerman Ravar pictorial matot ovat puolestaan valmistettu vanhojen miniatyyrikuvien perusteella. Mattojen kuvista saadaan käsitys aikasarjana miten nuori viljelmä kehittyy edelleen.  Vesialtaiden pienvaluma-aluetekninen 3 D simulointi johdatti kiinnittämään huomion systemaattisiin maapinnan muotoihin, joita esiintyy kasvillisuus aiheisissa matoissa. Maanpinnan kohoumissa on selkeää systematiikkaa, joka vastaa pienvaluma-alueteknisen altaan simuloitua kolmilotteisuutta. Kohoumia ja kasvillisuutta tarkastelemalla saadaan koottua loogisia aikasarjoja, joilla voidaan havainnoida miten viljelmä kehittyy ajan saatossa ja  mitä kasveja viljelmät sisältävät. Keskeisin altaiden keskikohoumissa viljelty kasvi on granaattiomena. Viljelmä tuotti myös eläinravintoa. Viljelytähteet syötettiin kotieläimille, lisäksi allasviljelmän antimet houkuttelivat paikalle myös riistaa (kuvat 30–38), joten niistäkin saatiin myös liharuokaa. Lintujen pyydystämiseen käytettiin mm. metsästyshaukkoja. Erikoistapauksissa (kevätpurojen tulviessa) joihinkin altaisiin on voitu ohjata myös kaloja (kuvat 30–31).  Metsästyskoirat ajoivat riistaa altaiden reunoille kaivettuihin ansakuoppiin (kuva 30). Antilooppien lihaa säilöttiin mm. pakastamohuoneisiin keräämällä satoja metrejä pitkistä matalista altaista jäitä, tarkemmin oheisessa internet linkissä:

”Several shallow ponds, 10 to 20 meters wide on a north-south axis and several hundred meters long, are filled with cold water on winter nights.”

Kuva 30. Muinainen vedenimeytysallas Kerman Ravar matossa(Suurenna kuvaa 31.)
Kuva 33. Altaan pituusleikkaus kolmannessa matossa 
Kuva 34. Vesialtaan yhteydessä, kohoumalla kasvava granaattiomenapuu 
Kuva 35.  Vesialtaan yhteydessä, vaasissa kasvava granaattiomena-/elämänpuuKuva 36. Vesialtaan yhteydessä, kohoumalla kasvava elämänpuu, jossa monenlaisia hedelmiä

  Kasvillisuusaiheisia puutarhankymiä sisältäviä mattoja nimitetään useimmiten termeillä:

– Paratiisimatto (Paradise carpet);  tai. Elämänpuumatto (Tree of life rug)

Yleisimmin mattojen elämän puu esitetään kasvavan kohouman päällä (vaasissa) ja siinä on monien puulajien hedelmiä. Sattumaa tai ei, kuvan 11 elämänpuu kiteyttää yhdellä kuvalla pienvaluma-alueteknisen viljelyn ekologian perusteet:

  • Puu kasvaa veden ympäröimä kohoumalla, (nykyisinkin suositellaan keko-/harjuistutusta  granaattiomenapuulle hiesu- ja savimailla)
  • Puu sisältää monenlaisia syötäviä hedelmiä.
    • Pienvaluma-aluteknisessä viljelyssä yksi puu ei tuota kaikkia hedelmiä, vaan altaan piirissä olevat kaikki puut yhteensä multicropping viljelmässä.
  • Kuvan etualalla on luetteloa maanviljelykasveista.  Kuva antaa tietoa myös linnustosta ja maton reunoissa on kuvattu  ekologiaa koppakuoriaisista suurpetoihin.

Mahdollisesti vaasillakin oli oma roolinsa viljelmän perustamisessa:

  • Vaasi sana saattoi alkujaan tarkoittaa vesiallasta
  • Saatettiin käyttää ruukuisssa esikasvatettuja taimia (tuottoisan lajikkeen lisäys juurrutetun pistokaskepin avulla tai siemenlisäys)
  • Pohjaton maahan upotettu vaasi saattoi ohjata kasteluveden syvemmälle istutettujen taimien juurille
  • Vaasinkaltainen rakenne saattoi suojata joiden kasvilajien taimia jyrsijöiltä
  • Granaattiomenapuu on tuottoisin kun oksasto leikataan vaasin muotoiseksi, eli keskeltä avoimeksi (kuva 34)
Kuva 37.  ’3D’ puutarhanäkymä matossaKuva 38. Samankaltainen puutarhanäkymä, jonka päälle asetettu simulointimalli

Kuvassa 38 tietokoneella simuloitu malli on asetettu persialaisen maton puutarhanäkymän päälle. Maton kasvillisuusasettelu vaikuttaa sangen loogiselta. Tämä kokonaisuus soveltuisi hyvin kenttätestaukseen. Kuvassa 39 havainnollistuu kasvillisuuden runsaus ja kerroksellisuus sekä altaan reunojen kohoumat.

Kuva 39. Vedenimeytysaltaan kasvillisuutta matossa.
Kuva 40. Nauhamaisia maton kuvioita 
Kuva 41.  Great Green Wall logoKuva 42. Sama Kerman Ravar matto kuin kuvassa 30

Kuvien 40, 42 mukaisesti allasketjujen välit voivat olla laitumena tai hedelmätarhana. Ketju säilynee toimintakykyisenä vuosikymmeniä, aavikoitumisuhan alla oleva ekosysteemi elpyy tuottamaan ravintoa ja juomavettä.

Kuva 43. Nuoren monilajisen (multicropping) viljelmän hoitajia / antimien kerääjiä sekä eläimiä. Etualan henkilö istuu kohoumalla, jossa puu.

Lievitystä pakolaisongelmaan

Luuletteko, että siirtolaisuus on nyt haaste Euroopalle? Odottakaa, mitä tapahtuu, kun
tulee pula vedestä tai ruuasta tai kun heimot taistelevat elintilasta selviytyäkseen.
Pakolaisaalto on vasta alkusoittoa tulevasta.– John Kerry Yle Uutiset | yle.fi 12.9.2015
Sotien runtelemissa maissa (Syyria, Irak, Afganistan, Pakistan, Somalia, Libya), infrastruktuuri ja työpaikat on
tuhottu. Millä elinkeinolla pakolaiset pärjäävät kun he aikanaan palaavat kotiseudulleen?

Kasvien viljely on varmintapaturvata ihmisille uuden elämän alku. Näillä alueilla on jo pronssikaudella harjoitettu edistyksellistä ympäristöteknologiaa. Aluehan on sangen viljavaa. Muinoin on pystytty viljelemään myös sellaisia alueita, jotka ovat hieman liian kuivia nykyiselle viljelytekniikalle. Kyseinen agro-forestryä hyödyntävä pienvaluma-aluetekninen viljelytekniikka on tallennettu valokuvantarkasti(persialaisiin) antiikkimattoihin, jossa se odottaa systemaattista hyödyntämistä.
Viljelmillä voitaisiin tuottaa ansioita, ruokaa, juomavettä ja samalla torjua aavikoitumista. Intiassa ja Kiinassa
metodia voitaneen edellisten lisäksi käyttää biodiesel raaka-aineen tuotantoon joutomailla. Samalla voitaisiin
torjua ilmastonmuutossa sitomalla hiiltä kasvillisuuteen ja maaperään.

Parhaillaan lähes miljoona lasta kärsii itäisessä ja eteläisessä Afrikassa ”vakavasta ja akuutista aliravitsemuksesta”,raportoi YK:n lastenjärjestö Unicef. Nälänhätä johtuu kaksi vuotta jatkuneesta kuivuudesta sekä El Niño -sääilmiön voimakkuudesta. (Iltalehti17.2.2016)

Muinainen viljelymetodi tuskin juurikaan hätkähtäisi parin vuoden kuivuudesta, koska hyvinä vuosina vettä
imeytetään pohjavedeksi, kuivina vuosina syväjuuriset kasvit tuottavat hedelmiä ja pähkinöitä varastoidun pohjaveden
turvin.

Oikeilla toimilla kivikauteen runnelluista Lähi_idän maista ja Pohjois-Afrikasta voisi tehdä kukoistavan hedelmäntuotantoalueen, joka tarjoaisi työtä ja toimeentulua miljoonille ihmisille

Mattoihin on kirjattu vuosisatojen kuluessa käytännön kautta syntyneet parhaat eri kasvien sijoittelukombinaatiot
viljelmässä. Valitettavasti ajanhammas turmelee valtaisan valmiin aineiston muutamassa
vuosikymmenessä, joten asioiden taltioinnilla olisi kiire jo pelkästään kulttuurihistorian takia. Vähäisempiäkin
kohteita on saatettu UNESCO:n maailmanperintölistalle.

