Villen jatkosota

Jatkosodassa Villen varusteet kasvoivat kuin Rambo leffassa tai tietokonepelissä konsanaan: Sorvimeisseli, kivääri, konekivääri, pikatykki.

Jatkosodan alussa Ville siirrettiin sorvaamaan aseiden piippuja Tikkakosken asetehtaalle, jossa tapasi myös äitini. Pian kuitenkin suunsoiton vuoksi ”Tikkakosken mannekiini” passitettiin JR 25:een jossa hänelle lyötiin kivääri käteen. Pian hän toimi konekivääri aliupseerina Äänisjärven Suurlahden rintamalla keväällä 1942. Asiasta tarkemmin tässä.

Ville oli ikuisesti kiitollinen tutulle Vahtiniemen majurille, joka onnistui liki parin vuoden komennuksen jälkeen hoitamaan hänelle siirron Käkisalmeen RT3:n Vahtiniemen rannikkotykistölinnakkeeseen, joka oli vallattu jälleen suomalaisille. Isäni arvion mukaan siirto pelasti hänen henkensä, sillä JR 25 joutui myöhemmin Kannaksen taisteluissa tuhoisasti mottiin. Aluksi Ville toimi rannikkopuolustusaseman ampumakouluttajana.

Laat.RPr:n alokaspataljoonan alokkaita. Kolmiotähystysharjoituksesta. (1943-04-10 SA-kuva)

Jatkosodan aikana Laatokan meripuolustukseen kuului ensin kaksi rannikkoprikaatia, vuodesta 1942 alkaen yksi rannikkoprikaati, jonka nimi oli Laatokan Rannikkoprikaati.

Ville siirtyi Laatokan rannikolla ja saarissa liikkuneen partioveneen raskaan konekiväärin kahvoihin, kuten Repin taulussa maalattu mies konsanaan. Kaipa se oli ennalta tähtiin kirjoitettu!

Partiovenesatama oli Vahtiniemen ja Villen maatilan vieressä. Katso tarkemmin Häränotsan Sotapesä (sivu 18). Ville tunsi hyvin Laatokan saaret, karikot ja poukamat, koska oli kalastanut siellä pikkupojasta lähtien.

RT3:n veneporukalla, jolla oli satamassa naamioidut laiturit, verstas, miinavarasto, sukellusvenetelakka yms. Yhden parakin nimi oli peräti ”Hotelli Laatokka”. Laatokan rannikkoprikaatin venejoukkue rahtasi veneillä ja laivoilla ammuksia ja muita tavaroita saarissa ja rannikolla oleviin puolustusasemiin. Venejoukkueen partiot jahtasivat myös vihollisen desantteja, jotka radiot mukanaan soluttautuivat saariin ja edelleen mantereelle vakoilutehtäviin.

Kuljetusmoottori lähdössä Heinäsenmaahan Kivisalmesta (Vahtiniemestä, lähellä Käkisalmea). 20.08.1942,  Katso tietosivu 

Pikkupoikana ihmettelin erästä faijasta otettua valokuvaa. Hänellä oli päässään  hattu, jossa oli hassulta näyttävä häntä niskassa. Kuvassa nojailevalla kaverilla on samanlainen asu. Niskanauhallinen saattaa olla veneen pomo, koska hän vaan rennosti paljasjaloin katselee kun muut ahertavat siirtäen tynnöreitä veneeseen?

20-millisellä Madsen-tykillä varustettu moottorivene Laatokalla jatkosodassa. (Laatokan puolustuksen perinnearkisto)

Madsen-pikatykki ampuu vihollisen moottoritorpedovenettä. SA-kuva

Suurhyökkäyksen alettua Laatokan rannikkoprikaatin eteläinen rykmentti RT3 oli useaan otteeseen tulitaisteluissa vihollisalusten kanssa. RT3 piti käytännössä kaikki asemansa (s.18).

Matka käy kohti tukikohtaa. 3/4 vauhdilla veneet halkaisevat Laatokan aaltoja. Sortanlahti 1942. SA-kuva.

Aselepo Suomen ja Neuvostoliiton välillä alkoi 4.9.1944 ja välirauha 19.9.1944, jolloin joukot aloittivat siirtymisen Moskovan rauhan rajan länsipuolelle.

Lähteet: Suomen rannikkotykistön historia. 

