Pronssikautinen ympäristöteknologia

Aiempi projektini liittyy pronssikautiseen Lähi-Itään. Myös sen tiimoilta olen ideoinut elokuvahankkeen ”Molten images”, eli ”Valetut Kuvat”.  Olen jo tarjonnut sitä USA:han.

Tämä vuosikymmeniä kestänyt ympäristöhanke on tarjonnut yllättäviä ja erikoisia käänteitä:

Oivalsin tavan, miten käsittämättöminä pidettyjä persialaisten mattojen kuviointeja voidaan lukea. Hieroglyfejä osataan lukea, mutta itämaisten mattojen kuviointeja ei. Nykykäsityksen mukaan ne liittyvät muinaisiin primitiivisiin uskomuksiin ja riitteihin. Tosin arvostetuin itämaisten mattojen asiantuntija Joseph McMullan esitti jo 1960-luvulla, että kuviointi liittyy vesialtaisiin. Näin onkin!

Valikoituihin mattoihin on tallennettu nerokas kuivan maan viljelymetodi. Arkeologien mukaan 2500 vuotta sitten Persian kasteluverkoston pituus vastasi yli puolta matkaa kuuhun. Miten he saivat riittävästi vettä verkostoonsa karun kuivasta maasta? Vastaus on tallennettuna persialaisiin mattoihin.

Mikäli muinainen metodi otettaisiin uudelleen käyttöön, voitaisiin tuottaa ruokaa ja vettä, torjua ilmastonmuutosta sekä jälleenrakentaa Lähi-Idän raunioituneet seudut aina Intiasta Marokkoon! Tuloksena olisi upeita puutarhamaisia viljelmiä, jotka tarjoaisivat työtä ja toimeentuloa miljoonille ihmisille. Tämä pienentäisi ympäristöpakolaisuutta ja alttiutta värväytyä terroritoimintaan.

Aridisten alueiden tasamaaviljelyssä viljelyolosuhteet huononevat vuosi vuodelta eroosion johdosta. Mattojen esittämissä pienvaluma-alueteknisissä viljelmissä olosuhteet puolestaan paranevat jatkuvasti, sillä viljelmän 3D-mikrotopografia kaappaa vettä ja  tuulen kuljettamaa ravinteikasta humusta. Ranskalaisten tiedemiesten mukaan maaperän humukseen sidottava hiili on avainasemassa ilmaston muutoksen hillinnässä.

 Viljely hyödyntää agro-forestryä, multicropping tyyppisesti: 2-3 kerrosta (hedelmä)puut, köynnös/pensaskerros, pohjakerros (vilja-, vihannekset, juurekset). Viljelmäketjut toimivat myös tehokkaina palokatkoina ehkäisten laajoja maastopaloja.

Parhaimmat matot tulisi pikaisesti identifioida ja saattaa UNESCOn maailmanperintölistalle, ennen kuin mattoihin tallennettu nerokas muinainen tieto katoaa lopullisesti. Listalle on sijoitettu paljon vähäisimpiäkin kohteita.

USA:ssa ymmärrettiin hankkeen mahdollisuudet ja minut pyydettiin luennoitsijaksi Antiikkimattoalan Maailman Konferenssiin. Se puolestaan innosti minua tekemään aiheesta myös Namescope korusarjan ja tietokonepelin ja elokuvakonseptin.

Suomessa projekti on aikaansaanut lähinnä loksahtaneita leukoja. Myös Saksassa toimiva YK:n UNCCD kiinnostui hankkeestani kutsuen minut jopa Syyriaan konferenssiin. Koska YK ei voi virallisesti asioida yksityishenkilön kanssa, niin pyysin suomalaisia kansanedustajia ja eurokansanedustajia välittäjiksi.

Ainoastaan yhtä henkilöä asia kiinnosti. Valitettavasti tulin kertoneeksi hänelle hieman hankkeen historiasta:

Vaikeudet alkoivat, kun jouduin Suomen kehitysyhteistyöhallinnossa  Me too” tyyppisen ammatillisen hyväksikäytön kohteeksi. Valitin tapahtumasta esimiehilleni. Asianosaisen henkilön poliittisen selkänojan vuoksi esimiehet kuitenkin päättivät salata asian ja erottivat minut laittomalla irtisanomisella. Lisäksi minua rankaistiin syöttämällä muiden tekemät munaukset niskoilleni.

