Blogi

Veneiden siirtotarve

Maalaus liittyy tilanteeseen, jossa ylipäällikkö Mannerheimin lähettämät miinatyöveneet ovat keväällä 1918 matkalla sodanuhkaiseen Käkisalmeen.

Nopein tapa puolustaa suojaamaton Laatokan rannikko, oli varautua merimiinojen käyttöön. Sen jälkeen rakennettiin rannikkotykistöpatterit.

Reilu viikko ennen Suomen itsenäistymistä tuhoutui Porin edustalla venäläinen torpedovene Bditelnyi ajaessaan Saksan keisarikunnan laivaston sukellusveneen SM UC58 laskemaan miinaan. Kolme päivää myöhemmin tuhoutuivat MT-1 ja MT-14 miinanraivaaja-alukset mukanaan 9 ihmishenkeä.  Alusten nimistä on pääteltävissä, että tuhoutuneilla aluksilla oli ainakin 12 sisaralusta.

Muutama päivä tapahtuman jälkeen onnettomuuspaikalle saapui kaksi venäläistä miinanraivaajavenettä. Ne olivat yli kymmenmetrisiä puisia veneitä, joiden keulassa oli konekiväärit. Niiden toimista ei ole tarkempaa tietoa, sillä toinen niistä ajoi miinaan ja syntyneessä räjähdyksessä molemmat veneet miehistöineen tuhoutuivat kokonaan.

Taulun puiset alukset ovat kaiketi uponneiden alusten sisaraluksia, nimeltään ”MT- (?nro)”, jotka oli evakuoitu venäläisiltä keväällä 1918. Miinaveneitä takavarikoitiin ainakin kolmisenkymmentä. Taulun alukset ovat todennäköisesti itsenäisen Suomen ensimmäisiä rajavartioaluksia. Alusten miehistö kaiketi sai huhtikuun alussa seuraavan kaltaisen käskyn Mannerheimilta:

  • ”Alukset on kuljetettava Laatokalle Käkisalmeen. Luovuttakaa ne Vuoksen suun satamassa luutnantti Salvenille. Matkallanne pyritte edesauttamaan vapaussodan voittoa, kuitenkaan yltiöpäisesti vaarantamatta varsinaista tehtäväänne.”

Optimistisesti ajattelen, että alusten matkan korkeasta käskijästä johtuen on mahdollista, että alusten sotapäiväkirja kirjoitettiin huolellisesti ja se on edelleen jossain pölyisessä mapissa. Parhaimmillaan joku saattaa löytää kyseisen paperin. Valokuva-arkistoista saattaa löytyä tietoa ”MT-nro” sisaralusten ulkonäöstä ja kohtaloista tms. Vanhoista paikallislehdistäkin voi löytyä olennaista tietoa.

Taulussa Suomen sisällissodan kauheuksien karaisema miehistö ohjaa Mannerheimin tehtävänannon mukaisesti aluksiaan läpi sotien pauhinan kohti määräpäätään ajankohtana, jolloin useat sodat riehuvat ympärillä:

  • Suomen sisällissota on loppuvaiheessaan, Viipurin lopputaistelu lähestyy.
  • I-Maailmansota jatkuu Euroopassa, saksalaiset huseeraavat Virossa. Englantilaiset puolestaan häärivät Murmanskissa ja Vienan Karjalassa
  • Saksalainen Itämeren divisioona on juuri saapunut Suomeen
  • Itsenäinen Suomi käy vapaussotaa Venäjän tsaarin/Kerenskin /Bolševikkien armeijaa vastaan. Karjalan kannaksella Raudussa on juuri käyty dramaattinen ”Kuoleman laakson” taistelu, jossa kuoli yli tuhat ihmistä, joista suuri osa venäläisiä.
  • Leninin puna-armeija tekee vallankumousta Venäjällä.
Taistelujen jälkeinen näkymä Raudun Kuolemanlaaksosta 5.4.1918, Museovirasto HK19730328:29

Miinaveneiden huimapäinen miehistö ohjastaa aluksiaan läpi Suomen sisällissodan loppupauhinan, kaupunki kaupungilta, läpi jäisten miinakenttien ja vaarallisten tykistöasemien, kohdaten punakapinallisia, kiperiä tilanteita, vankileirejä, salakuljettajia, ryöstelijöitä ja petkuttajia.

Loppumatkallaan alusten miehistö vaihtaa roolia, he tekeytyvät varastetuilla veneillä Viipurista pakeneviksi suomalaisiksi punakapinallisiksi päästäkseen Pietarin bolsevikki vallankumouksen pyörteiden läpi. Alukset sulautuivat hyvin maisemaan, nehän ovat alkujaan venäläistä tekoa. Suomalainen miehistö tunsi vedet ja käytännöt ja kielen hyvin, sillä vuotta aiemmin he kaiketi olivat olleet vielä tsaarin laivaston palveluksessa.

Tukalista tilanteista selvittyään alukset onnistuvat pujahtamaan Neva joelle. Läpäistyään Laatokan tyrskyt, kovia kokeneet alukset saapuvat määränpäähänsä Käkisalmeen.

Juhannuspäivänä 1918 oli laivue varustettu ja koulutettu niin pitkälle, että laivueen aluksilla nostettiin Suomen sotalippu ja viiri. Ensimmäisen Laatokan laivueen purjehduskauden tehtäviin kuuluivat lähinnä ulkovartiointi Salmin, Käkisalmen ja Sortanlahden alueilla aina Miikkulaisiin saakka… Lähde: Saaristomeren Meripuolustusalue, Turku 2003.

Mannerheimin käskystä (1918) perustettiin Käkisalmeen Vahtiniemen rannikkopuolustusasema. Nämä alukset olivat kaiketi sen ensiaskel.

Helmikuussa 1919 Mannerheim kävi vierailulla Käkisalmessa ja sen varuskunnassa, jossa taulua kaiketi säilytettiin. Ilmeisesti Mannerheim oli tauluun tyytyväinen, koska vuonna 1919 Suomen hallitus palkitsi Repinin Valkoisen ruusun ritarikunnan kunniamerkillä.

Isäni Ville asui Käkisalmessa Vahtiniemen linnakkeen vieressä ja oli varuskunnan palveluksessa talvi- ja jatkosodassa.

Lisätietoa:

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/221202-ikaalisista-venajalle-maailmansodan-rintamalle-ja-laivaston-komentajaksi

Laatokan rannikkopuolustus

Suomen ”Kolmas rannikkotykistörykmentti kehittyi vuonna 1918 Laatokan rantamille.  Mannerheimin päämajassa oltiin huhtikuussa 1918 arveltu, että mikäli sisällissota jatkuu kevääseen, venäläiset saattaisivat nousta Laatokalla maihin punaisten tueksi.

http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/74458/864586_taitto_web_2.pdf;jsessionid=265CF35FACF3B9D197ED61359B4FE197?sequence=1

Ove Enqvist, Rannikkopuolustuksen aluekysymykset autonomisessa ja itsenäisessä Suomessa, Maanpuolustuskorkeakoulun Sotahistorian laitos, 2007:

Päämaja alkoi suunnitella Laatokan puolustusta jo sodan aikana talvella 1918, ja keväällä ryhdyttiin toimiin. Virallisesti voidaan kuitenkin katsoa, että Laatokan puolustus perustettiin, kun merikapteeni Frithjof Salvén määrättiin ylipäällikön päiväkäskyllä N:o 28/22.3.1918 Vuoksen laivaston päälliköksi ja samalla Laatokan ja Saimaan satamien komendantiksi ja niillä toimivienlaivastojen päälliköksi. Huhtikuussa hän sai tehtäväkseen järjestää Laatokan rannikkopuolustuksen.

 Puolustus piti järjestää miinoilla, saatavilla olevilla aseistettavilla höyry- ja moottorialuksilla ja upotuksiin varatuilla proomuilla. Jäiden lähdettyä ryhdyttiinkin takavarikoiduin aluksin vartioimaan Laatokkaa. Huhtikuussa 1918 luutnantti Salvén ja hänen avukseen lähetetty luutnantti Achilles Sourander laativat suunnitelman Laatokan rannikolle ja saariin rakennettavista pattereista.

http://www.rannikonpuolustaja.fi/archive/1966_3.pdf

… merikapteeni Frithjof Salven sai Antreaan 12. 4. 18 Päämajan käskyn, jonka mukaan hänen tuli ryhtyä luomaan Laatokan laivastoa ja suunnittelemaan toisaalta rannikon puolustusta vihollisen hyökkäysten torjumiseksi ja toisaalta eräitä toimenpiteitä oman hyökkäyksellisen toiminnan organisoimiseksi. M.m. tuotiin Sortavalaan huhtikuun 25 p:nä miinoja, joiden käyttö piti ottaa suunnitelmissa varsin aktiivisesti huomioon. Laivoja, jotka avoveden tultua suorittivat säännöllistä ulkovartiointia, oli käytettävissä melkoinen määrä. Vielä toukokuun lopussa, johon mennessä osa oli luovutettu ja omistajilleen takaisin, oli Salvenin käytössä edelleenkin 20 alusta.

http://rt3maisemissa.blogspot.fi/2006/10/rannikkotykistrykmentti-3n-maisemissa.html

Salvén esikuntineen ryhtyi heti etsimään Laatokalla Suomen alueella olevista satamista tehtävänannon mukaisia aluksia. Varsinaisia sota-aluksia niissä ei ollut. Salvén oli toteuttanut siviililaivojen pakko-oton melko tehokkaasti. Kun 22.5.1918 liiat alukset luovutettiin takaisin omistajilleen, jäi Laatokan Puolustuksen käyttöön vielä 11 höyryalusta, 5 ruoppaajaa, 2 moottorivenettä ja 2 proomua.