                 Merivoimat 100 vuotta – Rannikon Puolustaja

--> Seuraava artikkeli: Ampumakilpailu palkinto

<-- Edellinen artikkeli: Villen talvisota

Ampumakilpailupalkinto

Ennen sotia Ville harrasti aktiivisesti kilpa-ammuntaa kiväärillä. Ohessa parin kilpailun tulokset.

Ville kertoi osallistuneensa ampumakilpailuun, jossa pääpalkintona oli komea lattialla seisova kaappikello. Hän johti kisaa aina viimeiseen patruunaan asti.

Kuitenkin hän hermoili viimeisen laukauksen, jolloin oli tyytyminen II-palkintoon. Kun pikkupoikana kuuntelin tätä kertomusta, niin harmittelin mielessäni:

– Olisihan iso kumiseva kaappikello ollut komeampi kuin II-palkintona saatu vaurioitunut taulu.

Nyt kuitenkin arvostan taulua enemmän kuin kelloa! Ja hyvä etteivät kaivaneet Villen silmää pois talvisodan lopussa, muuten taulu olisi jäänyt saamatta!

Kilpailu saattoi olla esim:

Karjalan ampujapiirin mestaruuskilpailut, jossa oli mukana myös Suomen toiseksi suurin kaupunki Viipuri.

Karjalan ampujapiirin mestaruuskilpailut Käkisalmessa 1939. Muistojemme Käkisalmi kirja

Tai Laatokan Rannikkoprikaatin jokin ampumakilpailu, joita oli useita.

Laat.RPr:n hiihdot. Hiihtoammunnan voittaja kersantti Ovaska suorittamassa ammuntaansa. (1942-03-12 SA-kuva)

On jopa mahdollista, että itse Mannerheim ojensi kilpailun taulupalkinnon Villelle.  Ainakin elokuvassa niin voisi tapahtua!

Suomen Marsalkan vierailu Laat.RPr:ssä. Marsalkka tarkastaa joukot Huuhanmäen urheilukentällä. (1943-05-30 SA-kuva)
--> Seuraava artikkeli: Taulu matkailee sotien jälkeen

<-- Edellinen artikkeli: Villen-jatkosota

Taulu matkailee sotien jälkeen

Jatkosodan päätyttyä Villen maatilan tavarat pakattiin epämääräisiin nyssäköihin Käkisalmessa. Taas kerran taulu joutui evakkomatkalle, jossa tavarat olivat alttiina hankaumille ja sateelle, kun ne lähetettiin Keski-Suomeen.

Laatokan saariston ja rantakylien evakuointi käynnissä 1944. Kuvaaja: Pekka Kyytinen, SA-kuva.

1950-luvun alussa Ville rakensi maatilan Heinolan mlk:aan, jonne tavarat siirrettiin junalla ja haettiin asemalta hevosella.

Evakuoitua tavaraa junassa. ( SA-kuva)

Itse näin taulun ensi kerran 1960-luvun alussa. Pikkupoikana minua kiinnosti vanhempieni komeroon säilötty antiikkinen radio. Satuin huomaamaan myös siellä olevan lituskan vanerilla suojatun paketin. Avasin lootan naruja nähdäkseni, että vaurioitunut tauluhan siellä oli.

Evakuointia. Valokuvaaja: E. Partanen. SA-kuva

Hieman myöhemmin meillä kävi eräs ovelta ovelle ompelukonekauppias, joka sivuhomminaan osteli taloista tauluja. Hän tutkaili seinällä olevaa hieman kookkaampaa taulua. Se ei kuitenkaan miestä innostanut. Hän kyseli muita tauluja. Tuolloin isäni haki viereisestä huoneesta tämän taulun näytille. Vaikka taulu oli vaurioitunut, ompelukonemies kehui taulua vuolaasti. ”Tämän taulun on kyllä maalannut joku tekijämies, sen näkee siveltimen jäljestä”! Hän olisi halunnut ostaa taulun, mutta isäni ei myynyt. Tauluun sisältyi niin paljon kotiseutumuistoja, ettei hän pystynyt siitä luopumaan.

Vuosikymmeniä jahkailin, mahtaisiko ompelukonemiehen arviossa olla perää, oliko taulun maalari joku tekijämies?

Alkuvuodesta 2017 otin taulusta kuvia ja lopulta lähetin ne Ateneumiin ja Jyväskylän Yliopistoon tutkittaviksi.