Jotta potkut näyttivät laillisilta, keskeneräinen ympäristöprojektini piti väärentää kadoksiin H:gin Yliopiston julkaisusarjassa ilmestyneestä tutkimusraportista. Niinpä tri  Kimmo Kiljusen  kokouspöytäkirjasta raaputettiin jatkovalmisteluun hyväksytty projektini kadoksiin: ”Potentials of water-harvesting techniques in dryland biomass rehabilitation”.

Simuloitu pienvaluma-aluetekninen viljelymetodi (Israel/Assyyria) Simuloitu pienvaluma-aluetekninen viljelymetodi (Persia)

Sattumoisin kehitysyhteistyön korkein virkamies, alivaltiosihteeri, oli itse lähettänyt minut Keniassa perehtymään muinaiseen ympäristöteknologiaan. Kuitenkin ”Me too” hyväksikäyttöä salatakseen hänkin alentui sutkimaan hyväksytyn projektin kadoksiin ja  lisäksi jouduin salaiselle ”Mustalle Listalle”, jonka vuoksi olen kehitysyhteistyöhallinnolle pelkkä epähenkilö.

Kansanedustaja kuunteli ja siten suuttui minulle sanoen: ”Ei tuollaisista asioista saa puhua!” Ettäs kehtasitkin tulla esittämään projektiasi minulle! Asia päättyy tähän!”

Ymmärtääkseni perussyy koko härdelliin on toki syvemmällä:

Vuosikymmeniä sitten poliittiset päätöksentekijämme panivat ”pukin valvomaan kaalimaata”!  KGB-Stasi konnuuksiin koulutetut UM:n ylijäämäheput pantiin luotsaamaan kehitysyhteistyön hyväntekeväisyyttä?

Tähänkin oli syynsä, sillä kuulemani tarinan mukaan:

Kekkoslovakian lopulla oli hallitustasolla sovittu, että toinen hallituspuolue saattoi kerätä bonuksena lahjukset idänkaupasta.

Vastapainoksi toinen puolue sai mandaatin periä vastaavan osuuden kehitysyhteistyöstä ns. toimituspalkkiona. Alkujaan oli tavoitteena kerätä eräänlainen vallankumousrahasto, jolla Suomi muutettaisiin DDR:n kaltaiseksi ihannevaltioksi.

Tuolloin UM:n suojissa saattoi tehdä mitä tahansa. Jos joku arvosteli toimintatapoja, niin se torpattiin toteamalla: ”Ei pidä paikkaansa! Asiasta keskustelu häiritsee idänkauppaa!”

Kerätyllä salaisella rahastolla ilmeisesti toteutettiin myös ns. Kouri kaupat.

Sitten joku peijakas paljasti Nigeriaan jemmatut hämärärahat. Kavallusmafia kyhäsi peitetarinan, jonka mukaan rahat mukamas kuuluivat Nigeriassa toimivalle suomalaisten ristiinkytkentäprojektille.

Kuitenkin tuolloin itse Kehitysyhteistyöosaston osastopäällikkö kertoi lehtiartikkelissa, ettei Nigeriassa ollut mitään ristiinkytkentä projektia. Toisekseen hän korosti, että Suomen Kehitysyhteistyössä ei koskaan tehdä projektien ristiinkytkentää.

Mutta poliitikot jyräsivät hänet, projekti oli mukamas sovittu ilman asianmukaisia dokumentteja! Ihan täyttä soopaa! Rahojakin liikutteli huijariksi osoittautunut pakistanilaispankki.

Omasta kaltoin kohdellusta hankkesta tein vielä kantelun Opetusministeriön kansliapäällikölle, koska häntä oli ilmeisesti johdettu harhaan tapaukseni käsittelyssä. Kenties hän oli aikeissa tehdä jotain hyväkseni, mutta keskenkaiken yllättäen hyväkuntoinen, nuorehko, urheilullinen (SM-kulta) mies kuoli.