…………

YK ja EU suunnittelevat ilmastonmuutosta lievittävänä toimena jättiläismäistä puista koostuvaa ”Vihreä Muuri” ympäristöhanketta Afrikan halki, jolla pysäytettäisiin Saharan aavikon leviämistä. Näkemykseeni mukaan rekonstruoiduilla muinaisilla metodeilla voisi olla siinä merkittävä rooli. Ne eivät edellytä modernia infrastruktuuria ja ne ovat myös köyhien ihmisten saavutettavissa. Metodissa paikalliset asukkaat voisivat itse perustaa agro-forestry viljelmiä omaa ruoan ja juomavedentuotantoa varten, puut tulisivat oheistuotteina. Muuri muodostuisi vuosien saatossa, alkaen muutamista pienistä vihreistä pisteistä. Muutamien hätäisten kokeilujen perusteella on luotu käsitys, että pienvaluma-aluetekniikka on liian kallista. Näin kenties onkin, jos joku ulkopuolinen joutuu maksamaan modernien kalliiden koneiden kustannukset. Kuitenkin jos tarkastelu tehdään yksilön näkökulmasta. Aavikoituvilla alueilla usein vaihtoehtona on perheen nääntyminen nälkään tai ympäristöpakolaisuus slummeihin tai pako laittomaksi siirtolaiseksi ulkomaille. Entäpä jos kolmantena vaihtoehtona olisi tehdä yksinkertaisella eläinvetoisella työkalulla muutama pienvaluma-aluetekninen viljelmä, joka turvaisi perheen elannon koko sukupolven ajan? Eikö se muka olisi houkuttelevaa? Muinaisten metodien käyttömahdollisuuksia:

  1. Aavikoitumisen/ ilmaston muutoksen torjunta (Vihreä muuri)
  2. Ruoan ja puuaineksen tuottaminen joutomailla
  3. Makean pohjaveden tuotanto pienvaluma-aluetekniikalla (Kiina, Intia, Arabimaat…)
  4. Biodiesel raaka-aineen tuotanto joutomailla, korvaamaan ympäristötuhoja aiheuttavaa palmuöljyn viljelyä Aasiassa. Kiinassa laajat alueet kärsivät pohjaveden niukkuudesta ja aavikoitumisesta. Intiassa on esitetty suunnitelma, jossa istutettaisiin 5 miljardia jatropa kasvia, tuottamaan 2,5 miljardia gallonaa biodieseliä.  Jatropa öljykasvi tarvitsee sadetta 500–600 mm/v, jolloin sen kasvatus vähentää ruokakasvien tuotantoa. Pienvaluma-aluetekniikan avulla todennäköisesti voidaan kasvattaa jatropaa 250–400 mm/v sadeoloissa, jolloin sen kasvatukseen ei tarvitsisi uhrata maatalousmaata.

Parhaimmillaan biopolttoaineiden tuotanto voitaisiin ohjata joutomaille, jotka muutenkin kaipaavat pikaista kunnostusta aavikoitumisuhan takia. Samalla saataisiin surkeaa pohjavesilannetta elvytettyä ja ohessa tuotettua lisää ruokaa alueen miljardiväestölle.

Veneiden siirtotarve

Maalaus liittyy tilanteeseen, jossa ylipäällikkö Mannerheimin lähettämät miinatyöveneet ovat keväällä 1918 matkalla sodanuhkaiseen Käkisalmeen.

Nopein tapa puolustaa suojaamaton Laatokan rannikko, oli varautua merimiinojen käyttöön. Sen jälkeen rakennettiin rannikkotykistöpatterit.

Reilu viikko ennen Suomen itsenäistymistä tuhoutui Porin edustalla venäläinen torpedovene Bditelnyi ajaessaan Saksan keisarikunnan laivaston sukellusveneen SM UC58 laskemaan miinaan. Kolme päivää myöhemmin tuhoutuivat MT-1 ja MT-14 miinanraivaaja-alukset mukanaan 9 ihmishenkeä.  Alusten nimistä on pääteltävissä, että tuhoutuneilla aluksilla oli ainakin 12 sisaralusta.

Muutama päivä tapahtuman jälkeen onnettomuuspaikalle saapui kaksi venäläistä miinanraivaajavenettä. Ne olivat yli kymmenmetrisiä puisia veneitä, joiden keulassa oli konekiväärit. Niiden toimista ei ole tarkempaa tietoa, sillä toinen niistä ajoi miinaan ja syntyneessä räjähdyksessä molemmat veneet miehistöineen tuhoutuivat kokonaan.

Taulun puiset alukset ovat kaiketi uponneiden alusten sisaraluksia, nimeltään ”MT- (?nro)”, jotka oli evakuoitu venäläisiltä keväällä 1918. Miinaveneitä takavarikoitiin ainakin kolmisenkymmentä. Taulun alukset ovat todennäköisesti itsenäisen Suomen ensimmäisiä rajavartioaluksia. Alusten miehistö kaiketi sai huhtikuun alussa seuraavan kaltaisen käskyn Mannerheimilta:

  • ”Alukset on kuljetettava Laatokalle Käkisalmeen. Luovuttakaa ne Vuoksen suun satamassa luutnantti Salvenille. Matkallanne pyritte edesauttamaan vapaussodan voittoa, kuitenkaan yltiöpäisesti vaarantamatta varsinaista tehtäväänne.”

Optimistisesti ajattelen, että alusten matkan korkeasta käskijästä johtuen on mahdollista, että alusten sotapäiväkirja kirjoitettiin huolellisesti ja se on edelleen jossain pölyisessä mapissa. Parhaimmillaan joku saattaa löytää kyseisen paperin. Valokuva-arkistoista saattaa löytyä tietoa ”MT-nro” sisaralusten ulkonäöstä ja kohtaloista tms. Vanhoista paikallislehdistäkin voi löytyä olennaista tietoa.

Taulussa Suomen sisällissodan kauheuksien karaisema miehistö ohjaa Mannerheimin tehtävänannon mukaisesti aluksiaan läpi sotien pauhinan kohti määräpäätään ajankohtana, jolloin useat sodat riehuvat ympärillä:

  • Suomen sisällissota on loppuvaiheessaan, Viipurin lopputaistelu lähestyy.
  • I-Maailmansota jatkuu Euroopassa, saksalaiset huseeraavat Virossa. Englantilaiset puolestaan häärivät Murmanskissa ja Vienan Karjalassa
  • Saksalainen Itämeren divisioona on juuri saapunut Suomeen
  • Itsenäinen Suomi käy vapaussotaa Venäjän tsaarin/Kerenskin /Bolševikkien armeijaa vastaan. Karjalan kannaksella Raudussa on juuri käyty dramaattinen ”Kuoleman laakson” taistelu, jossa kuoli yli tuhat ihmistä, joista suuri osa venäläisiä.
  • Leninin puna-armeija tekee vallankumousta Venäjällä.

Taistelujen jälkeinen näkymä Raudun Kuolemanlaaksosta 5.4.1918, Museovirasto HK19730328:29

Miinaveneiden huimapäinen miehistö ohjastaa aluksiaan läpi Suomen sisällissodan loppupauhinan, kaupunki kaupungilta, läpi jäisten miinakenttien ja vaarallisten tykistöasemien, kohdaten punakapinallisia, kiperiä tilanteita, vankileirejä, salakuljettajia, ryöstelijöitä ja petkuttajia.

Loppumatkallaan alusten miehistö vaihtaa roolia, he tekeytyvät varastetuilla veneillä Viipurista pakeneviksi suomalaisiksi punakapinallisiksi päästäkseen Pietarin bolsevikki vallankumouksen pyörteiden läpi. Alukset sulautuivat hyvin maisemaan, nehän ovat alkujaan venäläistä tekoa. Suomalainen miehistö tunsi vedet ja käytännöt ja kielen hyvin, sillä vuotta aiemmin he kaiketi olivat olleet vielä tsaarin laivaston palveluksessa.

Tukalista tilanteista selvittyään alukset onnistuvat pujahtamaan Neva joelle. Läpäistyään Laatokan tyrskyt, kovia kokeneet alukset saapuvat määränpäähänsä Käkisalmeen.

Juhannuspäivänä 1918 oli laivue varustettu ja koulutettu niin pitkälle, että laivueen aluksilla nostettiin Suomen sotalippu ja viiri. Ensimmäisen Laatokan laivueen purjehduskauden tehtäviin kuuluivat lähinnä ulkovartiointi Salmin, Käkisalmen ja Sortanlahden alueilla aina Miikkulaisiin saakka… Lähde: Saaristomeren Meripuolustusalue, Turku 2003.

Mannerheimin käskystä (1918) perustettiin Käkisalmeen Vahtiniemen rannikkopuolustusasema. Nämä alukset olivat kaiketi sen ensiaskel.

Helmikuussa 1919 Mannerheim kävi vierailulla Käkisalmessa ja sen varuskunnassa, jossa taulua kaiketi säilytettiin. Ilmeisesti Mannerheim oli tauluun tyytyväinen, koska vuonna 1919 Suomen hallitus palkitsi Repinin Valkoisen ruusun ritarikunnan kunniamerkillä.

Isäni Ville asui Käkisalmessa Vahtiniemen linnakkeen vieressä ja oli varuskunnan palveluksessa talvi- ja jatkosodassa.

Lisätietoa:

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/221202-ikaalisista-venajalle-maailmansodan-rintamalle-ja-laivaston-komentajaksi

Laatokan rannikkopuolustus

Suomen ”Kolmas rannikkotykistörykmentti kehittyi vuonna 1918 Laatokan rantamille.  Mannerheimin päämajassa oltiin huhtikuussa 1918 arveltu, että mikäli sisällissota jatkuu kevääseen, venäläiset saattaisivat nousta Laatokalla maihin punaisten tueksi.

http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/74458/864586_taitto_web_2.pdf;jsessionid=265CF35FACF3B9D197ED61359B4FE197?sequence=1

Ove Enqvist, Rannikkopuolustuksen aluekysymykset autonomisessa ja itsenäisessä Suomessa, Maanpuolustuskorkeakoulun Sotahistorian laitos, 2007:

Päämaja alkoi suunnitella Laatokan puolustusta jo sodan aikana talvella 1918, ja keväällä ryhdyttiin toimiin. Virallisesti voidaan kuitenkin katsoa, että Laatokan puolustus perustettiin, kun merikapteeni Frithjof Salvén määrättiin ylipäällikön päiväkäskyllä N:o 28/22.3.1918 Vuoksen laivaston päälliköksi ja samalla Laatokan ja Saimaan satamien komendantiksi ja niillä toimivienlaivastojen päälliköksi. Huhtikuussa hän sai tehtäväkseen järjestää Laatokan rannikkopuolustuksen.