Muistan kun opiskelin 1970-luvulla H:gin Yliopistossa, niin tuolloin Ateneumin taideopiskelijat olivat kuuluja taistolaiskommareita. He seisoskelivat Yliopiston kulmilla tyrkyttämässä KGB:n masinoimaa Tiedonantaja-lehteä.

Kaipa tuo porukka on edelleen katkera Mannerheimille valkoisten voitosta, vieläpä itsenäisyytemme 100v. juhlavuonna. Sillä kaikki taidetahot yrittivät syöttää taulusta kömpelöä pajunköyttä:

  1. Ateneum kieltäytyi tutkimasta oheista Repin 1918 signeerattua taulua. Tämä on varsin outoa, sillä en löytänyt Ateneumin sivuilta pienintäkään aktiviteettia liittyen teemavuoteen 1918. Perusteluna pyyntööni Ateneum väitti, että taulu on Keski-Euroopasta 1700-luvulta.
  • Väite ei voi pitää paikkaansa, koska alukset kulkevat polttomoottorilla ja niissä on konekivääri! Ateneumin määrittämänä ajankohtana kumpaakaan keksintöä ei ollut edes olemassa.
  • Toisaalta, jos taulu on 1700-luvulta, pitäisihän se silti tutkia, sillä eihän Suomessa kovin montaa niin vanhaa teosta ole.  Eli he eivät itsekään usko väittämäänsä.

2. Kansallisgalleria ei edes vaivautunut vastaamaan sähköpostiini, vaikka taulun alukset todennäköisesti liittyvät Suomen itsenäistymiseen ja vapaussotaan sekä ovat kaiketi itsenäisen Suomen ensimmäisiä rajavartioaluksia. Pupujussikat vain painoivat pään pensaaseen!

3. Sitten taulu matkusti maksulliseen Jyväskylän Yliopiston tekemään tutkimukseen. Sen mukaan taulussa sykkyrällä oleva taustakankaan langanpätkä on mikroskooppitutkimuksen mukaan tuntemattoman Keskieurooppalaisen taiteilijan signeeraus G. Muita taiteilijaan tai teoksen alkuperään viittaavia merkintöjä maalauksesta ei mukamas löydy.

He eivät suostuneet ollenkaan näkemään tai tutkimaan alla olevia tekstejä, vaikka sen heille osoitin videolla.

Oma tutkimukseni signeerauksesta.

Kantelussani pyysin yliopistoa selvittämään mistä tiedevilpiltä haiskahtavassa tuloksessa oikein on kysymys? Jyväskylän Yliopisto ei edes vaivautunut vastaamaan sähköpostiini, vaan pupujussikat kaiketi painoivat asian villaisella ja työnsivät pään pensaaseen.

Onkohan yliopiston johto ollenkaan kartalla mitä sen laboratorioissa ja tietojärjestelmissä touhutaan? Jatkuva avointen ovien päivä? Jyväskylän rollaattori Yliopistollahan on yhteistyötä myös Suomen salaisimman paikan, Tikkakosken Viestikoekeskuksen kanssa. Sehän tunnetusti vuotaa kuin seula! Mitähän kautta?

Viestikoekeskuksen entisenä apulaisjohtajana toiminut ja Jyväskylän Yliopistossa nykyisin kyberpuolusta luennoiva eversti, on haastattelussa osuvasti todennut: ”Suomessa ollaan sinisilmäisiä eikä taustoja kyseenalaisteta tarpeeksi.”

Pajunköydestä tarkemmin artikkelissani: Asiantuntijat ohjaavat-kebab-kioskille.

Tästä nykyisyyteen liittyvästä haarasta voisi tulla kiintoisa agenttitarinarönsy ”Ilmestyskirja 1918” elokuvaan. Seikkailupätkiä voisi putkahtaa silloin tällöin esiin katkaisemaan alusten puksuttaessa eteenpäin.