 Taulun miinatyöveneet tulivat ilmeisesti korvaamaan luovutettuja aluksia alkukesästä, sillä etualan lummekasveissa on lehdet, muttei vielä kukkia.

Juhannuspäivänä 1918 oli laivue varustettu ja koulutettu niin pitkälle, että laivueen aluksilla nostettiin Suomen sotalippu ja viiri. Ensimmäisen Laatokan laivueen purjehduskauden tehtäviin kuuluivat lähinnä ulkovartiointi Salmin, Käkisalmen ja Sortanlahden alueilla aina Miikkulaisiin saakka…

http://perinneyhdistys.suntuubi.com/index.php?cat=19

Kuinka Karjalan merta puolustettiin? Suomen itsenäistyttyä Laatokan puolustus järjestettiin ensimmäisenkerran jo Vapaussodanaikana maaliskuussa 1918. Ensin vain aluksin ja merimiinoin operoiva joukko oli nimeltään Vuoksen Laivasto. Nimeä Laatokan Puolustus alettiin käyttää huhtikuussa 1918. Lokakuussa1918 nimeksi tuli III Rannikkotykistöpataljoona. Vuoden 1919 toukokuussa Laatokan meripuolustuksesta vastaavan joukon nimeksi vahvistettiin Rannikkotykistörykmentti 3 (RT 3).

Takimmaisen aluksen perässä näyttäisi olevan oranssinen kellukekoho, se on ilmeisesti miinojen kosketusraivauksessa käytetty syvyysleija. Sen periaateja kuvia löytyy oheisesta linkistä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Miinanraivaaja

Raivattaessa raivaaja hinaa perässään erityisillä kohoilla ja syvyysleijoilla varustettua vaijeria, jossa on määrävälein mekaanisia tai räjähdysnalleilla toimivia leikkureita…

Alkuun

Seuraavaan artikkeliin:  Veneiden tapahtumakalenteri

Veneiden tapahtumalalenterista

Taulussa lukee: ”Eläköön VS Rykmentti. Tuolloin oli olemassa Varsinais-Suomen rykmentti.  Käskyn saatuaan miehistön täytyy saada käyttöönsä kaksi miinavenettä, miten se tapahtui? Vaihtoehtoja on ainakin kaksi:

  1.  Kolkkaamalla vartiomies.

Suomalainen laivastotoiminta alkoi vapaaehtoisvoimin jo huhtikuussa 1918, jolloin Helsingissä ja Turussa perustettiin suojeluskuntatyyppiset, merikunniksi kutsutut aseelliset vapaaehtoisjärjestöt. Helsingin merikuntaan kuului 500 ja Turun 200 miestä. Niiden toimintaan kuului venäläisten jättämien laivojen haltuunotto, kunnostus ja ylläpito.

Haltuunottoon liittyi väkivaltaisia piirteitä. Jotkut venäläislaivat kaapattiin kolkkaamalla vartiomies ja miehittämällä alus. Röyhkeimmät tapaukset olivat silkkaa merirosvousta.

2. Nostamalla pintaan punaisten upottama vene jääkokkareiden seasta.

  • Punaiset nimittäin upottivat aluksia Porin, Turun  satamaan ennen perääntymistään.
  • Molemmat tavat soveltuvat hyvin toimintaleffaan.
    • Vaikeuksien kautta voittoon!

Ensi töikseen miehistön keksiä millä nostaa uponneet veneet pintaan. Sitten pitää puhdistaa moottorit käyntikuntoiseksi. Toisesta aluksesta punikit ovat pihistäneet mukaansa konekiväärin. Onneksi Sellaisia on läjäpäin heidän pysähdyspaikallaan Viaporissa. Moottorit yskien he starttaavat pitkälle matkalleen. Seuraava etappipaikkaan.

Jos taulun miinatyöveneet ovat lähteneet matkaan Varsinais-Suomesta huhtikuun puolivälissä ne ovat mahdollisesti osallistuneet sisällissodan lopun Viipurin ja Terijoen valtauksiin, joskin jäätilanteesta johtuen ne ovat todennäköisesti pystyneet operoimaan vain sulana olevissa jokisuiden virtapaikoissa. Alukset ovat mahdollisesti osallistuneet myös Pietaria suojaavan mahtavan Inon tykistöpatterin piiritykseen. Venäläiset vetäytyivät sieltä 15.5.1918 räjäyttäen tykit ja linnoituksen.

Molempien kaupunkien valtaukseen osallistui valkoisia joukkoja Pohjanlahden rannikkoseudulta.

Seuraavaan artikkeliin:Veneiden varustus ja vauriot

 

Veneiden varustuksesta ja vaurioista

Takimmaisen aluksen perässä näyttäisi olevan täplikäs miina ja oranssinen kellukekoho. Se on ilmeisesti miinojen kosketusraivauksessa käytetty syvyysleija. Sellaisen periaate ja kuvia löytyy oheisesta linkistä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Miinanraivaaja

Raivattaessa raivaaja hinaa perässään erityisillä kohoilla ja syvyysleijoilla varustettua vaijeria, jossa on määrävälein mekaanisia tai räjähdysnalleilla toimivia leikkureita…
Etummaisen aluksen keulassa tähystää kiväärimies. Takimmaisen aluksen keulassa tähtäilee valpas konekivääriampuja.

Mikäli taulun miinatyöveneet ovat jäiden vapauduttua lähteneet matkaan Pohjanlahdelta tai Viaporista huhtikuun alku puolella, niin ne ovat mahdollisesti osallistuneet esim. Loviisan edustan miinanraivaukseen.

Etummaisen aluksen peräpeilissä on säleinen ruhjeaukko, josta valuu bensaa veteen

Miinanraivaus veneiden alkeellisilla laitteilla oli äärimmäisen vaarallista.

MT-1 ja MT-14 miinanraivaaja-alukset upposivat noin viikko ennen Suomen itsenäistymistä mukanaan 9 ihmishenkeä. MT-11 upposi Raumalla 12.07.1917.

Ne olivat yli kymmenmetrisiä puisia veneitä, joiden keulassa oli konekiväärit, eli ilmeisesti nämä alukset ovat uponneiden miinaveneiden sisaraluksia.

Näidenkin alusten uppoaminen on ollut hilkulla, sillä takimmaisen aluksen perässä on ruhjeaukko, josta valuu polttoainetta veteen. Alusten moottorina oli kaiketi kaksisylinterinen, kaksitahtinen 50 hv:n Izhora kuulasytytysmoottori. Sellainen pystyy kuljettamaan alusta  n. 8 solmun nopeudella (15 km/h), eli noin polkupyörävauhtia. Silloin alusten vuorokausimatka on maksimissaan 200-300 km.

Tämänkaltaisista aluksista käytetään myös termiä raivaaja tai raivausvene tai raivaajaksi kelpaava moottorivene

Alukset ovat mahdollisesti osallistuneet sisällissodan lopun Viipurin ja Terijoen valtauksiin, joskin jäätilanteesta johtuen ne ovat todennäköisesti pystyneet operoimaan vain sulana olevissa jokisuiden virtapaikoissa.

Alukset ovat mahdollisesti osallistuneet myös Pietaria suojaavan mahtavan Inon tykistöpatterin piiritykseen. Venäläiset vetäytyivät sieltä 15.5.1918 räjäyttäen tykit ja linnoituksen.

Seuraavaan artikkeliin: Veneiden miehistö.

Veneiden miehistöstä

Jos jollakulla on tarkempaa tietoa veneiden miehistöstä, niin kertokaa!

Tunnettu valkoisen Suomen ja vanhan Venäjänkin merisankari oli luutnantti Yrjö Roos. Hän voisi ikuistettuna taulun veneiden keulassa.  Huimapäinen mies, selkeää leffa-ainesta!