 Puolustus piti järjestää miinoilla, saatavilla olevilla aseistettavilla höyry- ja moottorialuksilla ja upotuksiin varatuilla proomuilla. Jäiden lähdettyä ryhdyttiinkin takavarikoiduin aluksin vartioimaan Laatokkaa. Huhtikuussa 1918 luutnantti Salvén ja hänen avukseen lähetetty luutnantti Achilles Sourander laativat suunnitelman Laatokan rannikolle ja saariin rakennettavista pattereista.

http://www.rannikonpuolustaja.fi/archive/1966_3.pdf

… merikapteeni Frithjof Salven sai Antreaan 12. 4. 18 Päämajan käskyn, jonka mukaan hänen tuli ryhtyä luomaan Laatokan laivastoa ja suunnittelemaan toisaalta rannikon puolustusta vihollisen hyökkäysten torjumiseksi ja toisaalta eräitä toimenpiteitä oman hyökkäyksellisen toiminnan organisoimiseksi. M.m. tuotiin Sortavalaan huhtikuun 25 p:nä miinoja, joiden käyttö piti ottaa suunnitelmissa varsin aktiivisesti huomioon. Laivoja, jotka avoveden tultua suorittivat säännöllistä ulkovartiointia, oli käytettävissä melkoinen määrä. Vielä toukokuun lopussa, johon mennessä osa oli luovutettu ja omistajilleen takaisin, oli Salvenin käytössä edelleenkin 20 alusta.

http://rt3maisemissa.blogspot.fi/2006/10/rannikkotykistrykmentti-3n-maisemissa.html

Salvén esikuntineen ryhtyi heti etsimään Laatokalla Suomen alueella olevista satamista tehtävänannon mukaisia aluksia. Varsinaisia sota-aluksia niissä ei ollut. Salvén oli toteuttanut siviililaivojen pakko-oton melko tehokkaasti. Kun 22.5.1918 liiat alukset luovutettiin takaisin omistajilleen, jäi Laatokan Puolustuksen käyttöön vielä 11 höyryalusta, 5 ruoppaajaa, 2 moottorivenettä ja 2 proomua.

 Taulun miinatyöveneet tulivat ilmeisesti korvaamaan luovutettuja aluksia alkukesästä, sillä etualan lummekasveissa on lehdet, muttei vielä kukkia.

Juhannuspäivänä 1918 oli laivue varustettu ja koulutettu niin pitkälle, että laivueen aluksilla nostettiin Suomen sotalippu ja viiri. Ensimmäisen Laatokan laivueen purjehduskauden tehtäviin kuuluivat lähinnä ulkovartiointi Salmin, Käkisalmen ja Sortanlahden alueilla aina Miikkulaisiin saakka…

http://perinneyhdistys.suntuubi.com/index.php?cat=19

Kuinka Karjalan merta puolustettiin? Suomen itsenäistyttyä Laatokan puolustus järjestettiin ensimmäisenkerran jo Vapaussodanaikana maaliskuussa 1918. Ensin vain aluksin ja merimiinoin operoiva joukko oli nimeltään Vuoksen Laivasto. Nimeä Laatokan Puolustus alettiin käyttää huhtikuussa 1918. Lokakuussa1918 nimeksi tuli III Rannikkotykistöpataljoona. Vuoden 1919 toukokuussa Laatokan meripuolustuksesta vastaavan joukon nimeksi vahvistettiin Rannikkotykistörykmentti 3 (RT 3).

Takimmaisen aluksen perässä näyttäisi olevan oranssinen kellukekoho, se on ilmeisesti miinojen kosketusraivauksessa käytetty syvyysleija. Sen periaateja kuvia löytyy oheisesta linkistä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Miinanraivaaja

Raivattaessa raivaaja hinaa perässään erityisillä kohoilla ja syvyysleijoilla varustettua vaijeria, jossa on määrävälein mekaanisia tai räjähdysnalleilla toimivia leikkureita…

Alkuun

Seuraavaan artikkeliin:  Veneiden tapahtumakalenteri

Veneiden tapahtumalalenterista

Taulussa lukee: ”Eläköön VS Rykmentti. Tuolloin oli olemassa Varsinais-Suomen rykmentti.  Käskyn saatuaan miehistön täytyy saada käyttöönsä kaksi miinavenettä, miten se tapahtui? Vaihtoehtoja on ainakin kaksi:

  1.  Kolkkaamalla vartiomies.

Suomalainen laivastotoiminta alkoi vapaaehtoisvoimin jo huhtikuussa 1918, jolloin Helsingissä ja Turussa perustettiin suojeluskuntatyyppiset, merikunniksi kutsutut aseelliset vapaaehtoisjärjestöt. Helsingin merikuntaan kuului 500 ja Turun 200 miestä. Niiden toimintaan kuului venäläisten jättämien laivojen haltuunotto, kunnostus ja ylläpito.

Haltuunottoon liittyi väkivaltaisia piirteitä. Jotkut venäläislaivat kaapattiin kolkkaamalla vartiomies ja miehittämällä alus. Röyhkeimmät tapaukset olivat silkkaa merirosvousta.

2. Nostamalla pintaan punaisten upottama vene jääkokkareiden seasta.

  • Punaiset nimittäin upottivat aluksia Porin, Turun  satamaan ennen perääntymistään.
  • Molemmat tavat soveltuvat hyvin toimintaleffaan.
    • Vaikeuksien kautta voittoon!

Ensi töikseen miehistön keksiä millä nostaa uponneet veneet pintaan. Sitten pitää puhdistaa moottorit käyntikuntoiseksi. Toisesta aluksesta punikit ovat pihistäneet mukaansa konekiväärin. Onneksi Sellaisia on läjäpäin heidän pysähdyspaikallaan Viaporissa. Moottorit yskien he starttaavat pitkälle matkalleen. Seuraava etappipaikkaan.

Jos taulun miinatyöveneet ovat lähteneet matkaan Varsinais-Suomesta huhtikuun puolivälissä ne ovat mahdollisesti osallistuneet sisällissodan lopun Viipurin ja Terijoen valtauksiin, joskin jäätilanteesta johtuen ne ovat todennäköisesti pystyneet operoimaan vain sulana olevissa jokisuiden virtapaikoissa. Alukset ovat mahdollisesti osallistuneet myös Pietaria suojaavan mahtavan Inon tykistöpatterin piiritykseen. Venäläiset vetäytyivät sieltä 15.5.1918 räjäyttäen tykit ja linnoituksen.

Molempien kaupunkien valtaukseen osallistui valkoisia joukkoja Pohjanlahden rannikkoseudulta.

Seuraavaan artikkeliin:Veneiden varustus ja vauriot

 

Veneiden varustuksesta ja vaurioista

Takimmaisen aluksen perässä näyttäisi olevan täplikäs miina ja oranssinen kellukekoho. Se on ilmeisesti miinojen kosketusraivauksessa käytetty syvyysleija. Sellaisen periaate ja kuvia löytyy oheisesta linkistä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Miinanraivaaja

Raivattaessa raivaaja hinaa perässään erityisillä kohoilla ja syvyysleijoilla varustettua vaijeria, jossa on määrävälein mekaanisia tai räjähdysnalleilla toimivia leikkureita…

Etummaisen aluksen keulassa tähystää kiväärimies. Takimmaisen aluksen keulassa tähtäilee valpas konekivääriampuja.

Mikäli taulun miinatyöveneet ovat jäiden vapauduttua lähteneet matkaan Pohjanlahdelta tai Viaporista huhtikuun alku puolella, niin ne ovat mahdollisesti osallistuneet esim. Loviisan edustan miinanraivaukseen.

Etummaisen aluksen peräpeilissä on säleinen ruhjeaukko, josta valuu bensaa veteen

Miinanraivaus veneiden alkeellisilla laitteilla oli äärimmäisen vaarallista.

MT-1 ja MT-14 miinanraivaaja-alukset upposivat noin viikko ennen Suomen itsenäistymistä mukanaan 9 ihmishenkeä. MT-11 upposi Raumalla 12.07.1917.

Ne olivat yli kymmenmetrisiä puisia veneitä, joiden keulassa oli konekiväärit, eli ilmeisesti nämä alukset ovat uponneiden miinaveneiden sisaraluksia.

Näidenkin alusten uppoaminen on ollut hilkulla, sillä takimmaisen aluksen perässä on ruhjeaukko, josta valuu polttoainetta veteen. Alusten moottorina oli kaiketi kaksisylinterinen, kaksitahtinen 50 hv:n Izhora kuulasytytysmoottori. Sellainen pystyy kuljettamaan alusta  n. 8 solmun nopeudella (15 km/h), eli noin polkupyörävauhtia. Silloin alusten vuorokausimatka on maksimissaan 200-300 km.

Tämänkaltaisista aluksista käytetään myös termiä raivaaja tai raivausvene tai raivaajaksi kelpaava moottorivene

Alukset ovat mahdollisesti osallistuneet sisällissodan lopun Viipurin ja Terijoen valtauksiin, joskin jäätilanteesta johtuen ne ovat todennäköisesti pystyneet operoimaan vain sulana olevissa jokisuiden virtapaikoissa.

Alukset ovat mahdollisesti osallistuneet myös Pietaria suojaavan mahtavan Inon tykistöpatterin piiritykseen. Venäläiset vetäytyivät sieltä 15.5.1918 räjäyttäen tykit ja linnoituksen.

Seuraavaan artikkeliin: Veneiden miehistö.

Veneiden miehistöstä

Jos jollakulla on tarkempaa tietoa veneiden miehistöstä, niin kertokaa!