Harva nykysuomalainen kuitenkaan tietää, millaisia poliittisia jännitteitä Repin aiheutti molemmilla puolilla rajaa aina kuolemaansa asti eli vuoteen 1930. Kamppailu Ilja Repinistä, Ilta Sanomat

Katkeruus Mannerheimia ja Repiniä kohtaan on edelleen voimissaan! Auktoriteetteina toimivat tahot haluavat salata menneitä vilpillisiä tapahtumia, siksi kierrellään ja sävelletään näennäistuloksia. Siksi ainoaksi vaihtoehdoksi jäi tutkia taulua itse. Onhan minulla hieman kokemusta antiikkiesineiden tutkimuksesta, sillä olen mm. luennoinut mm. Antiikkimattoalan Maailmankonferenssissa USA:ssa.

Kenties vielä lähetän Tabu-Repin taulun ystävieni kautta USA:han tutkittavaksi? Taulu pääsee taas matkailemaan ja hämmentämään samean löyhkäävää vettä!

--> Seuraava artikkeli:  Matkan etapit

<-- Edellinen artikkeli: Ampumakilpailupalkinto

Turku

Turku ja Varsinais-Suomi olivat sivussa sodan päänäyttämöiltä. Maakunta jäi punaisten haltuun vähillä kahakoilla.

Turun miliisin päällikkö William Lundberg sai 3.4.1918 ilmoituksen, että saksalaisia oli noussut maihin Hangossa. Suurin osa Turun miliisistä lähettiin näitä joukkoja vastaan. Samalla punakaartin johto määräsi,
että kaikkien 18 -55-vuotiaiden työläisten tuli ilmoittautua kaartin riveihin. Vain harva totteli määräystä. Saamaan aikaan aloitettiin punaisen siviiliväestön poiskuljetus Turusta.

Punakaartilaisten polttama miina- ja torpeedovarasto Turun satamassa. Huhtikuu 1918. Museoviraston kuvakokoelmat, HK19210119:238

Huhtikuun 11. ja 12. päivinä Turussa oli rauhatonta. Punaiset räjäyttivät venäläisten miinavaraston ja 13 pienehköä alusta satamassa saamiensa ohjeiden mukaan. Puhelinlaitokset ja kirjapinot joutuivat ilkivallan kohteiksi. Huhtikuun 12. päivänä lähti viimeinen punaisia ja heidän perheitään kuljettunut juna Turusta. Punaisten lähtö Turusta oli kuitenkin paremmin organisoitu kuin muualla Länsi-Suomessa.

Lohdutonta jälkeä Kanavaniemellä, kuva Kai Ekbomin arkistosta

Punaiset tyhjensivät jo Turkua ja yöllä 11-12.4. He tuhosivat Turun satamassa seitsemän hinaajaa ja kuusi höyrylaivaa, joita eivät voineet viedä mukanaan. Viimeiset punaiset pakenivat Turusta 12.4 jättäen kaupungin puolueettomiksi julistautuneiden matruusien valtaan. Saariston vapaajoukko saapui Turkuun 13.4 ja jatkoi sieltä etenemistä sisämaahan.

Kookkaampien alusten lisäksi suomalaiset saivat mm. 10 vartiovenettä ja kaksi miinanlaskuvenettä. Voisivat nämä olla taulussa kuvatut alukset?!

Suomalainen laivastotoiminta alkoi vapaaehtoisvoimin jo huhtikuussa 1918, jolloin Helsingissä ja Turussa perustettiin suojeluskuntatyyppiset, merikunniksi kutsutut aseelliset vapaaehtoisjärjestöt. Helsingin merikuntaan kuului 500 ja Turun 200 miestä. Niiden toimintaan kuului venäläisten jättämien laivojen haltuunotto, kunnostus ja ylläpito.

Haltuunottoon liittyi väkivaltaisia piirteitä. Jotkut venäläislaivat kaapattiin kolkkaamalla vartiomies ja miehittämällä alus. Röyhkeimmät tapaukset olivat silkkaa merirosvousta.

Helsingin merikuntaa johti merikapteeni Lindfors. Hänen apunaan oli luutnantti Yrjö Roos.

Viipurissa perustettiin Viipurin rannikkolaivue, joka huolehti merivartioinnista Karjalan kannaksen rannikolla.

Pian Helsingin valtauksen jälkeen päämaja lähettikin entisten Venäjän asevoimien upseereiden johtaman partion suunnittelemaan Laatokan rannikon linnoittamista. Ryhmää johti valkoisen Suomen ja vanhan Venäjänkin merisankari, luutnantti Yrjö Roos, ja siihen kuuluivat toinen laivastoluutnantti Achilles Sourander sekä kadettien edustajana yleisesikuntaeversti, Stavkasakin palvellut Karl Gyllenbögel.