Tapasin Keskusrikospoliisin etsivän puiston penkillä. Kerroin hänelle kohtaamistani hämärähommista mainiten, että pienempienkin rahojen takia ihmisiä on murhattu. Jämeräilmeinen etsivä sadatteli pitkään. Kunnes hän kakisteli, että meillä oli toinenkin UM:n juttu tutkinnassa… Sitten hän pomppasi pystyyn tokaisten: ”Minun on mentävä! Onneksi minulla on tänään vapaapäivä!”

Toki UM:n hämärähommat havaittiin muuallakin, sillä koko metsäsektori uhkasi erota UM:n hallinnoimasta kehitysyhteistyöstä. Asiasta istui joku komiteakin.

Kansanedustajista tai muistakaan byrokraateista ei ollut projektilleni apua. Heidän kanssaan oli jopa vaarallista asioida mafian hirvenmetsästäjien vuoksi. Joten tein ympäristöteknologia hankkeelleni itsekseni ”maan alla” tietokonesimulaation avulla. Sitten esittelin tulokset USA:han, jossa hanketta kiiteltiin.

Olemassa olevien asiakirjojen mukaan kehitysyhteistyötä hallinnoiva  UM pyysi minua valmistelemaan ympäristöhanketta, mutta UM:n aliurakoitsija lopetti vilpillä projektini. Niinpä oman käsitykseni mukaan UM:n ilmaisema pyyntö valmistella projektia on edelleen voimassa, siksi olen jatkanut projektin tekoa vuosikymmeniä.

Saadakseni selvyyden projektin epäselvään hallinnolliseen tilanteeseen pyysin Eduskunnan Oikeusasiamiestä selvittämään asian. Lähetin myös hankkeen edistymisraportin hänelle toimitettavaksi eteenpäin. Hankehan oli  oli saanut suitsutusta USA:ssa .

Valitettavasti samoihin aikoihin sattui  ”Nobel kirjelmä-jupakka”, jolla lähettäjä varoitti komiteaa myöntämästä palkintoa suomalaiselle ehdokkaalle.

En kauheasti yllättyisi, jos Nobel varoitus koski poliitikkojemme salaista hämärärahastoa ja sen paljastumisuhkaa sekä Nigerian ristiinkytkentä huiputusta?

– Syöttiköhän Suomi palkinnon myöntämistä puolustavassa selostuksessaan Nigerian ristiinkytkentä hömpän totena myöskin ruotsalaiselle Nobel komitealle?

Oikeusasiamies koki palkinnon saamisen  tärkeämmäksi ja suhmuroi kanteluni vähin äänin ö-mappiin. Valittavasti hän lähetti myös ympäristöteknologia hankkeen raportin takaisin minulle, vaikka pyysin häntä lähettämään sen asiaankuuluville viranomaisille. Siksi hanke viivästyi taas 10 vuotta.

Koskien omaa projektiani, niin Oikeusasiamiehen lausunnon mukaan ”ei ole mitään erityistä syytä” tutkia UM:n hämärähommia.

Huumeoikeudenkäynnissä on ilmennyt, että sitä pyörittivät poliisit, joiden tehtävänä on ehkäistä huumekauppaa. Sama toimintakuvio pätee kehitysyhteistyörahoihin:

Organisaatio, jonka tehtävänä on valvoa kehitysyhteistyöprojektien laillisuutta, nappaakin härskisti provisiot veronmaksajien maksamista määrärahoista. He eivät voi jäädä kiinni, koska he toteuttavat hämärähommiaan korkea-arvoisten poliitikkojen toimeksiannosta ja suojeluksessa. Lisäksi asiakirjat ovat salaisia. Heitä ei voi paljastaa, koska Krp juoksee karkuun ja eduskunnan oikeusasiamies painaa housut tutisten päänsä pensaaseen. Ainoa vaihtoehto on, että nostaa asia esiin ulkomailla.

Kehitysyhteistyöhallinto valvoo itse itseään poliitikkojen suojelussa. ”Raaputtamalla rahaa!” -periaatteella projekteja väärentyy piiloon tai pullahtaa esiin täysin tyhjästä!  Vuosittain rahaa palaa miljardin verran! Veronmaksajien rahat katoavat hornan tuuttiin. Media kaivelee näennäisesti jotain poliitikkojen lautakasoja. Jos poliisi astuu tontille, niin mafiahan voi erottaa poliisijohdon jonkun näennäisen tekosyyn perusteella.