Tunnettu valkoisen Suomen ja vanhan Venäjänkin merisankari oli luutnantti Yrjö Roos. Hän voisi ikuistettuna taulun veneiden keulassa.  Huimapäinen mies, selkeää leffa-ainesta!

Suomalainen laivastotoiminta alkoi vapaaehtoisvoimin jo huhtikuussa 1918, jolloin Helsingissä ja Turussa perustettiin suojeluskuntatyyppiset, merikunniksi kutsutut aseelliset vapaaehtoisjärjestöt. Helsingin merikuntaan kuului 500 ja Turun 200 miestä. Niiden toimintaan kuului venäläisten jättämien laivojen haltuunotto, kunnostus ja ylläpito.

Haltuunottoon liittyi väkivaltaisia piirteitä. Jotkut venäläislaivat kaapattiin kolkkaamalla vartiomies ja miehittämällä alus. Röyhkeimmät tapaukset olivat silkkaa merirosvousta.

Helsingin merikuntaa johti merikapteeni Lindfors. Hänen apunaan oli luutnantti Yrjö Roos.

Viipurissa perustettiin Viipurin rannikkolaivue, joka huolehti merivartioinnista Karjalan kannaksen rannikolla.

Pian Helsingin valtauksen jälkeen päämaja lähettikin entisten Venäjän asevoimien upseereiden johtaman partion suunnittelemaan Laatokan rannikon linnoittamista. Ryhmää johti valkoisen Suomen ja vanhan Venäjänkin merisankari, luutnantti Yrjö Roos, ja siihen kuuluivat toinen laivastoluutnantti Achilles Sourander sekä kadettien edustajana yleisesikuntaeversti, Stavkasakin palvellut Karl Gyllenbögel.

Seuraavaan artikkeliin: Mikä on VS Rykmentti?

Mikä on VS Rykmentti?

Taulun tekstissä näyttäisi lukevan ”Eläköön VS Rykmentti”´. Mikähän se on? Mielestäni sopivia ehdokkaita ovat:

VS voisi olla:
- Varsinais-Suomen Rykmentti (sellainen oli tuolloin)
- Vaasan Senaatti (tai Suojeluskunta)
- Valkoinen Suomi
- Viipurin Suojeluskunta
- Vöyrin Sotakoulu
- Vuoksen laivasto

Repinhän oli emigrantti, joten rykmentin nimitys ei välttämättä ole kovinkaan täsmällinen. Tai se voi myös olla joku lempinimi, kuten ”Rajamäen Rykmentti” Seitsemässä Veljeksessä.

Jos jollakulla on sopiva ehdotus, niin kertokaa!

Seuraavaan artikkeliin: Laatokan puolustuksesta 1918

Laatokan puolustuksesta

Maalaus liittyy tilanteeseen, jossa ylipäällikkö Mannerheimin lähettämät miinatyöveneet ovat keväällä 1918 matkalla sodanuhkaiseen Käkisalmeen. Nopein tapa puolustaa suojaamaton Laatokan rannikko, oli varautua merimiinojen käyttöön. Sen jälkeen rakennettiin rannikkotykistöpatterit.

Laatokan puolustuksen ryhmitys kesällä 1918. Erkki Marttila.

Laatokan rannikkopuolustus

Suomen ”Kolmas rannikkotykistörykmentti kehittyi vuonna 1918 Laatokan rantamille.  Mannerheimin päämajassa oltiin huhtikuussa 1918 arveltu, että mikäli sisällissota jatkuu kevääseen, venäläiset saattaisivat nousta Laatokalla maihin punaisten tueksi.

Ove Enqvist, Rannikkopuolustuksen aluekysymykset autonomisessa ja itsenäisessä Suomessa, Maanpuolustuskorkeakoulun Sotahistorian laitos, 2007:

Päämaja alkoi suunnitella Laatokan puolustusta jo sodan aikana talvella 1918, ja keväällä ryhdyttiin toimiin. Virallisesti voidaan kuitenkin katsoa, että Laatokan puolustus perustettiin, kun merikapteeni Frithjof Salvén määrättiin ylipäällikön päiväkäskyllä N:o 28/22.3.1918 Vuoksen laivaston päälliköksi ja samalla Laatokan ja Saimaan satamien komendantiksi ja niillä toimivienlaivastojen päälliköksi. Huhtikuussa hän sai tehtäväkseen järjestää Laatokan rannikkopuolustuksen.

Puolustus piti järjestää miinoilla, saatavilla olevilla aseistettavilla höyry- ja moottorialuksilla ja upotuksiin varatuilla proomuilla. Jäiden lähdettyä ryhdyttiinkin takavarikoiduin aluksin vartioimaan Laatokkaa. Huhtikuussa 1918 luutnantti Salvén ja hänen avukseen lähetetty luutnantti Achilles Sourander laativat suunnitelman Laatokan rannikolle ja saariin rakennettavista pattereista.

… merikapteeni Frithjof Salven sai Antreaan 12. 4. 18 Päämajan käskyn, jonka mukaan hänen tuli ryhtyä luomaan Laatokan laivastoa ja suunnittelemaan toisaalta rannikon puolustusta vihollisen hyökkäysten torjumiseksi ja toisaalta eräitä toimenpiteitä oman hyökkäyksellisen toiminnan organisoimiseksi. M.m. tuotiin Sortavalaan huhtikuun 25 p:nä miinoja, joiden käyttö piti ottaa suunnitelmissa varsin aktiivisesti huomioon. Laivoja, jotka avoveden tultua suorittivat säännöllistä ulkovartiointia, oli käytettävissä melkoinen määrä. Vielä toukokuun lopussa, johon mennessä osa oli luovutettu ja omistajilleen takaisin, oli Salvenin käytössä edelleenkin 20 alusta.

Juhannuspäivänä 1918 oli laivue varustettu ja koulutettu niin pitkälle, että laivueen aluksilla nostettiin Suomen sotalippu ja viiri. Ensimmäisen Laatokan laivueen purjehduskauden tehtäviin kuuluivat lähinnä ulkovartiointi Salmin, Käkisalmen ja Sortanlahden alueilla aina Miikkulaisiin saakka sekä tykkien ja muiden rannikkopatterien perustamiseen ja varustamiseen tarvittavien kuljetusten toteuttaminen.

Seuraavaan artikkeliin: Taulun analysointi alkaa

Veneitä katseleva ukko

Mitä mahtaakaan rannalla veneitä katseleva vanhus ajatella, kun 1918 kauniina kesäpäivänä uneliaan idylliseen Käkisalmen pikkukaupunkiin ilmestyy kaksi uhkaavasti aseistettua sota-alusta – kuin käärme paratiisiin?

Todennäköisesti seuraavaa:

1. Onko keväällä solmittu I-maailman sodan Neuvosto-Venäjän hauras erillisrauha pettänyt, jatkavatko Saksanjoukot etenemistään?!

2. Vai onko Venäjän sisällissodassa tsaarin joukot lyöneet bolševikkien vallankumousyrityksen! Hyökkääkö nyt tsaarin armeija tänne mitätöimään Suomen itsenäisyyden?

3. Vai ovatko hyökkääjät sittenkin venäläisen puna-armeijan bolševikkejä, jotka tulevat vapauttamaan Suomen punakapinallisia, jotka ovat Käkisalmen vankileirillä? Alkaako Suomen sisällissota uudelleen?

4. Vai ovatko ne sittenkin itsenäisen Suomen partioaluksia, joita Mannerheim lupasi valvomaan itärajaa Laatokalla! Jospa ne nappaa salakuljettajat, jotka riistävät viimeiset ruoan murusemme!

Seuraavaan artikkeliin: Taulusta

Taulun analysointi alkaa

Tarkasteltavana oleva peritty taulu on ollut pitkään paitsiossa vaurioiden ja vuosikymmenten patinan takia, mutta lopulta päätin perehtyä sen tarinaan.

Kuva 1.  Taulun näkymä: Aluksia oikealla, takavasemmalla kaupunki (klikkaa isommaksi)

  1. Aloin analysoida oikean reunaan aluksia, joita ensinäkemältä luulin purjelaivoiksi maston vuoksi:
  • Alukset ovat kuitenkin liikkeessä hitaasti eteenpäin.
    • Valkea keulakuohu näkyvissä
  • Jotta liike olisi mahdollista, aluksessa täytyy olla moottori.
  • Matalissa vesissä kulkevia lotjia käytettiin 1800 – luvulla Saimaalla, Vuoksella ja Viipurin lahdella. Alkujaan lotjat olivat purjeellisia + soudettavia. Höyrykoneita asennetiin niihin jälkiasennuksena 1890 luvulta alkaen.
  • Kuvassa aluksen piipusta pursuaa sinistä savua kapeana vanana, joten käyttövoimana on ilmeisesti polttomoottori, jollaisia ilmaantui 1910–20 luvuilla. Masto liittyy lastin nostovinssiin.
  1. Vanhempani eivät olleet mitään taideintoilijoita. Taulu liittyy Ville-isäni kotiseutumuistoihin, sillä kerran kuulin hänen päivittelevän, ettei kirkontornit ole maalattu oikein. Hän oli kotoisin Karjalasta joten aloin selvittää: Miten lotjat liittyvät Käkisalmeen.
  • ”Sataman suu mataloitui v.1857 toimitetun Vuoksen laskun jälkeen niin, että siihen pääsivät vain matalassa kulkevat alukset aallonmurtajien välissä olevaa kapeaa, alituiseen syvennettävää väylää pitkin.” www.luovutettukarjala.fi/

Taulun maalauspaikka

Maalarin katselusuunta aallonmurtajalta kirkonmäelle

Kuvassa on v. 1937 painettu Käkisalmen topografikartta. Vuoksen Laatokkaan laskeva suu vastaa taulun näkymää.  Alukset sijaitsevat siinä kohdassa mihin tuli 1931 valmistuneen Oy Waldhof Ab selluloosatehtaan laituri.