Linkkejä:

Tietokirja Punainen Turku 1917–1918 avaa kattavasti tapahtumia sisällissodan aikaisessa Turussa.

Itsenäisyyden kipeä alkutaival – Aihe – Turun Sanomat

Matkalla Viaporiin

  1. Matkalla Hangosta Helsinkiin:
  • mitä tapahtumia? Anna vihje!
  • Esimerkkejä:

Venäläisiä torpedoveneitä ajautuneena Kulosaaren rantaan keväällä 1918. H:gin kaupunginmuseo, Tekijä: Timiriasew Ivan

Helsingin valtaus 1918, Venäjän Itämeren laivaston sota-alus lähdössä Eteläsatamasta 10.4. 1918. H:gin kaupunginmuseo, Tekijä: Lönnqvist Gunnar,

Helsingin valtaus 1918, ammuttu hevonen satamassa. 11.04.1918, H:gin kaupunginmuseo, Tekijä: Lönnqvist Gunnar

Helsingin valtaus 11.04.1918. H:gin kaupunginmuseo, Tekijä: Lönnqvist Gunnar

1918 . Punaisten upottama purjealus Katajanokan luona. H:gin kaupunginmuseo, Tekijä: Timiriasew Ivan

Venäjän Itämeren laivastoa Eteläsatamasssa ja Katajanokalla 1918. H:gin kaupunginmuseo, Tekijä: Seppänen Eino

Helsinki

Suomalainen laivastotoiminta alkoi vapaaehtoisvoimin jo huhtikuussa 1918, jolloin Helsingissä ja Turussa perustettiin suojeluskuntatyyppiset, merikunniksi kutsutut aseelliset vapaaehtoisjärjestöt. Helsingin merikuntaan kuului 500 ja Turun 200 miestä. Niiden toimintaan kuului venäläisten jättämien laivojen haltuunotto, kunnostus ja ylläpito.

Haltuunottoon liittyi väkivaltaisia piirteitä. Jotkut venäläislaivat kaapattiin kolkkaamalla vartiomies ja miehittämällä alus. Röyhkeimmät tapaukset olivat silkkaa merirosvousta.

Helsingin merikuntaa johti merikapteeni Lindfors. Hänen apunaan oli luutnantti Yrjö Roos.

Viipurissa perustettiin Viipurin rannikkolaivue, joka huolehti merivartioinnista Karjalan kannaksen rannikolla.

Pian Helsingin valtauksen jälkeen päämaja lähettikin entisten Venäjän asevoimien upseereiden johtaman partion suunnittelemaan Laatokan rannikon linnoittamista. Ryhmää johti valkoisen Suomen ja vanhan Venäjänkin merisankari, luutnantti Yrjö Roos, ja siihen kuuluivat toinen laivastoluutnantti Achilles Sourander sekä kadettien edustajana yleisesikuntaeversti, Stavkasakin palvellut Karl Gyllenbögel…

9.4.1918 Punaisten Sota-asiain osasto valmistautui lähtöön Helsingin valtauksen ollessa aivan nurkan takana.
(Suomen kansanvaltuuskunta, Sota-asiain osasto; kot. 32, Da)

19180412 . Helsingin valtaus 1918. Saksalaisten apujoukkojen kärki lähestymässä kaupunkia Etu -Töölössä, Aurorankadulla 12.04.1918. H:gin kaupunginmuseo.

19180413 . Helsingin valtaus 1918. Työväentalo palo 13.4. 1918 nähtynä Kaisaniemestä. H:gin kaupunginmuseo, Tekijä: Elfving Fr19180417 . Helsingin valtaus 1918. Turun kasarmi, Läntinen Heikinkatu 28, saksalaisten joukkojen pommituksen aiheuttaman tulipalon jälkeen. Kaupunkilaiset etsimässä raunioista säilykepurkkeja 17.04.1918. H:gin kaupunginmuseo, Tekijä: Lönnqvist Gunnar,Helsingin valtaus 1918, valkokaartilaisia Kauppatorin rannassa H:gin kaupunginmuseo.

191804 . Saksalaiset sotilaat jakavat laivoistaan ruokaa Helsingin köyhille Kauppatorilla 04.1918. H:gin kaupunginmuseo,

Katso lisää kuvia.