UM:n hämärärähommista on toki raportoineet muutkin, mutta ne ovat kaikuneet kuuroille korville. Tosin kevättalvella 2019 valmistui ministerien pyytämä selvitys UM:n työilmapiiristä, joka ilmeni tuletuneeksi. Onko hämäräpuuhille todella tarkoitus tehdä jotain, vai onko touhu taas pelkkää silmänlumetta. Liimataanko pelkästään siisti laastari mätivän haavan päälle? Todellinen ongelma on syvällisempi:

Omasta tapahtumastani on kulunut yli vuosikymmenen. Sen aikana kymmenet tuhannet (ympäristö)pakolaiset ovat hukkuneet Välimereen. Useat eivät olisi lähteneet uhkarohkealle matkalleen, jos pronssikautinen viljelymetodi olisi ollut heidän käytettävissään.  Paljonkohan Suomi vielä tuottaa lisää ruumiita vilpillisellä touhullaan? Täytyyköhän ruumiita olla yli 100 000, ennenkuin Oikeusasiamiehen mainitsema ”erityinen syy” ehto täyttyy.

Täytynee laittaa nettisivuille laskuri kuolleiden määrän seuraamiseksi! Onkohan Nobel palkinto tärkeämpi kuin 100 000 ihmisen henki? Sen mukaan  yhden taviksen elämän arvo on pyöreästi 10 euroa.

Ympäristöpakolaisten määrä kasvaa rajusti  Afrikassa, sillä aavikoituminen
uhkaa jopa kolmasosaa sen maapinta-alasta. Sieltä lähtee liikkeelle pian miljoonia pakolaisia.

En ole myöskään saanut vastausta kysymykseeni, onko  UM:n pyyntö jatkovalmistella projektia edelleen voimassa? Toivon, että Ulkoasiainvaliokunta selvittää asian ja antaa vastauksen.

Ilman kehitysyhteistyön hämärähommia, pronssikautinen ympäristöteknologia olisi 30 vuoden kuluessa jo perinpohjaisesti tutkittu ja testattu. Suomi olisi voinut olla johtavia maita Lähi-Idän ja Afrikan ympäristön pelastamisessa!

Nyt ainakin tulisi perusteellisesti pohtia, mitä asioista voisi oppia, jottei vastaavia möhläyksiä toistettaisi. Kehitysyhteistyössähän on sääntö, että väärinkäytökset piilotetaan. Jos joku uskaltaa niistä hiiskua, hän joutuu ”Mustalle Listalle”. Salainen ja laiton lista tulee pikaisesti lopettaa! Tavalliset kirjanpitäjät eivät pysty oivaltamaan mistä systeemi vuotaa, vihjeen on tultava organisaation sisältä.

Taannoin eräs kansanedustaja ehdotti, että Suomeen pitäisi perustaa totuuskomitea selvittelemään maamme historian kipupisteitä.

Kannatan kansanedustajan ehdotusta! Silloin voitaisiin selvittää:

  • Onko kehitysyhteistyövarojen salainen rahasto ”saavutettu etu”, joka voidaan edelleen säilyttää pienen kotimaisen eliitin ”hyvinvointirahastona”?
  • Vai tulisiko varat palauttaa takaisin niille kehitysmaille, joilta ne on kähvelletty?
  • Tulee tutkia murhattiinko Opetusministeriön kansliapäällikkö? Spesiaali aineilla myrkyttäjiähän liikkuu pitkin ja poikin!

Eräs Syyriassa toiminut YK:n  FAO ympäristöasiantuntija luonnehti ympäristöhankettani fantastisen hyväksi! Hän arvioi, että FAO:n projektiputken vuoksi hanke voitaisiin aloittaa aikaisintaan neljän vuoden kuluttua. Mielestäni ensimmäiset yksinkertaiset testit voitaisiin tehdä vaikka heti.

Siksi tunnustelen parhaillaan sopivia ulkomaisia tahoja, joilla on käytössään  nopeaan koetoimintaan tarkoitettua projektirahaa. Ainakin Norjasta näyttäisi löytyvän.