Maalarin näkemälinjalla kirkonmäelle on pelkästään matalia puurakennuksia, jotka eivät peitä kirkkojen näkymistä.

Maastomalli kartasta

Maiseman tarkempaa analysointia varten tein kartasta 3 D tietokonemallin korkeuskäyriä hyödyntäen.

Käkisalmen kartan maaston ja vesistön 3D topografia täsmää täydellisesti tauluun. Loton päävoitossa pitää sattumalta saada vaatimattomat seitsemän koordinaattipistettä oikealle paikalleen, sen todennäköisyys on yksi mahdollisuus 18 miljoonasta.

Taulussa sadat 3 D koordinaattipisteet osuvat oikeille paikoilleen.  Joten todennäköisyys sille, että taulu on jostain muualta kuin Käkisalmesta, on suuruusluokkaa yksi mahdollisuus miljardista.

Myöskin kirkkorakennusten sijainti täsmää, ainoastaan puskien taakse jäävä kapean tornimainen ortodoksi kirkko on siirretty hautausmaalta ev.lut. kirkon viereen. Ilmeisesti kyseessä on uskontojen yhdenvertaisuutta korostava seikka, jossa molemmat kirkot ovat vierekkäin yhtä mahtavina. Kaupungin kaikkia rakennuksia on skaalattu hieman kookkaammiksi, sillä muutoin ne olisivat melko mitäänsanomattomia pisteitä maisemassa.

Venäläisessä taiteessa kaksitornisen (ortodoksi)kirkon näkyminen maiseman horisontissa on vanha traditio. Maalari maalaa tornit näyttäviksi, parannellen todellista näkymää. Tornit näkyvät yleensä siististi vierekkäin, katso esimerkki ”Paintres Russes-2”.

Tietokonemallin perusteella aallonmurtajan tienoilla on täytynyt olla 5-10 metrin korkuinen koroke tai isomman aluksen rakenne, jotta rantaviiva piirtyy taulussa kuvatulla tavalla.  Maalari tai hänen apurinsa on esim. voinut kiivetä kookkaan purjealuksen maston köysitikkaita ylös ja luonnostellut tai valokuvannut maiseman muodot.

Seuraavaan artikkeliin: Näkymän geologiasta

Näkymän geologiasta

Taulun etualan niemen muhkurainen hiekkapenkka on luonnontieteellisesti sangen harvinainen muodostelma, jollaisia esiintyy pohjoisten suurten järvien rannoilla. Niemeke koostuu hiekasta, jota Laatokan aallot ja ahtojäät ovat vuosituhansien ajan työntäneet rannalle.

Aallonmurtajan (1907) rakentamisen jälkeen hiekka ei enää työnnykään niemekkeelle, vaan on pysähtynyt aallonmurtajaan ja lopulta haudannut sen. Tyrskyiltä välttynyt niemekkeen vanha hiekkavalli on saanut kevyen kasvipeitteen. Ensimmäiset pioneerikasvit ovat vasta kymmenkunta vuotta vallanneet uutukaista kasvupaikkaa, jonne aaltojen ja jään puskuvaikutus ei enää yllä. Vaalea hiekka tursuaa useasti kohdasta.

Näinollen tauluun merkitty vuosiluku 1918 on ilmeisen oikein. Alueen nykykuvassa hiekka on haudannut aallonmurtajan liki kokonaan. Suuri selluloosatehdas rakennettiin 1929, jolloin alusten sijaintikohdan maisema muuttui täydellisesti.

Isäni työskenteli taulun näkymäalueella vuosikausia, sillä hän oli tehtaan henkilökuntaa.

Vertailu piirroksiin

Ilja Repin työskenteli 1800 luvun lopulla myös Valko-Venäjällä Vitebsk nimisessä kaupungissa, myös siellä oli samankaltainen kaksitorninen kirkko. Hänen ateljeensa lähistöllä on alla olevan kuvan mukainen Väinäjoen vesistönäkymä, jossa hän luonnosteli samaan kohtaan aluksia kuin Käkisalmen taulussa. Myöskin rannalla selin laivoja tarkkaileva vanha ukko löytyy tuon ajan lyijykynäluonnoksista.

Eli, Repinillä oli jo tuolloin mielessään hautumassa jokiveneet + ukko + kirkko yhdistelmä. Lopulta Käkisalmesta löytyi sopiva paikka ja jännittävän ajankohtainen historiallinen tapahtuma, jossa kaikki ideat saattoi toteuttaa.

Suomen itsenäistyttyä Repin jäi Suomeen ja lahjoitti mainitut lyijykynäteokset Suomeen Kansallisgallerian aarteiksi. Aiheeseen liittyvä öljyvärityö oli tietymättömissä, kunnes se lopulta löytyi isäni vanhasta kammarista.

Esitin Kansallisgallerialle yhteistyötä taulun tutkimiseksi. Valitettavasti he eivät koskaan vastanneet sähköpostiviestiini!

Vertailu Varvarino tauluun

.

Maiseman Elementit:  1. Vesi, 2. Niemeke, 3. Niemekkeen jatke, 4. Katseen vangitsija, 5. Metsä, 6. Korostetut puuntyvet, 7. Kirkko, 8. Taajama, 9. Taivas, 10. Sekundaarialue

Taulun maalariksi oli minulla ensinnä ehdokkaana Käkisalmen liepeillä maalannut Nikolai Tscherbakoff. Kuitenkin saamani palautteen mukaan hänen osuutensa on epätodennäköistä, tulisi mieluummin löytää vanhempi maalari.

Seuraavaksi ehdokkaaksi nousi Karjalan Kannaksella asunut Ilja Repin. Selasin netistä yli 400 Repinin teosta, sitten tärppäsi. Löysin hänen maalaamansa maisemamaalauksensa: Näkymä Varvarinon kylästä. Sen sommittelu on liki identtinen Käkisalmi taulun kanssa.

Opiskelin aikoinaan hieman maisema-arkkitehtuuria, joten tein tauluista yllä olevan maisema-analyyttisen vertailun.

  • Molemmissa tauluissa samankaltaiset maisemaelementit ovat liki vastaavanlaisissa paikoissa!
  • Kaiken kukkuraksi Varvarinon kirkko-kellotapuli yhdistelmä onkin ilmeisesti siirretty Käkisalmi tauluun!

https://uploads6.wikiart.org/images/ilya-repin/view-of-the-village-varvarino-1878.jpg

Seuraavaan artikkeliin: Signeerauksen etsintä

 

Taulun signeeraus

Koska taulun sommittelu muistutti Repinin Varvarino taulua, aloin etsiä siitä hänen signeerauksiaan. Taulun alustavaa tutkintaa varten, olin alkujaan räpsäyttänyt vanhalla Nokia N95 kännykkäkameralla käsivaralta kolme kuvaa. Viimeinen kuvista valottui mielestäni hassusti, joten lähes hylkäsin kuvan.

Tuloksetta etsin signeerausta kahdesta onnistuneesta kuvasta. Sitten tein saman tutkailun hylkäämälleni kuvalle. Omituinen salamavalon räpsähdys on se kaiketi tuottanut myös ip/uv aaltoja, jotka ovat kyenneet tunkeutumaan tauluun kertyneen patinan sisään: Taulukuvan alareunassa häämöttää vuosiluku 1918.

Kuvankäsittelyohjelmalla terävöitin kuvaa ja suodatin värikanavat sinivoittoiseksi, jolloin saatoin havaita haalistuneen signeerauksen oheisen kuvan kaltaisena. Signeeraus on samankaltainen kuin Repinin lyijykynäpiirustuksessa. Jatkoin suodatusta muuttamalla sinisen kuvan mustavalkoiseksi. Yllä olevan kuvan tekstissä näyttäisi lukevan: ”Eläköön VS Rykmentti

Yksityiskohtaisempi esitys signeerauksen löytämisen vaiheista on taulun signeeraus videossa.

Seuraavaan artikkeliin: Auktoriteetit johdattavat Kebab kioskille

Auktoriteetit johdattavat Kebab kioskille

Suomihan on tullut tunnetuksi taideväärennösjupakasta, jossa Ateneum myönsi aitoustodistuksia väärennetyille teoksille. Mutta onko toimittu myös toisinpäin, jolloin virallinen taidetutkimustaho on harhaanjohtanut taulun omistajaa?  Ainakin Repin tauluni tapauksessa  haiskahtaa siltä, että asiakasta yritetään johdattaa Kebab kioskille täysin tekaistujen asiantuntijalausuntojen perusteella:

1. Ateneum kieltäytyi tutkimasta oheista Repin 1918 signeerattua taulua. Tämä on varsin outoa, sillä en löytänyt Ateneumin sivuilta pienintäkään aktiviteettia liittyen teemavuoteen 1918. Perusteluna pyyntööni Ateneum väitti, että taulu on Keski-Euroopasta 1700-luvulta.

  • Väite ei voi pitää paikkaansa, koska alukset kulkevat polttomoottorilla ja niissä on konekivääri! Ateneumin määrittämänä ajankohtana kumpaakaan keksintöä ei ollut edes olemassa. Lisäksi empiirisen 3D mallin mukaan taulun näkymä on Käkisalmesta.

2. Kansallisgalleria ei edes vaivautunut vastaamaan sähköpostiini, vaikka taulun alukset todennäköisesti liittyvät Suomen itsenäistymiseen ja ovat kaiketi itsenäisen Suomen ensimmäisiä rajavartioaluksia. Rajavartioinnin 100 vuosijuhlakin on piakkoin, Kansallisgalleria painaa päänsä pensaaseen pelokkaan pupujussin tapaan Ateneumin laiminlyöntien takia.