Viaporin linnoitus

Helsingin maa- ja merilinnoitus 

Ensimmäisen maailmansodan aikana Helsingin ympäristö linnoitettiin ensimmäisen maailmansodan aikana vuosina 1914 -1918. Suomi kuului tuolloin vielä Venäjään ja Helsingin linnoitus oli osa Venäjän silloisen pääkaupungin Pietarin puolustusta. Meren puolelta kaupunki suojattiin saariin rakennetuilla rannikkotykkipattereilla ja maan puolelta rakentamalla kaupungin ympärille sodan kuluessa kolme peräkkäistä maalinnoitusvyöhykettä. Linnoituksen nimi oli Krepost Sveaborg ja suomeksi Viaporin linnoitus.

Meririntaman linnoittaminen

Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Helsinkiin sijoitettiin torpedoveneitä, joiden tarkoituksena oli turvata Tallinnan sataman laivastotukikohtaa. Veneet olisivat voineet hyökätä Tallinnaan pyrkivän vihollisen selustaan. Meririntaman pattereiden ja niiden edustalle sijoitettujen miinakenttien oli tarkoitus suojata Katajanokan laivastoasemaa sekä Kruunuvuoren selällä sijaitsevaa suojaisaa ankkuripaikkaa. Varsinaista laivaston hyökkäystä Suomenlahdelle estivät sen kapeimpaan kohtaan Porkkalanniemen ja Naissaaren rakennetut järeät tykkipatterit ja niiden väliin sijoitetut miinoitteet.
Sodan edetessä Krepost Sveaborgin eli Helsingin maa- ja merilinnoituksen strateginen merkitys kasvoi. Alueen piti pysyä ehdottomasti puolustajien hallussa ja siksi ryhdyttiin mittaviin maalinnoituksen laajentamistöihin. Meririntaman merkitys ei näissä suunnitelmissa juurikaan muuttunut. Vesialueet ulkosaarien ympärillä oli miinoitettu ja miinakenttiä sekä kulkukelpoisia laivaväyliä valvottiin saariin sijoitetuilta tykkipattereilta. 

Saarten lähietäisyydellä sijainneet miinakentät pystyttiin laukaisemaan maista käsin yhdyskaapeleilla. Laukaisu suoritettiin sähköisesti ja miinakenttiä varten oli Katajaluodolle...

Venäläisiä sota-aluksia talvehtimassa Helsingissä ensimmäisen maailmansodan aikana.

Venäläiset

Krepost Sveaborgin linnoitustykistö saatiin täyteen sodanajan vahvuuteen vasta keväällä 1915, jolloin sen vahvuus oli 73 upseeria ja 4877 aliupseeria ja miestä. Myöhemmin muodostettiin toinen samanlainen rykmentti linnoituksen maarintamaa varten. Helsingin varuskunnan miehistövahvuus oli suurimmillaan elokuussa 1917, jolloin se oli erikoispataljoonat ja merijalkaväki mukaan luettuna n. 15.000 miehen vahvuinen. 

Välittömästi Venäjällä tapahtuneen maaliskuun vallankumouksen (8.-12.3.1917 uutta lukua) jälkeen joutuivat jotkut päällystön jäsenet väkivaltaisuuksien uhreiksi. Krepost Sveaborgin virkatehtävissä toimivia henkilöitä korvattiin kiireesti uusilla armeijan demokratisoimisen nimissä. Joukkojen kuri höltyi ja omavaltaisuudet sekä riveistä poistuminen yleistyivät. Saksalaisten maihinnousua Suomeen pelättiin kuitenkin entistä enemmän ja linnoitustöitä jatkettiin. Elokuussa 1917 tehtiin valmiiksi suunnitelmat Helsingin ja sen lähikuntien evakuoinnista, jos saksalaiset hyökkäisivät. Suurisuuntaisessa suunnitelmassa päätettiin tarvittaessa siirtää kaupungista pois virastojen ja laitosten lisäksi koko väestö. Pääkaupunkiseudulta olisi siirretty yli 200.000 ihmistä Kuopion, Mikkelin ja Viipurin lääneihin 22:ssa vuorokaudessa.