Suomalainen laivastotoiminta alkoi vapaaehtoisvoimin jo huhtikuussa 1918, jolloin Helsingissä ja Turussa perustettiin suojeluskuntatyyppiset, merikunniksi kutsutut aseelliset vapaaehtoisjärjestöt. Helsingin merikuntaan kuului 500 ja Turun 200 miestä. Niiden toimintaan kuului venäläisten jättämien laivojen haltuunotto, kunnostus ja ylläpito.

Haltuunottoon liittyi väkivaltaisia piirteitä. Jotkut venäläislaivat kaapattiin kolkkaamalla vartiomies ja miehittämällä alus. Röyhkeimmät tapaukset olivat silkkaa merirosvousta.

Helsingin merikuntaa johti merikapteeni Lindfors. Hänen apunaan oli luutnantti Yrjö Roos.

Viipurissa perustettiin Viipurin rannikkolaivue, joka huolehti merivartioinnista Karjalan kannaksen rannikolla.

Pian Helsingin valtauksen jälkeen päämaja lähettikin entisten Venäjän asevoimien upseereiden johtaman partion suunnittelemaan Laatokan rannikon linnoittamista. Ryhmää johti valkoisen Suomen ja vanhan Venäjänkin merisankari, luutnantti Yrjö Roos, ja siihen kuuluivat toinen laivastoluutnantti Achilles Sourander sekä kadettien edustajana yleisesikuntaeversti, Stavkasakin palvellut Karl Gyllenbögel.

Seuraavaan artikkeliin: Mikä on VS Rykmentti?

Mikä on VS Rykmentti?

Taulun tekstissä näyttäisi lukevan ”Eläköön VS Rykmentti”´. Mikähän se on? Mielestäni sopivia ehdokkaita ovat:

VS voisi olla:
- Varsinais-Suomen Rykmentti (sellainen oli tuolloin)
- Vaasan Senaatti (tai Suojeluskunta)
- Valkoinen Suomi
- Viipurin Suojeluskunta
- Vöyrin Sotakoulu
- Vuoksen laivasto

Repinhän oli emigrantti, joten rykmentin nimitys ei välttämättä ole kovinkaan täsmällinen. Tai se voi myös olla joku lempinimi, kuten ”Rajamäen Rykmentti” Seitsemässä Veljeksessä.

Jos jollakulla on sopiva ehdotus, niin kertokaa!

Seuraavaan artikkeliin: Laatokan puolustuksesta 1918

Laatokan puolustuksesta

Maalaus liittyy tilanteeseen, jossa ylipäällikkö Mannerheimin lähettämät miinatyöveneet ovat keväällä 1918 matkalla sodanuhkaiseen Käkisalmeen. Nopein tapa puolustaa suojaamaton Laatokan rannikko, oli varautua merimiinojen käyttöön. Sen jälkeen rakennettiin rannikkotykistöpatterit.

Laatokan puolustuksen ryhmitys kesällä 1918. Erkki Marttila.

Laatokan rannikkopuolustus

Suomen ”Kolmas rannikkotykistörykmentti kehittyi vuonna 1918 Laatokan rantamille.  Mannerheimin päämajassa oltiin huhtikuussa 1918 arveltu, että mikäli sisällissota jatkuu kevääseen, venäläiset saattaisivat nousta Laatokalla maihin punaisten tueksi.

Ove Enqvist, Rannikkopuolustuksen aluekysymykset autonomisessa ja itsenäisessä Suomessa, Maanpuolustuskorkeakoulun Sotahistorian laitos, 2007:

Päämaja alkoi suunnitella Laatokan puolustusta jo sodan aikana talvella 1918, ja keväällä ryhdyttiin toimiin. Virallisesti voidaan kuitenkin katsoa, että Laatokan puolustus perustettiin, kun merikapteeni Frithjof Salvén määrättiin ylipäällikön päiväkäskyllä N:o 28/22.3.1918 Vuoksen laivaston päälliköksi ja samalla Laatokan ja Saimaan satamien komendantiksi ja niillä toimivienlaivastojen päälliköksi. Huhtikuussa hän sai tehtäväkseen järjestää Laatokan rannikkopuolustuksen.

Puolustus piti järjestää miinoilla, saatavilla olevilla aseistettavilla höyry- ja moottorialuksilla ja upotuksiin varatuilla proomuilla. Jäiden lähdettyä ryhdyttiinkin takavarikoiduin aluksin vartioimaan Laatokkaa. Huhtikuussa 1918 luutnantti Salvén ja hänen avukseen lähetetty luutnantti Achilles Sourander laativat suunnitelman Laatokan rannikolle ja saariin rakennettavista pattereista.

… merikapteeni Frithjof Salven sai Antreaan 12. 4. 18 Päämajan käskyn, jonka mukaan hänen tuli ryhtyä luomaan Laatokan laivastoa ja suunnittelemaan toisaalta rannikon puolustusta vihollisen hyökkäysten torjumiseksi ja toisaalta eräitä toimenpiteitä oman hyökkäyksellisen toiminnan organisoimiseksi. M.m. tuotiin Sortavalaan huhtikuun 25 p:nä miinoja, joiden käyttö piti ottaa suunnitelmissa varsin aktiivisesti huomioon. Laivoja, jotka avoveden tultua suorittivat säännöllistä ulkovartiointia, oli käytettävissä melkoinen määrä. Vielä toukokuun lopussa, johon mennessä osa oli luovutettu ja omistajilleen takaisin, oli Salvenin käytössä edelleenkin 20 alusta.

Juhannuspäivänä 1918 oli laivue varustettu ja koulutettu niin pitkälle, että laivueen aluksilla nostettiin Suomen sotalippu ja viiri. Ensimmäisen Laatokan laivueen purjehduskauden tehtäviin kuuluivat lähinnä ulkovartiointi Salmin, Käkisalmen ja Sortanlahden alueilla aina Miikkulaisiin saakka sekä tykkien ja muiden rannikkopatterien perustamiseen ja varustamiseen tarvittavien kuljetusten toteuttaminen.

Seuraavaan artikkeliin: Taulun analysointi alkaa

Veneitä katseleva ukko

Mitä mahtaakaan rannalla veneitä katseleva vanhus ajatella, kun 1918 kauniina kesäpäivänä uneliaan idylliseen Käkisalmen pikkukaupunkiin ilmestyy kaksi uhkaavasti aseistettua sota-alusta – kuin käärme paratiisiin?

Todennäköisesti seuraavaa:

1. Onko keväällä solmittu I-maailman sodan Neuvosto-Venäjän hauras erillisrauha pettänyt, jatkavatko Saksanjoukot etenemistään?!

2. Vai onko Venäjän sisällissodassa tsaarin joukot lyöneet bolševikkien vallankumousyrityksen! Hyökkääkö nyt tsaarin armeija tänne mitätöimään Suomen itsenäisyyden?

3. Vai ovatko hyökkääjät sittenkin venäläisen puna-armeijan bolševikkejä, jotka tulevat vapauttamaan Suomen punakapinallisia, jotka ovat Käkisalmen vankileirillä? Alkaako Suomen sisällissota uudelleen?

4. Vai ovatko ne sittenkin itsenäisen Suomen partioaluksia, joita Mannerheim lupasi valvomaan itärajaa Laatokalla! Jospa ne nappaa salakuljettajat, jotka riistävät viimeiset ruoan murusemme!

Seuraavaan artikkeliin: Taulusta

Taulun analysointi alkaa

Tarkasteltavana oleva peritty taulu on ollut pitkään paitsiossa vaurioiden ja vuosikymmenten patinan takia, mutta lopulta päätin perehtyä sen tarinaan.

Kuva 1.  Taulun näkymä: Aluksia oikealla, takavasemmalla kaupunki (klikkaa isommaksi)
  1. Aloin analysoida oikean reunaan aluksia, joita ensinäkemältä luulin purjelaivoiksi maston vuoksi:
  • Alukset ovat kuitenkin liikkeessä hitaasti eteenpäin.
    • Valkea keulakuohu näkyvissä
  • Jotta liike olisi mahdollista, aluksessa täytyy olla moottori.
  • Matalissa vesissä kulkevia lotjia käytettiin 1800 – luvulla Saimaalla, Vuoksella ja Viipurin lahdella. Alkujaan lotjat olivat purjeellisia + soudettavia. Höyrykoneita asennetiin niihin jälkiasennuksena 1890 luvulta alkaen.
  • Kuvassa aluksen piipusta pursuaa sinistä savua kapeana vanana, joten käyttövoimana on ilmeisesti polttomoottori, jollaisia ilmaantui 1910–20 luvuilla. Masto liittyy lastin nostovinssiin.
  1. Vanhempani eivät olleet mitään taideintoilijoita. Taulu liittyy Ville-isäni kotiseutumuistoihin, sillä kerran kuulin hänen päivittelevän, ettei kirkontornit ole maalattu oikein. Hän oli kotoisin Karjalasta joten aloin selvittää: Miten lotjat liittyvät Käkisalmeen.
  • ”Sataman suu mataloitui v.1857 toimitetun Vuoksen laskun jälkeen niin, että siihen pääsivät vain matalassa kulkevat alukset aallonmurtajien välissä olevaa kapeaa, alituiseen syvennettävää väylää pitkin.” www.luovutettukarjala.fi/

Taulun maalauspaikka

Maalarin katselusuunta aallonmurtajalta kirkonmäelle

Kuvassa on v. 1937 painettu Käkisalmen topografikartta. Vuoksen Laatokkaan laskeva suu vastaa taulun näkymää.  Alukset sijaitsevat siinä kohdassa mihin tuli 1931 valmistuneen Oy Waldhof Ab selluloosatehtaan laituri.