3. Edellisiin pettyneenä käännyin Jyväskylän Yliopiston yhteydessä olevan tieteellisyyttään korostavan maksullisen taidetutkimusfirman puoleen. Sen ns. tieteelliset huippuasiantuntijat eivät kuitenkaan mukamas ollenkaan löytäneet yllä olevaa signeerausta, vaikka havainnekuvalla ja videolla. osoitin sen ulkonäön ja paikan.  Itse olin saanut datat esiin netistä ladatulla ilmaisohjelmalla. ”High tech” laitteillaan ns. asiantuntijat olivat löytävinään ”oikean” signeerauksen taulun vastakkaisesta alalaidasta.

Teoksessa on vasemmalla alhaalla taiteilijan signeeraus: G. Signeeraus on tehty kaunokirjoituksella. Koska kyseessä on vain nimen alkukirjain, ei taiteilijaa pystytä nimeämään. Muita taiteilijaan tai teoksen alkuperään viittaavia merkintöjä maalauksesta ei löydy.

Teos vaikuttaa keskieurooppalaiselta. Se saattaa olla peräisin esimerkiksi Saksasta tai Hollannista.
  • Kebab kioskille ohjaava näennäissigneeraus ”G.” ei ole edes maalattu objekti, vaan taustakankaan rispaantunut langanpätkä!
    • Sillä objekti on: Taustakankaan värinen, karhea, kierteisesti säikeinen, kolmiulotteinen, joka päättyy ohuisiin, kiehkuralla oleviin haiveniin. Kuvion tekeminen maalaamalla vaatii maalarilta mahdotonta akrobatiaa!
    • Olen itse analysoinut tuhansia antiikkimattoja, joten olen nähnyt sykkyräisiä langanpätkiä riittämiin! Olen myös luennoinut USA:ssa Antiikkimattoalan Maailmankonferenssissa.
  • Maksullista silmänkääntöä markkinoitiin tieteellisenä.
    • Miten Jyväskylän trollaattori Yliopisto voikaan syöttää mikroskooppitutkimuksessaan ja analyysissaan moista pajunköyttä!  Kantelussani pyysin Jyväskylän Yliopiston johtoa tutkimaan, onko kyseessä tahallinen tiedevilppi.
    • Empiiriseen matemaattiseen karttadataan perustuva maiseman 3D mallini kumottiin Yliopiston näennäistieteellisellä ”musta tuntuu… esimerkiksi…” määrityksellä.

4. Taidealan huutokauppafirman kautta sain taulun valokuvasta koukeroisen venäläisen asiantuntijan lausunnon.

Tulkitsen lausunnon konstikasta liturgiaa siten, että arvioija myöntää taulussa olevan venäläisiä piirteitä. Mutta ikään kuin hieman anteeksipyydellen hän huomauttaa, että jokimaisemaa ei ole käsitelty ohjeiston mukaan.

Sitten hän luettelee ikään yksityiskohtia vahvistukseksi: lumpeet, ukko ja rakennuskanta kuuluvat Keski-Euroopan taiteeseen. Veneet puolestaan ovat erittäin tyypillisiä hollantilaismallisia proomuja.

Minun omat vasta-argumenttini:

a) Repin matkusti ja asui pitkään Keski-Euroopassa, kaipa hän on saanut sieltä vaikutteita. Miksi tyypillisissä hollantilaisissa proomuissa on konekivääri ja miinavarustus ja miksi ne ovat Käkisalmessa? Se jäi vastaamatta. Sitä paitsi, tsaari Pietari Suuri haki veneenrakennusopin Hollannista.

b) Suomen Kansallisgallerian aarteisiin kuuluu Repin tekemät lyijykynäpiirustukset jokinäkymästä, jossa alukset sijaitsevat täsmälleen samassa kohdassa kuin taulussani. Samoissa teoksissa on myös rannalla laivoja katseleva ukko, vaikka se ei asiantuntijan mukaan kuulu Repinin teoksiin.

c) Tekemäni maisema-analyyttisen vertailun mukaan Käkisalmen taulussa on samat maisemaelementit samoissa paikoissa kuin Repinin aiemmin maalaamassa Varvarino taulussa. Sommittelun samankaltaisuus jäi vastaamatta.

d) Taulun rakennuskanta mukamas kuuluu Keski-Euroopan taiteeseen. Kuitenkin taulussa on nimenomaan venäläiseen taiteeseen tunnusomaisesti kuuluva kaksitorninen ortodoksikirkko.

Näitä olennaisia Repinin teoksiin viittaavia asioita (a-d) ei kukaan kolmesta asiantuntijatahosta mitenkään arviossaan kommentoinut.

Lisäksi taulun näkymä on paikasta, jossa isäni oli vuosikausia töissä. Mikä vimma saa asiantuntijat väittämään, että ulkomailla käymätön isäni olisi hankkinut taulun Keski-Euroopasta?

Taulun arviointiin liittyvistä motiiveista johtolanka löytyy Ilta Sanomien artikkeleista:

Repinin Suomen aikaa vähätellään Venäjällä, mutta miksi Suomi itse ei muista paremmin?

Kamppailu Ilja Repinistä: Neuvostoliitto halusi kuuluisan taiteilijan takaisin Suomesta.

Artikkelista välittyy surullinen näkemys: Neuvostoliitolle Repinin Suomeen jäänti merkitsi suurta arvovaltatappiota. Edelleenkään siellä ei ole pienintäkään halua kuulla Repinin Suomen aikakauden teoksista, eikä Suomellakaan ole siinä asiassa puhtaat jauhot pussissa.

Neuvosto-Venäjä valjasti Repinin osaksi propagandaansa ja hänestä tehtiin esikuva maalaustaiteen realismille, josta kehitettiin sosialistisena realismina tunnettu suuntaus.

Bolševikit halusivat unohtaa hänen Suomessa maalatut teokset, sillä propagandalla hänestä tehtiin isänmaallinen sankari kommunismin maailmanvalloitusta edistämään, vaikka Repin ei voinut ollenkaan sietää bolsevikkien toimintatapoja.

Harva nykysuomalainen kuitenkaan tietää, millaisia poliittisia jännitteitä Repin aiheutti molemmilla puolilla rajaa aina kuolemaansa asti eli vuoteen 1930. Kamppailu Ilja Repinistä, Ilta Sanomat

Syksyllä 1917 Repinin yhteydet Pietariin katkesivat täysin, joten hänen Suomessa maalaamiaan tauluja ole luetteloitu kuten tsaarin aikaisia tauluja. Repinin yhteydet katkesivat myös Pietarin taidekorkeakouluun, joten tuskinpa kukaan hänen entisistä oppilaistaan on pystynyt väärentämään Käkisalmen taulua hänen nimissään.

Toisekseen kesällä 1918 sisällissodan vuoksi Suomi oli hengenvaarallinen venäläisille, jotka pakenivat sankoin joukoin. Jos taulu on väärennetty, niin väärentäjän täytyisi periaatteessa olla suomalainen. Se on kuitenkin epätodennäköistä:

  • Miksi väärennetty taulu olisi myyty Karjalan Kannakselle, jossa Repin edelleen asui?
  • Taulun kuvaama maisema muuttui 1929 tyystin toisenlaiseksi valtaisan tehtaan rakentamisen vuoksi.
  • Mikäli maalaus on tehty valokuvasta, niin valokuvaajan on ensiksi pitänyt, keksiä Laatokalle jostain 5-10  metrin koroke valokuvan ottoa varten.
  • Taulun kuvaama sotainen tapahtuma oli ajankohtainen ja kiinnostava vain pienen hetken ainoastaan suomalaisille.  Väärentäjälle jokin ajaton universaalimpi aihe olisi  ollut varmempi valinta.

Huomionarvoisinta  venäläisen taideasiantuntijan lausunnossa on näkemys, että taulun jokimaisemaa ole käsitelty ohjeiston mukaan. Mitähän se mahtaa tarkoittaa? Muistellaanpa asioita:

Neuvostoliitolle Repinin Suomeen jäänti merkitsi suurta arvovaltatappiota.

Neuvostopropagandassa Repinistä tehtiin sädekehällinen kommunistisen ideologian lähettiläs. Kaiketi virallisen ohjeiston mukaan tällainen kiiltokuva Repin saattoi maalata vain kommunistista ideologiaa edistäviä teoksia.

Koska taiteilija asui tuolloin pysyvästi Suomessa, niin todennäköisesti  tuolloin laadittiin ohjeisto, joka eritteli mitä aiheita Repin taulut saivat esittää ja mitkä olivat kiellettyjä teemoja. Todennäköisesti sellaiset taulut, jotka eivät täyttäneet  propagandaohjetta, määritettiin neuvostovastaisiksi väärennöksiksi.

Nykyisin naivisti luulemme, että Neuvostoliitto ja kommunismi ovat kuolleet ja kuopattu. Kuitenkaan Neuvostoliiton aikaista valtavaa sääntöviidakkoa ei ole paljoakaan perattu. Jos Repin taulujen arvioinnin propagandaohjeistoa ei ole nimenomaisesti huomattu lopettaa, niin yksittäisen venäläisen taideasiantuntijan on tietenkin järkevintä toimia niin, että ohjesapluuna on edelleen voimassa. Muutoinhan riskinä voi olla Siperian keikka.

Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että venäläinen taideasiantuntija viestitti, ettei Repin signeeratussa taulussani jokinäkymää ei ole käsitelty ohjeiston mukaisesti. Joellahan näkyy vieraan maan aseistettuja aluksia. Muu osa lausunnosta onkin sitten pelkkiä liturgisia verukkeita.