Toisen Venäjän vallankumouksen (6.-7.11.1917 uutta lukua) jälkeen aloitettiin 42. armeijakunnan kotiuttaminen, joka koski myös Krepost Sveaborgin joukkoja. Saksalaiset olivat nousseet maihin Viron rannikolla Riianlahdella jo lokakuussa 1917 ja helmikuun 27. päivänä 1918 joukot valtasivat Tallinnan maa- ja merilinnoituksen. Venäjä teki Saksan kanssa erillisrauhan 3.3.1918 Brest-Litowskissa. Hajallaan olevat venäläiset joukot siirtyivät suurimmaksi osaksi pois Suomesta sisällissodan riehuessa. Pieni osa sotilaista siirtyi punaisten puolelle ja otti osaa taisteluihin. Saksalaiset nousivat maihin Hangossa 3.-5.4.1918. Venäläiset lähettivät Helsingistä upseerilähetystön Hankoon. He tekivät saksalaisten kanssa sopimuksen, johon sisältyi määräyksiä linnoitusten tykkien vaarattomaksi tekemisestä lukot ja suuntauslaitteet poistamalla. Samalla venäläisiä vaadittiin jättämään laivat, laitokset ja linnoitukset hävittämättä; laivat oli riisuttava aseista ja niihin sai jäädä vain määräsuuruiset komennuskunnat; linnakkeet ja laitokset oli luovutettava tyhjinä.

Saksalaisten joukkojen edettyä Helsingin laitamille 11.4.1918, poistui venäläisiä joukkoja kaupungista laivoilla, jotka suuntasivat Kronstadtiin. Helsinkiin jäi vielä joitakin sota-aluksia, jotka pysyttelivät puolueettomina kaupungin valtauksen yhteydessä.

Punakaarti

Vuoden 1917 ja 1918 vaihteessa Venäjän puna-armeijan perustamisen ja vanhan armeijan lopettamisen yhteydessä muodostettiin likvidointikomitea, jonka tehtävänä oli armeijan omaisuuden luettelointi ja evakuointi tai luovuttaminen punaisten hallinnoimalle Suomen kansanvaltuuskunnalle. Koko Krepost Sveaborg oli tarkoitus luovuttaa punaisille. Likvidointikomitean tehtävät jäivät kuitenkin keskeneräisiksi saksalaisten lähestyessä Helsinkiä. Kevättalvella 1918 punakaartin hallintaan siirtyivät vähitellen linnoituksen maarintama pattereineen ja ampumatarvikevarastoineen. Joillakin paikoilla ei punakaartilla riittänyt tarpeeksi väkeä vartioon, jolloin mm. Pitäjänmäellä sijaitsevia pattereita 101, 103 ja 104 vartioivat venäläiset sotilaat. Joissakin paikoissa yksityiset venäläiset asettivat omia vartiomiehiä mahdollisesti estääkseen punakaartilaisia saamasta aseita tai hyötyäkseen taloudellisesti niistä itse. Punaisten hallintaan siirtyivät myös maalinnoituksen puhelinverkot keskuksineen.

Meririntaman sisemmän linjan saaret Harakka, Särkkä, Vallisaari, Kuninkaansaari ja Santahamina luovutettiin punaisille 1.4.1918 ja Viaporin keskuslinnoituksen päävartioon saatiin sijoittaa 100:n miehen vahvuinen vartiosto. Ulomman linjan saaret oli tarkoitus luovuttaa punaisille huhtikuun puolivälissä ja venäläisten olisi pitänyt poistua keskuslinnoituksesta 1.5.1918 mennessä.

Yhteistyö ei aina sujunut kitkatta. Helmikuussa oli Pakilassa linnoitusalueen punakaartin vartiomiesten ja venäläisten sotilaiden välillä syntynyt laukausten vaihtoa. Maaliskuussa venäläiset olivat irrottaneet tykkien lukkoja ja vieneet niitä mennessään ilmoittamatta punakaartille, lisäksi he olivat yrittäneet tunkeutua ammusvarastoihin. Hangossa huhtikuussa tehdyn venäläisten ja saksalaisten sopimuksen jälkeen kerrotaan, että Pietarista oli lähetetty erityinen komennuskunta, joka poisti linnoituksen tykeistä lukkoja. Tykkien vaarattomaksi tekemiseen näyttää olleen muillakin intressejä. Niitä irrotettiin mm. vastavallankumouksellisten venäläisten toimesta. Myös valkoiseen kaartiin kuuluneet ovat muistelleet salaisia sabotointiretkiä pattereille.