Persialaisista antiikkimatoista löytyy valokuvantarkkoja ohjeita kuinka pronssikautista ympäristöteknologiaa käytetään veden imeyttämiseen ja hedelmätarhojen perustamiseen

Näin hanke alkoi:

Vuonna 1987 järjestin yhdessä YK:n maatalousjärjestön (FAO) kanssa valuma-alueiden hoitoon ja metsittämiseen liittyviä asiantuntijaseminaareja Aasiassa ja Afrikassa. Keniassa suurlähettiläs, sittemmin alivaltiosihteeri, lähetti minut perehtymään metsityskokeisiin, jossa käytettiin kasteluapuna vedenimeytysaltaita. Altaiden teko oli vaivalloista, koska kuuppamainen työkalu pureutui huonosti kovaan maahan. Vetoeläin väsyi nopeasti jatkuviin pysähdyksiin ja liikkeellelähtöihin. Niinpä aloin ideoida teknologiaa, joka poistaisi em. vaikeudet. Laadin asiasta projektiehdotuksen, joka sitten valittiin  UM:n konferenssissa jatkovalmisteluun. Tilaisuuden puheenjohtajana toimi tri. Kimmo Kiljunen, joka toimi myöhemmin kansanedustajana. Tuskin kuitenkaan hän oli se henkilö, joka väärensi projektini kadoksiin.

Koska Keniassa kokeillun kaltaista teknologiaa oli käytetty muinaisessa Israelissa, niin ryhdyin… (Klikkaa katsoaksesi enemmän!)

(Klikkaa linkkiä nähdäksesi muinaiseen Israeliin sijoittuvasta ”Molten images” elokuvahankkeesta enemmän!)

Seuraavaan artikkeliin: Namescope tietokonepeli

Namescope tietokonepeli

Oraakkeli Sinettejä (klikkaa isommaksi)

Katso Namescope tietokonepelin esittelyvideo.

Tavanomaiset tietokonepelit vanhenevat nopeasti. Historiapelit askarruttavat ihmisten mieliä vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja, sillä niistä ei pysty täysin varmuudella tietämään sisältyykö niihin jotain ylimaallista ikiaikaista tietoa. Ikiaikaisia historiaperusteisia pelejä on mm. Horoskooppi ja Tarot. Uusien vastaavien uskottavien pelien kehittäminen on äärimmäisen vaikeaa, koska niissä pitää olla uskottava historiallinen viitekehys. Horoskoopin perusteet ulottuvat pronssikaudelle Babyloniaan. Myös Namescope pelin perusteet ulottuvat pronssikauden Lähi-Itään.

Jos sinulla on jokin NIMI tai SANA mielessäsi, niin Nameskooppi muuntaa sen Oraakkeli Sinetiksi. Peli muodostaa nimestä tai sanasta arvoituksellisen sinettikuvion. Niitä voidaan hyödyntää henk. koht. logoina, koruina, asusteissa yms.

Sinetti tarjoaa virikkeitä ajatuksillesi, sillä se kertoo paljonko nimessä/sanassa on rikkautta, rakkautta, rohkeutta jne. Logograafisella kirjoituksella muodostetut sinetit jakautuvat sataan ryhmään. Jossain määrin peli muistuttaa horoskooppia. Kuitenkin sanalliset ennustukset on korvattu visuaalisella sisällöllä. Kutakin ryhmää kuvaava ”sisäinen sankari” seikkailee kiperän hauskoissa tilanteissa.

Löysin pelin elementit puolivahingossa simuloidessani muinaista 3D maanviljelypintaa, jollaista on pronssikaudella käytetty Lähi-Idässä (Israel/Assyyria). Hämmästyin havaitessani, että siitä poimittavissa suuri joukko klassisia korukuvioita sekä kauniin kolmiulotteiset kirjaimet ja numerot. Niinpä Nameskoopin mysteerinen pelilauta ja sen kirjaimet ja on suoraan leikattu aavikkoviljelmän pinnasta.

Viihteen ohella ”envirotainment” pelin tavoite on havainnollistaa rekonstruoituja muinaisia oivallisia ympäristöteknologioita, jotka perustuvat klassisten korukuvioiden muotoihin ja itämaisten mattojen kuviointeihin.