Maalarin näkemälinjalla kirkonmäelle on pelkästään matalia puurakennuksia, jotka eivät peitä kirkkojen näkymistä.

Maastomalli kartasta

Maiseman tarkempaa analysointia varten tein kartasta 3 D tietokonemallin korkeuskäyriä hyödyntäen.

Käkisalmen kartan maaston ja vesistön 3D topografia täsmää täydellisesti tauluun. Loton päävoitossa pitää sattumalta saada vaatimattomat seitsemän koordinaattipistettä oikealle paikalleen, sen todennäköisyys on yksi mahdollisuus 18 miljoonasta.

Taulussa sadat 3 D koordinaattipisteet osuvat oikeille paikoilleen.  Joten todennäköisyys sille, että taulu on jostain muualta kuin Käkisalmesta, on suuruusluokkaa yksi mahdollisuus miljardista.

Myöskin kirkkorakennusten sijainti täsmää, ainoastaan puskien taakse jäävä kapean tornimainen ortodoksi kirkko on siirretty hautausmaalta ev.lut. kirkon viereen. Ilmeisesti kyseessä on uskontojen yhdenvertaisuutta korostava seikka, jossa molemmat kirkot ovat vierekkäin yhtä mahtavina. Kaupungin kaikkia rakennuksia on skaalattu hieman kookkaammiksi, sillä muutoin ne olisivat melko mitäänsanomattomia pisteitä maisemassa.

Venäläisessä taiteessa kaksitornisen (ortodoksi)kirkon näkyminen maiseman horisontissa on vanha traditio. Maalari maalaa tornit näyttäviksi, parannellen todellista näkymää. Tornit näkyvät yleensä siististi vierekkäin, katso esimerkki ”Paintres Russes-2”.

Tietokonemallin perusteella aallonmurtajan tienoilla on täytynyt olla 5-10 metrin korkuinen koroke tai isomman aluksen rakenne, jotta rantaviiva piirtyy taulussa kuvatulla tavalla.  Maalari tai hänen apurinsa on esim. voinut kiivetä kookkaan purjealuksen maston köysitikkaita ylös ja luonnostellut tai valokuvannut maiseman muodot.

Seuraavaan artikkeliin: Näkymän geologiasta

Näkymän geologiasta

Taulun etualan niemen muhkurainen hiekkapenkka on luonnontieteellisesti sangen harvinainen muodostelma, jollaisia esiintyy pohjoisten suurten järvien rannoilla. Niemeke koostuu hiekasta, jota Laatokan aallot ja ahtojäät ovat vuosituhansien ajan työntäneet rannalle.

Aallonmurtajan (1907) rakentamisen jälkeen hiekka ei enää työnnykään niemekkeelle, vaan on pysähtynyt aallonmurtajaan ja lopulta haudannut sen. Tyrskyiltä välttynyt niemekkeen vanha hiekkavalli on saanut kevyen kasvipeitteen. Ensimmäiset pioneerikasvit ovat vasta kymmenkunta vuotta vallanneet uutukaista kasvupaikkaa, jonne aaltojen ja jään puskuvaikutus ei enää yllä. Vaalea hiekka tursuaa useasti kohdasta.

Näinollen tauluun merkitty vuosiluku 1918 on ilmeisen oikein. Alueen nykykuvassa hiekka on haudannut aallonmurtajan liki kokonaan. Suuri selluloosatehdas rakennettiin 1929, jolloin alusten sijaintikohdan maisema muuttui täydellisesti.

Isäni työskenteli taulun näkymäalueella vuosikausia, sillä hän oli tehtaan henkilökuntaa.

Vertailu piirroksiin

Ilja Repin työskenteli 1800 luvun lopulla myös Valko-Venäjällä Vitebsk nimisessä kaupungissa, myös siellä oli samankaltainen kaksitorninen kirkko. Hänen ateljeensa lähistöllä on alla olevan kuvan mukainen Väinäjoen vesistönäkymä, jossa hän luonnosteli samaan kohtaan aluksia kuin Käkisalmen taulussa. Myöskin rannalla selin laivoja tarkkaileva vanha ukko löytyy tuon ajan lyijykynäluonnoksista.

Eli, Repinillä oli jo tuolloin mielessään hautumassa jokiveneet + ukko + kirkko yhdistelmä. Lopulta Käkisalmesta löytyi sopiva paikka ja jännittävän ajankohtainen historiallinen tapahtuma, jossa kaikki ideat saattoi toteuttaa.

Suomen itsenäistyttyä Repin jäi Suomeen ja lahjoitti mainitut lyijykynäteokset Suomeen Kansallisgallerian aarteiksi. Aiheeseen liittyvä öljyvärityö oli tietymättömissä, kunnes se lopulta löytyi isäni vanhasta kammarista.

Esitin Kansallisgallerialle yhteistyötä taulun tutkimiseksi. Valitettavasti he eivät koskaan vastanneet sähköpostiviestiini!

Vertailu Varvarino tauluun

.

Maiseman Elementit:  1. Vesi, 2. Niemeke, 3. Niemekkeen jatke, 4. Katseen vangitsija, 5. Metsä, 6. Korostetut puuntyvet, 7. Kirkko, 8. Taajama, 9. Taivas, 10. Sekundaarialue

Taulun maalariksi oli minulla ensinnä ehdokkaana Käkisalmen liepeillä maalannut Nikolai Tscherbakoff. Kuitenkin saamani palautteen mukaan hänen osuutensa on epätodennäköistä, tulisi mieluummin löytää vanhempi maalari.

Seuraavaksi ehdokkaaksi nousi Karjalan Kannaksella asunut Ilja Repin. Selasin netistä yli 400 Repinin teosta, sitten tärppäsi. Löysin hänen maalaamansa maisemamaalauksensa: Näkymä Varvarinon kylästä. Sen sommittelu on liki identtinen Käkisalmi taulun kanssa.

Opiskelin aikoinaan hieman maisema-arkkitehtuuria, joten tein tauluista yllä olevan maisema-analyyttisen vertailun.

  • Molemmissa tauluissa samankaltaiset maisemaelementit ovat liki vastaavanlaisissa paikoissa!
  • Kaiken kukkuraksi Varvarinon kirkko-kellotapuli yhdistelmä onkin ilmeisesti siirretty Käkisalmi tauluun!

https://uploads6.wikiart.org/images/ilya-repin/view-of-the-village-varvarino-1878.jpg

Seuraavaan artikkeliin: Signeerauksen etsintä

 

Taulun signeeraus

Koska taulun sommittelu muistutti Repinin Varvarino taulua, aloin etsiä siitä hänen signeerauksiaan. Taulun alustavaa tutkintaa varten, olin alkujaan räpsäyttänyt vanhalla Nokia N95 kännykkäkameralla käsivaralta kolme kuvaa. Viimeinen kuvista valottui mielestäni hassusti, joten lähes hylkäsin kuvan.

Tuloksetta etsin signeerausta kahdesta onnistuneesta kuvasta. Sitten tein saman tutkailun hylkäämälleni kuvalle. Omituinen salamavalon räpsähdys on se kaiketi tuottanut myös ip/uv aaltoja, jotka ovat kyenneet tunkeutumaan tauluun kertyneen patinan sisään: Taulukuvan alareunassa häämöttää vuosiluku 1918.

Kuvankäsittelyohjelmalla terävöitin kuvaa ja suodatin värikanavat sinivoittoiseksi, jolloin saatoin havaita haalistuneen signeerauksen oheisen kuvan kaltaisena. Signeeraus on samankaltainen kuin Repinin lyijykynäpiirustuksessa. Jatkoin suodatusta muuttamalla sinisen kuvan mustavalkoiseksi. Yllä olevan kuvan tekstissä näyttäisi lukevan: ”Eläköön VS Rykmentti

Yksityiskohtaisempi esitys signeerauksen löytämisen vaiheista on taulun signeeraus videossa.