Saksalaisten saapuessa maarintaman läntisten linnoitusten eteen oli punaisten rintamat jo romahtaneet muualla Suomessa. Taisteluhautoihin saatiin kootuksi vain 1500 kiväärimiestä. Tykeille ei punakaartilta riittänyt asiantuntevaa henkilöstöä.

Helsinki antautui 13.4.1918. Yksittäiset sala-ampujat jatkoivat taisteluaan vielä seuraavana päivänä järjestettävän sotilasparaatin aikanakin. Kaupungin valtauksessa kaatui 24 saksalaista sekä heidän kanssaan taistelleita suomalaisia valkoisia 17. Punaisia kaatui n. 300 ja vangiksi otettiin 6200 henkeä, joista tosin vain murto-osa oli ottanut osaa taisteluihin.

Leppävaaran patteri 104 keväällä 1918. Mörssäristä on irrotettu lukko. Vauhdikkaasta tilanteesta kertoo putken takaosan viereen asetettu nostopöytä, vääntynyt kaide ja maassa lojuva massiivinen lukko (Kuva: Espoon kaupunginmuseo).

Lähde:   KREPOST SVEABORG 
HELSINGIN MAA- JA MERILINNOITUS
ENSIMMÄISEN MAAILMANSODAN AIKANA

Loviisa

Viikko 11, 7.4.1918 – 13.4.1918: Saksalaisten maihinnousu esitettiin punakaartilaisille kansainvälisenä salaliittona. Viimeiseen taistoon ”punaisia leijonia” kutsuttiin vuoden 1789 hengessä.

(Vapaussodan arkisto, IV keräyspiiri; kot. 218 a: Punakaartin Keskisen armeijan rintamaesikunnan päiväämätön julistus huhtikuulta 1918).

Lähde: http://www.narc.fi/1918verkkonayttely

Kotka

Viikko 12, 14.4.1918 – 20.4.1918: Tilanne pysyi sekavana Kotkan edustalla: Haapasaaressa majailleita suojeluskuntalaisia ympäröivät mantereen suunnan punaiset, merellä liikkuvat venäläiset laivat ja Lavansaarella maihin nousseet saksalaiset.

(Vapaussodan arkisto, IV keräyspiiri, kot. 217 a)

Punaiset suuntasivat katseitaan tappion häämöttäessä yhä enenevässä määrin Venäjälle ja Itä-Karjalaan.
(Vapaussodan historian komitea, kot. B III 2)

Suomenlahden ulkosaaret olivat samalla turvapaikka sodan loppumelskeitä paenneille. Raskaalle matkalle jäiden poikki ei kuitenkaan naisilla ollut asiaa.
(Vapaussodan arkisto, IV keräyspiiri, kot. 217 a)

Lähde: http://www.narc.fi/1918verkkonayttely

Käkisalmi

Mitä mahtaakaan rannalla veneitä katseleva vanhus ajatella, kun 1918 kauniina kesäpäivänä uneliaan idylliseen Käkisalmen pikkukaupunkiin ilmestyy kaksi uhkaavasti aseistettua sota-alusta – kuin käärme paratiisiin?

Todennäköisesti seuraavaa:

1. Onko keväällä solmittu I-maailman sodan Neuvosto-Venäjän hauras erillisrauha pettänyt, jatkavatko Saksanjoukot etenemistään?!

2. Vai onko Venäjän sisällissodassa tsaarin joukot lyöneet bolševikkien vallankumousyrityksen! Hyökkääkö nyt tsaarin armeija tänne mitätöimään Suomen itsenäisyyden?

3. Vai ovatko hyökkääjät sittenkin venäläisen puna-armeijan bolsevikkejä, jotka tulevat vapauttamaan Suomen punakapinallisia, jotka ovat Käkisalmen vankileirillä? Alkaako Suomen sisällissota uudelleen?

4. Vai ovatko ne sittenkin itsenäisen Suomen partioaluksia, joita Mannerheim lupasi valvomaan itärajaa Laatokalla! Jospa ne nappaa pahuksen salakuljettajat, jotka riistävät viimeiset ruoan murusemme!

Seuraavaan artikkeliin: Vaihtoehtoreitit (keskeneräinen)

Lisää:

Juho Käkisalmen Pärnästä.