Suomen YYA aikana Ateneumin taistolaiskommarit varmaankin innolla noudattivat propagandaohjeistoja, sapluunahan pyrki edistämään kommunistista maailmanvalloitusta. Hullunkurisinta asiassa on, että ilmeisesti suomalaiset älypäät edelleenkin kuuliaisesti noudattavat kommunistipuolueen propagandaohjetta. Mikäli Repinin maalauksen aihe ei läpäise ohjesapluunaan ahdasta seulaa, niin sopimattomat teokset määritetään oitis väärennöksiksi tekaistuilla argumenteilla, kuten minun Tabu-Repin maalaukseni. Viranomaisten pitäisi tutkia, tuleeko itsenäisessä Suomessa noudattaa oman maan lakia, vaiko jonkun vieraan lakkautetun valtakunnan ikivanhaa propagandaohjetta!?

Repinin Suomen ajalta on löytynyt ainoastaan muutama neutraali muotokuva, vaikka Repin maalasi mielellään suuria yhteiskunnallisia tapahtumia. Ideologisen karsinnan vuoksi ne on ilmeisesti systemaattisesti määritetty neuvostovastaisiksi väärennöksiksi. Repin oli sangen tuottelias taiteilija. Netistä olen löytänyt n. 600 hänen teostaan. Tokihan Repinin on täytynyt Suomessa maalata muitakin kuin muotokuvia, sillä emigranttina hän ei edes tuntenut Suomen varakkaita sukuja muotokuvia varten. Vallankumouksessa Repinin varallisuus takavarikoitiin Pietarissa, joten hän oli Suomessa liki rahatonna ja näki jopa nälkää. Sellaisessa tilanteessa motivaatio maalausten tekemiselle oli valtava.

Koska Ilja Repin asui Suomessa 27 vuotta, asiantuntijoiden mukaan Suomesta pitäisi löytyä lukuisia vielä löytymättömiä Repin teoksia. Mutta miten niitä voi edes löytyä, kun Ateneum ei edes halua tutkia niitä tekaistuun disinformaatioon vedoten!?

Taideinstituutioiden sepitettyjen nollatulos lausuntojen vuoksi hyväuskoiset, auktoriteetteihin luottavat, harhaanjohdetut Suomen kansalaiset ovat vuosikymmenten kuluessa saattaneet heittää ainutlaatuiset, miljoonien arvoiset Repinin taideteokset kaatopaikalle, veronmaksajien maksaessa petollisten kriitikoiden palkan. Jotta tällainen hullutus ei enää jatkuisi, tulisi viranomaisten tutkia ja korjata asia pikaisesti. Mahdollisesti ullakoilta vielä kaivetaan esiin lukuisia arvokkaita Repinejä.

Christie’s huutokauppakamarin huutokaupassa Repinin taulusta on maksettu jopa yli 5 miljoonaa euroa.

Repinin pitkän Suomen kauden vähäiselle teosten lukumäärälle on syötetty selitystä, että hänen maalauskätensä surkastui. Sattumoisin olen itse kärsinyt samaisesta vaivasta puoli vuosikymmentä. Ns. ahdas olkapää tulehdus todellakin lamaannuttaa käsivarren noston lähes kokonaan. Se tulee helposti henkilöille, jotka työssään joutuvat pitämään kättään koholla. Toisaalta vaiva tulee ja menee. Vaivan vuoksi olen menettänyt työpäiviä jokseenkin saman verran kuin flunssan takia.

Itse näin Käkisalmi taulun ensimmäisen kerran 1960-luvun alussa, joten se ei liity ajankohtaiseen taideväärennösjupakkaan. Tai ehkäpä sittenkin löytyy kytkös:

Suomen laajassa taidepetosvyyhdissä on ilmennyt, että Ateneumista sai väärennetylle taululle aitoustodistuksen, kunhan vain käveli salin läpi taulu kainalossa. Pelkkää hyväntekeväisyyttäkö? Tuskinpa! Entäpä jos laitosta painostettiin paljastuksilla?

Mikäli Suomessa maalattuja, ideologiseen seulaan sopimattomia aitoja Repinejä on läjäpäin määritetty väärennöksiksi, niin mahdollisesti joku tarkkasilmäinen hoksasi vilpillisen systeemin? Entäpä jos hän hankki käsiinsä tulikuumia asiakirjoja koskien petoksella kohdeltuja teoksia?  Tällaisella vipuvoimalla pystynee hankkimaan oikeellisuustodistuksia mille tahansa väärennetylle taululle.

Viranomaisten tulisi tutkia asia perusteellisesti, sillä joku tuleva taulujen väärentäjähän voi muutoin käyttää samaa vipua.

Eli laajasta taidepetosvyydistäkin irtoaa episodeja ”Ilmestyskirja 1918” elokuvaan, jos taulun tarinaa halutaan jatkaa nykypäivään asti.

Seuraavaan artikkeliin: Mannerheim Repin yhteydestä

 

Repin yhteydestä Mannerheimiin

Väkivaltaisten kostopuhdistusten vuoksi Viipuri ja Terijoki olivat keväällä ja kesällä 1918 kuoleman vaarallisia paikkoja punakapinallisille ja venäläisille. Siksi oli sangen luontevaa, että Repin siirtyi Terijoen ateljeestaan maalausmatkalle rauhalliseen Käkisalmeen. Siellähän oli vanhastaan totuttu venäläisiin kauppiaisiin ja kylpylävieraisiin. Mannerheimia ja Suomen hallintoa myötäilevän taulun maalaaminen oli kaiketi oivallinen tapa turvata hänen emigrantti tulevaisuutensa Suomessa.

Helmikuussa 1919 Mannerheim kävi vierailulla Käkisalmessa ja sen varuskunnassa, jossa taulua kaiketi säilytettiin. Ilmeisesti Mannerheim oli tauluun tyytyväinen, koska vuonna 1919 Suomen hallitus palkitsi Repinin Valkoisen ruusun ritarikunnan kunniamerkillä.

Neuvosto-Venäjälle Repinin Suomeen jäänti merkitsi suurta arvovaltatappiota. Syksyllä 1917 Repinin yhteydet Pietariin katkesivat täysin, joten hänen Suomessa maalaamiaan tauluja ole luetteloitu kuten tsaarin aikaisia tauluja.  Päinvastoin bolševikit halusivat unohtaa hänen Suomessa maalatut teokset, sillä propagandalla hänestä tehtiin isänmaallinen sankari kommunismin maailmanvalloitusta edistämään, vaikka Repin ei voinut ollenkaan sietää bolsevikkien toimintatapoja.

Ilja Repin, Suomen suurmiehiä 1922, Ateneum, Helsinki

1920 Repin lahjoitti Suomen Taideyhdistykselle seitsemän omaa tauluaan ja 23 muiden venäläismestareiden teosta, jotka ovat nykyisin Ateneumin aarteita. Lahjoitus illallisella oli läsnä maan koko kerma, kuten Eino Leino, Eero Järnefelt, Jean Sibelius, Eliel Saarinen ja Carl G. E. Mannerheim. 
Sittemmin Repin maalasi illan vieraista teoksen nimeltä Suomen suurmiehiä, jonka hän testamenttasi Suomenhallitukselle sillä ehdolla, että hän saa tulla haudatuksi Kuokkalan-talonsa pihalle. Repinin Suomen-aikaa vähätellään Venäjällä... Ilta-Sanomat

Repin verkostoitui Suomen taide-elämään ja päättäjiin.  ”Suomen suurmiehiä” Mannerheim katsoo Repiniä upseerin ryhdikkyydellä. Katso tarkemmin: Ilta-Sanomat artikkeli 2017.

Harva nykysuomalainen kuitenkaan tietää, millaisia poliittisia jännitteitä Repin aiheutti molemmilla puolilla rajaa aina kuolemaansa asti eli vuoteen 1930. Kamppailu Ilja Repinistä, Ilta Sanomat

Havaintojeni mukaan vielä nykyäänkin taidetahojen katkeruus Mannerheimia ja Repiniä kohtaan on edelleen voimissaan! Auktoriteetteina toimivat tahot haluavat salata menneitä tapahtumia, siksi Suomessa maalattuja Repin tauluja hyljeksitään ja johdatellaan taulunomistajia harhaan.

Repin asettui 1918 pysyvästi Suomeen asumaan. Blokillani kunnioitan hänen muistoansa ja hänen 100 v. itsenäisessä Suomessa juhlavuottaan, sillä Suomen taideinstituutiothan ovat hänet tarkoituksella unohtaneet kadoksiin.

Seuraavaan artikkeliin: Taulun omistajasta

Lisätietoa:

Repinin Suomen-aikaa vähätellään Venäjällä – mutta miksi Suomi itse ei muista paremmin? Ilta-Sanomat.

Kamppailu Ilja Repinistä, Ilta-Sanomat

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilja_Repin

Mannerheim oli tarkka verkostoituja – Liikkui samoissa piireissä kuin Gallen-Kallela, Leino, Sibelius…

Repin ja Suomi

Repin elämänkerta

Villen nuoruus

Parin kilometrin päässä Villen kotoa oli Käkisalmen ulkosatama. Hän oli pikkupojasta lähtien käynyt satamassa katselemassa laivoja. Ne toivat ja veivät tavaraa. Jännittävimpiä olivat partioalukset, joiden keulassa oli konekivääri. Ne jahtasivat kieltolain aikana pirtun salakuljettajia.

Ville oli itsekin löytänyt täyden pirtukanisterin rantakivikosta. Se oli viety poliisiasemalle. Kevättalvella hän oli useaan otteeseen ollut ampumassa hylkeitä jäällä. Niistä sai hieman taskurahaa, mutta ei niillä polkupyörää osteta. Se pitäisi saada, muuten ei pääse kylälle eikä kaupunkiin.