Seuraavaan artikkeliin: Auktoriteetit johdattavat Kebab kioskille

Auktoriteetit johdattavat Kebab kioskille

Suomihan on tullut tunnetuksi taideväärennösjupakasta, jossa Ateneum myönsi aitoustodistuksia väärennetyille teoksille. Mutta onko toimittu myös toisinpäin, jolloin virallinen taidetutkimustaho on harhaanjohtanut taulun omistajaa?  Ainakin Repin tauluni tapauksessa  haiskahtaa siltä, että asiakasta yritetään johdattaa Kebab kioskille täysin tekaistujen asiantuntijalausuntojen perusteella:

1. Ateneum kieltäytyi tutkimasta oheista Repin 1918 signeerattua taulua. Tämä on varsin outoa, sillä en löytänyt Ateneumin sivuilta pienintäkään aktiviteettia liittyen teemavuoteen 1918. Perusteluna pyyntööni Ateneum väitti, että taulu on Keski-Euroopasta 1700-luvulta.

  • Väite ei voi pitää paikkaansa, koska alukset kulkevat polttomoottorilla ja niissä on konekivääri! Ateneumin määrittämänä ajankohtana kumpaakaan keksintöä ei ollut edes olemassa. Lisäksi empiirisen 3D mallin mukaan taulun näkymä on Käkisalmesta.

2. Kansallisgalleria ei edes vaivautunut vastaamaan sähköpostiini, vaikka taulun alukset todennäköisesti liittyvät Suomen itsenäistymiseen ja ovat kaiketi itsenäisen Suomen ensimmäisiä rajavartioaluksia. Rajavartioinnin 100 vuosijuhlakin on piakkoin, Kansallisgalleria painaa päänsä pensaaseen pelokkaan pupujussin tapaan Ateneumin laiminlyöntien takia.

3. Edellisiin pettyneenä käännyin Jyväskylän Yliopiston yhteydessä olevan tieteellisyyttään korostavan maksullisen taidetutkimusfirman puoleen. Sen ns. tieteelliset huippuasiantuntijat eivät kuitenkaan mukamas ollenkaan löytäneet yllä olevaa signeerausta, vaikka havainnekuvalla ja videolla. osoitin sen ulkonäön ja paikan.  Itse olin saanut datat esiin netistä ladatulla ilmaisohjelmalla. ”High tech” laitteillaan ns. asiantuntijat olivat löytävinään ”oikean” signeerauksen taulun vastakkaisesta alalaidasta.

Teoksessa on vasemmalla alhaalla taiteilijan signeeraus: G. Signeeraus on tehty kaunokirjoituksella. Koska kyseessä on vain nimen alkukirjain, ei taiteilijaa pystytä nimeämään. Muita taiteilijaan tai teoksen alkuperään viittaavia merkintöjä maalauksesta ei löydy.

Teos vaikuttaa keskieurooppalaiselta. Se saattaa olla peräisin esimerkiksi Saksasta tai Hollannista.
  • Kebab kioskille ohjaava näennäissigneeraus ”G.” ei ole edes maalattu objekti, vaan taustakankaan rispaantunut langanpätkä!
    • Sillä objekti on: Taustakankaan värinen, karhea, kierteisesti säikeinen, kolmiulotteinen, joka päättyy ohuisiin, kiehkuralla oleviin haiveniin. Kuvion tekeminen maalaamalla vaatii maalarilta mahdotonta akrobatiaa!
    • Olen itse analysoinut tuhansia antiikkimattoja, joten olen nähnyt sykkyräisiä langanpätkiä riittämiin! Olen myös luennoinut USA:ssa Antiikkimattoalan Maailmankonferenssissa.
  • Maksullista silmänkääntöä markkinoitiin tieteellisenä.
    • Miten Jyväskylän trollaattori Yliopisto voikaan syöttää mikroskooppitutkimuksessaan ja analyysissaan moista pajunköyttä!  Kantelussani pyysin Jyväskylän Yliopiston johtoa tutkimaan, onko kyseessä tahallinen tiedevilppi.
    • Empiiriseen matemaattiseen karttadataan perustuva maiseman 3D mallini kumottiin Yliopiston näennäistieteellisellä ”musta tuntuu… esimerkiksi…” määrityksellä.

4. Taidealan huutokauppafirman kautta sain taulun valokuvasta koukeroisen venäläisen asiantuntijan lausunnon.

Tulkitsen lausunnon konstikasta liturgiaa siten, että arvioija myöntää taulussa olevan venäläisiä piirteitä. Mutta ikään kuin hieman anteeksipyydellen hän huomauttaa, että jokimaisemaa ei ole käsitelty ohjeiston mukaan.

Sitten hän luettelee ikään yksityiskohtia vahvistukseksi: lumpeet, ukko ja rakennuskanta kuuluvat Keski-Euroopan taiteeseen. Veneet puolestaan ovat erittäin tyypillisiä hollantilaismallisia proomuja.

Minun omat vasta-argumenttini:

a) Repin matkusti ja asui pitkään Keski-Euroopassa, kaipa hän on saanut sieltä vaikutteita. Miksi tyypillisissä hollantilaisissa proomuissa on konekivääri ja miinavarustus ja miksi ne ovat Käkisalmessa? Se jäi vastaamatta. Sitä paitsi, tsaari Pietari Suuri haki veneenrakennusopin Hollannista.

b) Suomen Kansallisgallerian aarteisiin kuuluu Repin tekemät lyijykynäpiirustukset jokinäkymästä, jossa alukset sijaitsevat täsmälleen samassa kohdassa kuin taulussani. Samoissa teoksissa on myös rannalla laivoja katseleva ukko, vaikka se ei asiantuntijan mukaan kuulu Repinin teoksiin.

c) Tekemäni maisema-analyyttisen vertailun mukaan Käkisalmen taulussa on samat maisemaelementit samoissa paikoissa kuin Repinin aiemmin maalaamassa Varvarino taulussa. Sommittelun samankaltaisuus jäi vastaamatta.

d) Taulun rakennuskanta mukamas kuuluu Keski-Euroopan taiteeseen. Kuitenkin taulussa on nimenomaan venäläiseen taiteeseen tunnusomaisesti kuuluva kaksitorninen ortodoksikirkko.

Näitä olennaisia Repinin teoksiin viittaavia asioita (a-d) ei kukaan kolmesta asiantuntijatahosta mitenkään arviossaan kommentoinut.

Lisäksi taulun näkymä on paikasta, jossa isäni oli vuosikausia töissä. Mikä vimma saa asiantuntijat väittämään, että ulkomailla käymätön isäni olisi hankkinut taulun Keski-Euroopasta?

Taulun arviointiin liittyvistä motiiveista johtolanka löytyy Ilta Sanomien artikkeleista:

Repinin Suomen aikaa vähätellään Venäjällä, mutta miksi Suomi itse ei muista paremmin?

Kamppailu Ilja Repinistä: Neuvostoliitto halusi kuuluisan taiteilijan takaisin Suomesta.

Artikkelista välittyy surullinen näkemys: Neuvostoliitolle Repinin Suomeen jäänti merkitsi suurta arvovaltatappiota. Edelleenkään siellä ei ole pienintäkään halua kuulla Repinin Suomen aikakauden teoksista, eikä Suomellakaan ole siinä asiassa puhtaat jauhot pussissa.

Neuvosto-Venäjä valjasti Repinin osaksi propagandaansa ja hänestä tehtiin esikuva maalaustaiteen realismille, josta kehitettiin sosialistisena realismina tunnettu suuntaus.

Bolševikit halusivat unohtaa hänen Suomessa maalatut teokset, sillä propagandalla hänestä tehtiin isänmaallinen sankari kommunismin maailmanvalloitusta edistämään, vaikka Repin ei voinut ollenkaan sietää bolsevikkien toimintatapoja.

Harva nykysuomalainen kuitenkaan tietää, millaisia poliittisia jännitteitä Repin aiheutti molemmilla puolilla rajaa aina kuolemaansa asti eli vuoteen 1930. Kamppailu Ilja Repinistä, Ilta Sanomat

Syksyllä 1917 Repinin yhteydet Pietariin katkesivat täysin, joten hänen Suomessa maalaamiaan tauluja ole luetteloitu kuten tsaarin aikaisia tauluja. Repinin yhteydet katkesivat myös Pietarin taidekorkeakouluun, joten tuskinpa kukaan hänen entisistä oppilaistaan on pystynyt väärentämään Käkisalmen taulua hänen nimissään.