Hylkeenpyytäjä vetää ahkiotaan Laatokalla Pärnäjoen suulla

Myöskin isä Heikki oli pari vuotta sitten ollut kaverinsa kanssa kevätjäällä metsästämässä hylkeitä. Yhtäkkiä kuului valtaisa räsähdys, tuulenpuuska repäisi jäähän railon irti. He hoksasivat olevansa ulapalle liikkuvalla jäälautalla. Metsästäjät hyppäsivät jääkylmään veteen. Railo ei ollut ehtinyt liian suureksi ja he pääsivät ehjälle jäälle. Ahkio ja hylkeet tosin jäivät. Heidän onnekseen rannalla oli pyykinpesijöiden patoja, joten he pääsivät heidän nuotioiden ääreen lämmittelemään.

Ville vanhempiensa ja siskojensa kanssa 1920-luvun puolivälissä. Heikin jalka on jo katkaistu.

Mahtoiko johtua kylmästä kylvystä vai mistä. Kuitenkin isän ukkovarpaaseen ilmestyi etenevä kuolio. Jalka oli jouduttu katkaisemaan polven yläpuolelta. Sekään ei taida auttaa sillä jalantynkä tynkä mustuu. Ei jalkapuoli isä pysty polkupyörää kustantamaan.

Ville päätti kysyä töitä satamasta. Pettymys oli melkoinen kun työmiehet kertoivat, että ulkosatama oli hiljainen, koska jokisatama oli vasta ruopattu, niin useimmat menevät sinne purkamaan lastinsa lähemmäksi kaupunkia. Ainoastaan myrskyllä lasteja tuodaan tänne, koska laivat eivät uskalla huonolla kelillä ajaa Vuoksi joen kapeasta aallonmurtajasta sisään.

Mene jokisatamaan kysymään!  Tai hei! Sinne viereenhän rakennetaan sitä valtavaa Waldhofin selluloosatehdasta. Kysy töitä sieltä!  Sinne kuulema pääsee helposti! Huomaat heti sen mahtavan savupiipun, tehdashan on Euroopan suurimpia. Piipun syvyyksiin tippui kuulemma joku muurari, kun ulapalta puhaltanut puhuri tarttui sen vaatteisiin.

Hyppää poika kyytiin säkkien päälle! Lähdemme kohta köröttelemään tuosta ampumaradan ohitse Osuuskaupalle kaupungin keskustaan, harteikas työmies huikkasi.

Waldhofin tehtaat tukkilauttoineen ja puutavaravarastoineen 1930-luvulla. Luvutettu.karjala.fi

Ville kapusi kyytiin, koska käskettiin. Muurata hän ei osannut, mutta maatöitä hän oli paiskinut jo monta vuotta. Villeä onnisti, sillä valtavalle tehtaalle tarvittiin liki kaikki kynnelle kykenevät. Hän pääsi tehtaan sahalle. Ville sai hankittua polkupyörän, vaikka isä kuoli.

Nuorena ja ketteränä työmiehenä Ville joutui usein kapuamaan korkeiden lautataapeleiden päälle vastaanottamaan lautoja, joita aseteltiin kuivumaan. Tapuleiden päältä avautui upea Vuoksen vesistönäkymä Käkisalmen kirkonmäelle. Silloin tällöin sisäsatamassa poikkesivat myös konekiväärein varustetut rajaa valvovat partioveneet.

Taulun rajavartioveneet Vuoksen suulla, matkalla Käkisalmen sisäsatamaan.

--> Seuraava artikkeli: Villen talvisota

<-- Edellinen artikkeli:   Villen nuoruus

Villen talvisota

Villen onnekasta aikaa Waldhofin tehtailla ei kestänyt kovin montaa vuotta, sillä hän joutui talvisotaan. Hyljeahkio vaihtui konekivääriahkioon.

Armeijassa hän oli käynyt rannikkotykistön aliupseerikoulun konekiväärilinjalla. Sodan alkaessa Ville oli riskissä kunnossa, koska hän oli paiskinut raskaita töitä maatilalla ja tehtaan sahalla. Fyysisesti kovakuntoisena hänet laitettiin partisaaniksi hiihtopartioon Salmin lohkolla Laatokan koillisrannan saarissa. Vihollinen tunkeutui Laatokan pohjoisosaan tarkoituksenaan tunkeutua Sortavalaan ja Joensuuhun ja edelleen Ouluun Suomen katkaisemiseksi.

Mantsin saaren rannikkotykistöpatteri oli suunniteltu ampumaan Laatokan ulapalle, mutta molemmat tykit kykenivät ampumaan myös Salmin kirkonkylän pohjoispuolelle ja Uuksalonpäähän. Niinpä rannikkotykit pystyivät tulittamaan mantereelle tunkeutunutta vihollista selustasta.

Ville sodan kovettamine katseineen. Vihollinen suojasi kuljetussaattueita loppuaikoina myös lentokonein, joita kuvassa tulitetaan, sa-kuva.

Mantsin saaren legendaksi kutsutussa tapahtumassa saaren tykistölinnake ja uskaliaat vihollisen selustassa hiihtäen toimineet partisaanit tuhosivat rantatien huoltokuljetuksia, jolloin vihollisen kokonainen hyökkäysdivisioona hyytyi paikoilleen. Oulun matka stoppasi heti alkuunsa, koska hyökkääjien eväät jäivät saapumatta.

Useita kymmeniä kilometrejä pohjoisempana kokonainen neuvostodivisioona oli lähes motissa Kitelän alueella. Mottiin johti Laatokan saariston halki kapea huoltotie, jonka kuljetuksia Mantsinsaaren patterin tuli vaikeutti tehokkaasti. Mantsinsaaren rannikkopatteri ampui talvisodassa putkensa täysin loppuun.

Mantsinsaaren puolustuskeskus sitoi aktiivisella partioinnilla vihollisen joukkoja Salmista pohjoiseen johtavan rantatien suunnassa koko Talvisodan ajan. Rannikonpuolustaja N:o 1, 2006, sivu 31.

Vihollinen yritti toistuvin hyökkäyksin tuhota suomalaisten asemat Mantsissa ja Lunkulan saaren kärjessä. Armottomassa tulituksessa vihollisen hyökkäävät sotilaat ja panssariajoneuvot upposivat Laatokan jäihin.

Mantsinsaaren räjäytetty tykki kuvattuna kesällä 1941 (SA-kuva).

Vihollinen hyökkäsi jopa (James Bond tyyliin) lentokelkoin, mutta puolustajat ampuivat ne säpäleiksi tai ottivat ne itselle.

Helmikuun 2. päivä alkoi kääntyä illaksi kun Mantsinsaaren
etelä- ja länsirannan vartiomiehet höristivät,
korviaan. Saaren lounaispuolelta kuului selvää moottorin
jyrinää, joka siirtyi hetki hetkeltä yhä enemmän
pohjoista kohti. Kuuloa terästettiin, kiikarit kääntyivät
kuin itsestään länteen ia lopulta nähtiin: kuusi epämääräisen näköistä tummaa esinettä kiisi tavattomalla nopeudella
Mantsin länsipuolitse pohjoista kohti. Mutta
mitä nuo esineet olivat? Eivät ainakaan autoja, nopeus
oli niitä ajatellen liian suuri. Kenties ne olivat joitakin
ennen näkemättömiä pieniä hyökkäysvaunuja, jotka
olivat matkalla Kitilän mottiin. Mutta tuo tavaton nopeus!
Lyhyt maalinmäärittely patterille ja Mantsin linnakkeen
tykit kääntyivät annettuun suuntaan. Vielä lyhyt
ilmoitus maalin koordinaateista ja miltei samassa patteri
avasi tulen. Kansa Taisteli lehti

Venäläisten Laatokalla käyttämä lentokelkka. Kansa Taisteli N:o 1, 1976.

Lopulta vihollinen turvautui päivittäisiin massiivisiin tykistötuleen ja lentopommituksiin jopa usealla nelimoottorikoneella. Mantsin tukikohdan miehistö oli murtumispisteessä, kunnes 7. 3.1940 tuli käsky valmistautua tyhjentämään Mantsi. Valmisteluihin ryhdyttiin, ilman kiirettä. Isänikin oli saanut granaatin sirpaleen silmäänsä. Hänelle sanottiin:

  • Silmä pitää kaivaa ulos, tilalle laitetaan lasisilmä.

Isäni kielsi:

Ei helkutissa kaiveta, yritän sinnitellä!  

Uhkapeli kannatti, sillä talvisota loppui 13.3.1940. Tukikohta piti asemansa loppuun asti. Isäni hankkiutui heti siviililääkäriin.

Talvisodan raskaissa rauhanehdoissa Laatokan Karjala ja Käkisalmi piti luovuttaa venäläisille. Vahtiniemen linnake tyhjennettiin ja taulu lastattiin johonkin evakuointikuormaan, jotka altistuivat tuulille ja tuiskuille.

Evakuoituja tavaroita Joensuun asemalla, SA-kuva

Katkerin mielin Ville joutui jättämään maatilan, kalavedet ja tehtaan työpaikan taakseen ja matkasi evakkona Keski-Suomeen. Onneksi  siviililääkäri sai hoidettua silmän niin priimakuntoon, että jatkosodassa toimi Ville ampumakouluttajana ja ampumakisassakin onnisti.

Lähteet:

Kansa Taisteli N:o 1, 1976, sivut 25

Rannikonpuolustaja N:o 3, 1975, sivut 20-28.

Rannikonpuolustaja N:o 1, 2006, sivut 29-31.
--> Seuraava artikkeli: Villen-jatkosota

<-- Edellinen artikkeli: Villen nuoruus