Toisekseen kesällä 1918 sisällissodan vuoksi Suomi oli hengenvaarallinen venäläisille, jotka pakenivat sankoin joukoin. Jos taulu on väärennetty, niin väärentäjän täytyisi periaatteessa olla suomalainen. Se on kuitenkin epätodennäköistä:

  • Miksi väärennetty taulu olisi myyty Karjalan Kannakselle, jossa Repin edelleen asui?
  • Taulun kuvaama maisema muuttui 1929 tyystin toisenlaiseksi valtaisan tehtaan rakentamisen vuoksi.
  • Mikäli maalaus on tehty valokuvasta, niin valokuvaajan on ensiksi pitänyt, keksiä Laatokalle jostain 5-10  metrin koroke valokuvan ottoa varten.
  • Taulun kuvaama sotainen tapahtuma oli ajankohtainen ja kiinnostava vain pienen hetken ainoastaan suomalaisille.  Väärentäjälle jokin ajaton universaalimpi aihe olisi  ollut varmempi valinta.

Huomionarvoisinta  venäläisen taideasiantuntijan lausunnossa on näkemys, että taulun jokimaisemaa ole käsitelty ohjeiston mukaan. Mitähän se mahtaa tarkoittaa? Muistellaanpa asioita:

Neuvostoliitolle Repinin Suomeen jäänti merkitsi suurta arvovaltatappiota.

Neuvostopropagandassa Repinistä tehtiin sädekehällinen kommunistisen ideologian lähettiläs. Kaiketi virallisen ohjeiston mukaan tällainen kiiltokuva Repin saattoi maalata vain kommunistista ideologiaa edistäviä teoksia.

Koska taiteilija asui tuolloin pysyvästi Suomessa, niin todennäköisesti  tuolloin laadittiin ohjeisto, joka eritteli mitä aiheita Repin taulut saivat esittää ja mitkä olivat kiellettyjä teemoja. Todennäköisesti sellaiset taulut, jotka eivät täyttäneet  propagandaohjetta, määritettiin neuvostovastaisiksi väärennöksiksi.

Nykyisin naivisti luulemme, että Neuvostoliitto ja kommunismi ovat kuolleet ja kuopattu. Kuitenkaan Neuvostoliiton aikaista valtavaa sääntöviidakkoa ei ole paljoakaan perattu. Jos Repin taulujen arvioinnin propagandaohjeistoa ei ole nimenomaisesti huomattu lopettaa, niin yksittäisen venäläisen taideasiantuntijan on tietenkin järkevintä toimia niin, että ohjesapluuna on edelleen voimassa. Muutoinhan riskinä voi olla Siperian keikka.

Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että venäläinen taideasiantuntija viestitti, ettei Repin signeeratussa taulussani jokinäkymää ei ole käsitelty ohjeiston mukaisesti. Joellahan näkyy vieraan maan aseistettuja aluksia. Muu osa lausunnosta onkin sitten pelkkiä liturgisia verukkeita.

Suomen YYA aikana Ateneumin taistolaiskommarit varmaankin innolla noudattivat propagandaohjeistoja, sapluunahan pyrki edistämään kommunistista maailmanvalloitusta. Hullunkurisinta asiassa on, että ilmeisesti suomalaiset älypäät edelleenkin kuuliaisesti noudattavat kommunistipuolueen propagandaohjetta. Mikäli Repinin maalauksen aihe ei läpäise ohjesapluunaan ahdasta seulaa, niin sopimattomat teokset määritetään oitis väärennöksiksi tekaistuilla argumenteilla, kuten minun Tabu-Repin maalaukseni. Viranomaisten pitäisi tutkia, tuleeko itsenäisessä Suomessa noudattaa oman maan lakia, vaiko jonkun vieraan lakkautetun valtakunnan ikivanhaa propagandaohjetta!?

Repinin Suomen ajalta on löytynyt ainoastaan muutama neutraali muotokuva, vaikka Repin maalasi mielellään suuria yhteiskunnallisia tapahtumia. Ideologisen karsinnan vuoksi ne on ilmeisesti systemaattisesti määritetty neuvostovastaisiksi väärennöksiksi. Repin oli sangen tuottelias taiteilija. Netistä olen löytänyt n. 600 hänen teostaan. Tokihan Repinin on täytynyt Suomessa maalata muitakin kuin muotokuvia, sillä emigranttina hän ei edes tuntenut Suomen varakkaita sukuja muotokuvia varten. Vallankumouksessa Repinin varallisuus takavarikoitiin Pietarissa, joten hän oli Suomessa liki rahatonna ja näki jopa nälkää. Sellaisessa tilanteessa motivaatio maalausten tekemiselle oli valtava.

Koska Ilja Repin asui Suomessa 27 vuotta, asiantuntijoiden mukaan Suomesta pitäisi löytyä lukuisia vielä löytymättömiä Repin teoksia. Mutta miten niitä voi edes löytyä, kun Ateneum ei edes halua tutkia niitä tekaistuun disinformaatioon vedoten!?

Taideinstituutioiden sepitettyjen nollatulos lausuntojen vuoksi hyväuskoiset, auktoriteetteihin luottavat, harhaanjohdetut Suomen kansalaiset ovat vuosikymmenten kuluessa saattaneet heittää ainutlaatuiset, miljoonien arvoiset Repinin taideteokset kaatopaikalle, veronmaksajien maksaessa petollisten kriitikoiden palkan. Jotta tällainen hullutus ei enää jatkuisi, tulisi viranomaisten tutkia ja korjata asia pikaisesti. Mahdollisesti ullakoilta vielä kaivetaan esiin lukuisia arvokkaita Repinejä.

Christie’s huutokauppakamarin huutokaupassa Repinin taulusta on maksettu jopa yli 5 miljoonaa euroa.

Repinin pitkän Suomen kauden vähäiselle teosten lukumäärälle on syötetty selitystä, että hänen maalauskätensä surkastui. Sattumoisin olen itse kärsinyt samaisesta vaivasta puoli vuosikymmentä. Ns. ahdas olkapää tulehdus todellakin lamaannuttaa käsivarren noston lähes kokonaan. Se tulee helposti henkilöille, jotka työssään joutuvat pitämään kättään koholla. Toisaalta vaiva tulee ja menee. Vaivan vuoksi olen menettänyt työpäiviä jokseenkin saman verran kuin flunssan takia.

Itse näin Käkisalmi taulun ensimmäisen kerran 1960-luvun alussa, joten se ei liity ajankohtaiseen taideväärennösjupakkaan. Tai ehkäpä sittenkin löytyy kytkös:

Suomen laajassa taidepetosvyyhdissä on ilmennyt, että Ateneumista sai väärennetylle taululle aitoustodistuksen, kunhan vain käveli salin läpi taulu kainalossa. Pelkkää hyväntekeväisyyttäkö? Tuskinpa! Entäpä jos laitosta painostettiin paljastuksilla?

Mikäli Suomessa maalattuja, ideologiseen seulaan sopimattomia aitoja Repinejä on läjäpäin määritetty väärennöksiksi, niin mahdollisesti joku tarkkasilmäinen hoksasi vilpillisen systeemin? Entäpä jos hän hankki käsiinsä tulikuumia asiakirjoja koskien petoksella kohdeltuja teoksia?  Tällaisella vipuvoimalla pystynee hankkimaan oikeellisuustodistuksia mille tahansa väärennetylle taululle.

Viranomaisten tulisi tutkia asia perusteellisesti, sillä joku tuleva taulujen väärentäjähän voi muutoin käyttää samaa vipua.

Eli laajasta taidepetosvyydistäkin irtoaa episodeja ”Ilmestyskirja 1918” elokuvaan, jos taulun tarinaa halutaan jatkaa nykypäivään asti.

Seuraavaan artikkeliin: Mannerheim Repin yhteydestä

 

Repin yhteydestä Mannerheimiin

Väkivaltaisten kostopuhdistusten vuoksi Viipuri ja Terijoki olivat keväällä ja kesällä 1918 kuoleman vaarallisia paikkoja punakapinallisille ja venäläisille. Siksi oli sangen luontevaa, että Repin siirtyi Terijoen ateljeestaan maalausmatkalle rauhalliseen Käkisalmeen. Siellähän oli vanhastaan totuttu venäläisiin kauppiaisiin ja kylpylävieraisiin. Mannerheimia ja Suomen hallintoa myötäilevän taulun maalaaminen oli kaiketi oivallinen tapa turvata hänen emigrantti tulevaisuutensa Suomessa.

Helmikuussa 1919 Mannerheim kävi vierailulla Käkisalmessa ja sen varuskunnassa, jossa taulua kaiketi säilytettiin. Ilmeisesti Mannerheim oli tauluun tyytyväinen, koska vuonna 1919 Suomen hallitus palkitsi Repinin Valkoisen ruusun ritarikunnan kunniamerkillä.

Neuvosto-Venäjälle Repinin Suomeen jäänti merkitsi suurta arvovaltatappiota. Syksyllä 1917 Repinin yhteydet Pietariin katkesivat täysin, joten hänen Suomessa maalaamiaan tauluja ole luetteloitu kuten tsaarin aikaisia tauluja.  Päinvastoin bolševikit halusivat unohtaa hänen Suomessa maalatut teokset, sillä propagandalla hänestä tehtiin isänmaallinen sankari kommunismin maailmanvalloitusta edistämään, vaikka Repin ei voinut ollenkaan sietää bolsevikkien toimintatapoja.

Ilja Repin, Suomen suurmiehiä 1922, Ateneum, Helsinki
1920 Repin lahjoitti Suomen Taideyhdistykselle seitsemän omaa tauluaan ja 23 muiden venäläismestareiden teosta, jotka ovat nykyisin Ateneumin aarteita. Lahjoitus illallisella oli läsnä maan koko kerma, kuten Eino Leino, Eero Järnefelt, Jean Sibelius, Eliel Saarinen ja Carl G. E. Mannerheim. 
Sittemmin Repin maalasi illan vieraista teoksen nimeltä Suomen suurmiehiä, jonka hän testamenttasi Suomenhallitukselle sillä ehdolla, että hän saa tulla haudatuksi Kuokkalan-talonsa pihalle. Repinin Suomen-aikaa vähätellään Venäjällä... Ilta-Sanomat

Repin verkostoitui Suomen taide-elämään ja päättäjiin.  ”Suomen suurmiehiä” Mannerheim katsoo Repiniä upseerin ryhdikkyydellä. Katso tarkemmin: Ilta-Sanomat artikkeli 2017.

Harva nykysuomalainen kuitenkaan tietää, millaisia poliittisia jännitteitä Repin aiheutti molemmilla puolilla rajaa aina kuolemaansa asti eli vuoteen 1930. Kamppailu Ilja Repinistä, Ilta Sanomat

Havaintojeni mukaan vielä nykyäänkin taidetahojen katkeruus Mannerheimia ja Repiniä kohtaan on edelleen voimissaan! Auktoriteetteina toimivat tahot haluavat salata menneitä tapahtumia, siksi Suomessa maalattuja Repin tauluja hyljeksitään ja johdatellaan taulunomistajia harhaan.

Repin asettui 1918 pysyvästi Suomeen asumaan. Blokillani kunnioitan hänen muistoansa ja hänen 100 v. itsenäisessä Suomessa juhlavuottaan, sillä Suomen taideinstituutiothan ovat hänet tarkoituksella unohtaneet kadoksiin.

Seuraavaan artikkeliin: Taulun omistajasta

Lisätietoa:

Repinin Suomen-aikaa vähätellään Venäjällä – mutta miksi Suomi itse ei muista paremmin? Ilta-Sanomat.

Kamppailu Ilja Repinistä, Ilta-Sanomat

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilja_Repin

Mannerheim oli tarkka verkostoituja – Liikkui samoissa piireissä kuin Gallen-Kallela, Leino, Sibelius…

Repin ja Suomi

Repin elämänkerta

Villen nuoruus

Parin kilometrin päässä Villen kotoa oli Käkisalmen ulkosatama. Hän oli pikkupojasta lähtien käynyt satamassa katselemassa laivoja. Ne toivat ja veivät tavaraa. Jännittävimpiä olivat partioalukset, joiden keulassa oli konekivääri. Ne jahtasivat kieltolain aikana pirtun salakuljettajia.

Ville oli itsekin löytänyt täyden pirtukanisterin rantakivikosta. Se oli viety poliisiasemalle. Kevättalvella hän oli useaan otteeseen ollut ampumassa hylkeitä jäällä. Niistä sai hieman taskurahaa, mutta ei niillä polkupyörää osteta. Se pitäisi saada, muuten ei pääse kylälle eikä kaupunkiin.

Hylkeenpyytäjä vetää ahkiotaan Laatokalla Pärnäjoen suulla

Myöskin isä Heikki oli pari vuotta sitten ollut kaverinsa kanssa kevätjäällä metsästämässä hylkeitä. Yhtäkkiä kuului valtaisa räsähdys, tuulenpuuska repäisi jäähän railon irti. He hoksasivat olevansa ulapalle liikkuvalla jäälautalla. Metsästäjät hyppäsivät jääkylmään veteen. Railo ei ollut ehtinyt liian suureksi ja he pääsivät ehjälle jäälle. Ahkio ja hylkeet tosin jäivät. Heidän onnekseen rannalla oli pyykinpesijöiden patoja, joten he pääsivät heidän nuotioiden ääreen lämmittelemään.

Ville vanhempiensa ja siskojensa kanssa 1920-luvun puolivälissä. Heikin jalka on jo katkaistu.

Mahtoiko johtua kylmästä kylvystä vai mistä. Kuitenkin isän ukkovarpaaseen ilmestyi etenevä kuolio. Jalka oli jouduttu katkaisemaan polven yläpuolelta. Sekään ei taida auttaa sillä jalantynkä tynkä mustuu. Ei jalkapuoli isä pysty polkupyörää kustantamaan.

Ville päätti kysyä töitä satamasta. Pettymys oli melkoinen kun työmiehet kertoivat, että ulkosatama oli hiljainen, koska jokisatama oli vasta ruopattu, niin useimmat menevät sinne purkamaan lastinsa lähemmäksi kaupunkia. Ainoastaan myrskyllä lasteja tuodaan tänne, koska laivat eivät uskalla huonolla kelillä ajaa Vuoksi joen kapeasta aallonmurtajasta sisään.

Mene jokisatamaan kysymään!  Tai hei! Sinne viereenhän rakennetaan sitä valtavaa Waldhofin selluloosatehdasta. Kysy töitä sieltä!  Sinne kuulema pääsee helposti! Huomaat heti sen mahtavan savupiipun, tehdashan on Euroopan suurimpia. Piipun syvyyksiin tippui kuulemma joku muurari, kun ulapalta puhaltanut puhuri tarttui sen vaatteisiin.

Hyppää poika kyytiin säkkien päälle! Lähdemme kohta köröttelemään tuosta ampumaradan ohitse Osuuskaupalle kaupungin keskustaan, harteikas työmies huikkasi.

Waldhofin tehtaat tukkilauttoineen ja puutavaravarastoineen 1930-luvulla. Luvutettu.karjala.fi

Ville kapusi kyytiin, koska käskettiin. Muurata hän ei osannut, mutta maatöitä hän oli paiskinut jo monta vuotta. Villeä onnisti, sillä valtavalle tehtaalle tarvittiin liki kaikki kynnelle kykenevät. Hän pääsi tehtaan sahalle. Ville sai hankittua polkupyörän, vaikka isä kuoli.

Nuorena ja ketteränä työmiehenä Ville joutui usein kapuamaan korkeiden lautataapeleiden päälle vastaanottamaan lautoja, joita aseteltiin kuivumaan. Tapuleiden päältä avautui upea Vuoksen vesistönäkymä Käkisalmen kirkonmäelle. Silloin tällöin sisäsatamassa poikkesivat myös konekiväärein varustetut rajaa valvovat partioveneet.

Taulun rajavartioveneet Vuoksen suulla, matkalla Käkisalmen sisäsatamaan.
--> Seuraava artikkeli: Villen talvisota

<-- Edellinen artikkeli:   Villen nuoruus

Villen talvisota

Villen onnekasta aikaa Waldhofin tehtailla ei kestänyt kovin montaa vuotta, sillä hän joutui talvisotaan. Hyljeahkio vaihtui konekivääriahkioon.

Armeijassa hän oli käynyt rannikkotykistön aliupseerikoulun konekiväärilinjalla. Sodan alkaessa Ville oli riskissä kunnossa, koska hän oli paiskinut raskaita töitä maatilalla ja tehtaan sahalla. Fyysisesti kovakuntoisena hänet laitettiin partisaaniksi hiihtopartioon Salmin lohkolla Laatokan koillisrannan saarissa. Vihollinen tunkeutui Laatokan pohjoisosaan tarkoituksenaan tunkeutua Sortavalaan ja Joensuuhun ja edelleen Ouluun Suomen katkaisemiseksi.

Mantsin saaren rannikkotykistöpatteri oli suunniteltu ampumaan Laatokan ulapalle, mutta molemmat tykit kykenivät ampumaan myös Salmin kirkonkylän pohjoispuolelle ja Uuksalonpäähän. Niinpä rannikkotykit pystyivät tulittamaan mantereelle tunkeutunutta vihollista selustasta.

Ville sodan kovettamine katseineen. Vihollinen suojasi kuljetussaattueita loppuaikoina myös lentokonein, joita kuvassa tulitetaan, sa-kuva.

Mantsin saaren legendaksi kutsutussa tapahtumassa saaren tykistölinnake ja uskaliaat vihollisen selustassa hiihtäen toimineet partisaanit tuhosivat rantatien huoltokuljetuksia, jolloin vihollisen kokonainen hyökkäysdivisioona hyytyi paikoilleen. Oulun matka stoppasi heti alkuunsa, koska hyökkääjien eväät jäivät saapumatta.

Useita kymmeniä kilometrejä pohjoisempana kokonainen neuvostodivisioona oli lähes motissa Kitelän alueella. Mottiin johti Laatokan saariston halki kapea huoltotie, jonka kuljetuksia Mantsinsaaren patterin tuli vaikeutti tehokkaasti. Mantsinsaaren rannikkopatteri ampui talvisodassa putkensa täysin loppuun.
Mantsinsaaren puolustuskeskus sitoi aktiivisella partioinnilla vihollisen joukkoja Salmista pohjoiseen johtavan rantatien suunnassa koko Talvisodan ajan. Rannikonpuolustaja N:o 1, 2006, sivu 31.

Vihollinen yritti toistuvin hyökkäyksin tuhota suomalaisten asemat Mantsissa ja Lunkulan saaren kärjessä. Armottomassa tulituksessa vihollisen hyökkäävät sotilaat ja panssariajoneuvot upposivat Laatokan jäihin.

Mantsinsaaren räjäytetty tykki kuvattuna kesällä 1941 (SA-kuva).

Vihollinen hyökkäsi jopa (James Bond tyyliin) lentokelkoin, mutta puolustajat ampuivat ne säpäleiksi tai ottivat ne itselle.

Helmikuun 2. päivä alkoi kääntyä illaksi kun Mantsinsaaren
etelä- ja länsirannan vartiomiehet höristivät,
korviaan. Saaren lounaispuolelta kuului selvää moottorin
jyrinää, joka siirtyi hetki hetkeltä yhä enemmän
pohjoista kohti. Kuuloa terästettiin, kiikarit kääntyivät
kuin itsestään länteen ia lopulta nähtiin: kuusi epämääräisen näköistä tummaa esinettä kiisi tavattomalla nopeudella
Mantsin länsipuolitse pohjoista kohti. Mutta
mitä nuo esineet olivat? Eivät ainakaan autoja, nopeus
oli niitä ajatellen liian suuri. Kenties ne olivat joitakin
ennen näkemättömiä pieniä hyökkäysvaunuja, jotka
olivat matkalla Kitilän mottiin. Mutta tuo tavaton nopeus!
Lyhyt maalinmäärittely patterille ja Mantsin linnakkeen
tykit kääntyivät annettuun suuntaan. Vielä lyhyt
ilmoitus maalin koordinaateista ja miltei samassa patteri
avasi tulen. Kansa Taisteli lehti

Venäläisten Laatokalla käyttämä lentokelkka. Kansa Taisteli N:o 1, 1976.

Lopulta vihollinen turvautui päivittäisiin massiivisiin tykistötuleen ja lentopommituksiin jopa usealla nelimoottorikoneella. Mantsin tukikohdan miehistö oli murtumispisteessä, kunnes 7. 3.1940 tuli käsky valmistautua tyhjentämään Mantsi. Valmisteluihin ryhdyttiin, ilman kiirettä. Isänikin oli saanut granaatin sirpaleen silmäänsä. Hänelle sanottiin:

  • Silmä pitää kaivaa ulos, tilalle laitetaan lasisilmä.

Isäni kielsi:

Ei helkutissa kaiveta, yritän sinnitellä!  

Uhkapeli kannatti, sillä talvisota loppui 13.3.1940. Tukikohta piti asemansa loppuun asti. Isäni hankkiutui heti siviililääkäriin.

Talvisodan raskaissa rauhanehdoissa Laatokan Karjala ja Käkisalmi piti luovuttaa venäläisille. Vahtiniemen linnake tyhjennettiin ja taulu lastattiin johonkin evakuointikuormaan, jotka altistuivat tuulille ja tuiskuille.

Evakuoituja tavaroita Joensuun asemalla, SA-kuva

Katkerin mielin Ville joutui jättämään maatilan, kalavedet ja tehtaan työpaikan taakseen ja matkasi evakkona Keski-Suomeen. Onneksi  siviililääkäri sai hoidettua silmän niin priimakuntoon, että jatkosodassa toimi Ville ampumakouluttajana ja ampumakisassakin onnisti.

Lähteet:

Kansa Taisteli N:o 1, 1976, sivut 25

Rannikonpuolustaja N:o 3, 1975, sivut 20-28.

Rannikonpuolustaja N:o 1, 2006, sivut 29-31.
--> Seuraava artikkeli: Villen-jatkosota

<-- Edellinen artikkeli: Villen nuoruus

Villen jatkosota

Jatkosodassa Villen varusteet kasvoivat kuin Rambo leffassa tai tietokonepelissä konsanaan: Sorvimeisseli, kivääri, konekivääri, pikatykki.

Jatkosodan alussa Ville siirrettiin sorvaamaan aseiden piippuja Tikkakosken asetehtaalle, jossa tapasi myös äitini. Pian kuitenkin suunsoiton vuoksi ”Tikkakosken mannekiini” passitettiin JR 25:een jossa hänelle lyötiin kivääri käteen. Pian hän toimi konekivääri aliupseerina Äänisjärven Suurlahden rintamalla keväällä 1942.

Ville oli ikuisesti kiitollinen tutulle Vahtiniemen majurille, joka onnistui syksymmällä hoitamaan hänelle siirron Käkisalmeen RT3:n Vahtiniemen rannikkotykistölinnakkeeseen, joka oli vallattu jälleen suomalaisille. Isäni arvion mukaan siirto pelasti hänen henkensä, sillä JR 25 joutui myöhemmin Kannaksen taisteluissa tuhoisasti mottiin. Aluksi Ville toimi rannikkopuolustusaseman ampumakouluttajana.

Laat.RPr:n alokaspataljoonan alokkaita. Kolmiotähystysharjoituksesta. (1943-04-10 SA-kuva)

Jatkosodan aikana Laatokan meripuolustukseen kuului ensin kaksi rannikkoprikaatia, vuodesta 1942 alkaen yksi rannikkoprikaati, jonka nimi oli Laatokan Rannikkoprikaati.

Ville siirtyi Laatokan rannikolla ja saarissa liikkuneen partioveneen raskaan konekiväärin kahvoihin, kuten Repin taulussa maalattu mies konsanaan. Kaipa se oli ennalta tähtiin kirjoitettu!

Partiovenesatama oli Vahtiniemen ja Villen maatilan vieressä. Katso tarkemmin Häränotsan Sotapesä (sivu 18). Ville tunsi hyvin Laatokan saaret, karikot ja poukamat, koska oli kalastanut siellä pikkupojasta lähtien.

RT3:n veneporukalla, jolla oli satamassa naamioidut laiturit, verstas, miinavarasto, sukellusvenetelakka yms. Yhden parakin nimi oli peräti ”Hotelli Laatokka”. Laatokan rannikkoprikaatin venejoukkue rahtasi veneillä ja laivoilla ammuksia ja muita tavaroita saarissa ja rannikolla oleviin puolustusasemiin. Venejoukkueen partiot jahtasivat myös vihollisen desantteja, jotka radiot mukanaan soluttautuivat saariin ja edelleen mantereelle vakoilutehtäviin.

Kuljetusmoottori lähdössä Heinäsenmaahan Kivisalmesta (Vahtiniemestä, lähellä Käkisalmea). 20.08.1942,  Katso tietosivu 

Pikkupoikana ihmettelin erästä faijasta otettua valokuvaa. Hänellä oli päässään  hattu, jossa oli hassulta näyttävä häntä niskassa. Kuvassa nojailevalla kaverilla on samanlainen asu. Niskanauhallinen saattaa olla veneen pomo, koska hän vaan rennosti paljasjaloin katselee kun muut ahertavat siirtäen tynnöreitä veneeseen?

20-millisellä Madsen-tykillä varustettu moottorivene Laatokalla jatkosodassa. (Laatokan puolustuksen perinnearkisto)

Madsen-pikatykki ampuu vihollisen moottoritorpedovenettä. SA-kuva

Suurhyökkäyksen alettua Laatokan rannikkoprikaatin eteläinen rykmentti RT3 oli useaan otteeseen tulitaisteluissa vihollisalusten kanssa. RT 3 piti käytännössä kaikki asemansa.

Matka käy kohti tukikohtaa. 3/4 vauhdilla veneet halkaisevat Laatokan aaltoja. Sortanlahti 1942. SA-kuva.

Aselepo Suomen ja Neuvostoliiton välillä alkoi 4.9.1944 ja välirauha 19.9.1944, jolloin joukot aloittivat siirtymisen Moskovan rauhan rajan länsipuolelle.

Lähde: Suomen rannikkotykistön historia. 

--> Seuraava artikkeli: Ampumakilpailu palkinto

<-- Edellinen artikkeli: Villen talvisota