Namescope pelilauta ja pelin maat

   
 Nameskooppi pelilaudan kirjaimet (klikkaa isommaksi)
Muodostettu  Oraakkeli Sinetti “Clinton”

Ohje Nameskooppi pelin käyttöliittymään (klikkaa isommaksi)

Tästä voit katsella pelin periaatteen View tutorial VIDEO. Sinettejä tehdään: GAGA, OBAMA, PUTIN etc.

Valitettavasti Web-selaimet eivät enää näytä Flash-pelejä, mutta   (Windows, Mac, Linux) Flash Standalone Playerilla niitä voi pelata. Seuraavassa ohje (engl).  https://www.howtogeek.com/438141/how-to-play-adobe-flash-swf-files-outside-your-web-browser/

Eli lataa Adoben sivulta  Flash Player projector.  https://www.adobe.com/support/flashplayer/debug_downloads.html

Ohjelma ei tarvitse asennusta. Riittää kun WIN versiossa tuplaklikkaa EXE tiedostoa, niin Player dialogi-ikkuna aukeaa.

Kirjoita dialogi-ikkunaan  http://www.namescope.com/nc/NCPuz211a_8.swf  … ja paina OK, niin peli käynnistyy, kuten pelin esittely videossa.

Peliä voidaan pelata joko syvällisesti pohtien (maiden koostumusta, sinetin muotoa jne), tai sitten pelkästään painella kirjaimia ja katsella viihteellistä sisältöä. Peliä voidaan käyttää myös aivomyrsky -tyyppiseen ideoitiin (brain storming). Jos kirjoitetaan vaikkapa sana ”sohvaperuna”, pelin animaatiot tarjoavat uusia ja yllättäviä näkökulmia asiaan, linkistä voidaan siirtyä sohvaperunavitseihin jne.

Peli toimii myös käyttöliittymänä musa- ja elokuvabisnekseen, sillä pelin valikoista voidaan tehdä sinettejä myös rokki- ja elokuvastaroille. Niistä voi hypätä pelin kautta kuuntelemaan musaa tai selaamaan leffatähtien sivuja tai siirtyä huipputuotteiden ikkunaostoksille. Peli häivyttää jyrkän rajan milloin pelataan milloin selataan. Nettiselaimella pelattava pikapaussipeli tarjoaa viihdehetkiä myös sellaisille ihmisille, jotka eivät yleensä edes pelaa pelejä.

Valitettavasti  Flash toimivuus poistui selaimista, koska se soveltuu huonosti matkapuhelimiin. Siksi peli on jäänyt graafiselta ulkoasultaan prototyypiksi. Nykyisin peli tuottaa 2 D sinettejä.

Etsin sopivia yhteistyökumppaneita, jotka hoitasivat pelin modernimmalle alustalle ja pystyisivät lanseeraamaan myös peliin liittyvän laajan 3 D korumalliston, musabisnes yhteydet, ”Molten Images” elokuvan yms.

Peliin voi kätevästi liittää käyttäjien tekemiä hupikuvia, animaatioita tai elokuvia, jotka ilmentävät kunkin Nameskooppirymän luonnetta. Käytännössä mikä tahansa kuva tai animaatio voidaan liittää jollekin ryhmälle. Vuorovaikutuksesta voi myös järjestää viihteellistä SOME kisailua. Konsepti on ikäänkuin Youtube pelin sisällä.

Ajaton Namescope ”envirotainment” peli on samalla myös ”edutainment” peli. Se on väkivallaton ja soveltuu myös kirjoittamaan opetteleville taaperoille. Peli palkitsee kirjaimien ja sanojen syötön ruutuun ilmestyvillä viihteellisiä animaatioilla, jolloin kirjoittamisen harjoittelu ja tietokoneen käytön opettelu muuttuu hauskaksi.

Lähi-idän taruihin ja geometriaan perustuva peli on luoteeltaan ajaton, joten siinä mielessä se muistuttaa Horoskoopin ja Tarot’in kaltaisia klassikoita.

Nykyisin lähes jokainen ihminen tietää horoskooppiryhmänsä. Tavoitteena on, että 5 vuoden sisällä vähintään joka toinen ihminen tietää oman Nameskooppiryhmänsä.

Kriteeri Horoskooppi Nameskooppi peli
Tyyppi: Pikapaussipeli  (5-15min/istunto) Pikapaussipeli  (5-15min/istunto)
Historia: Perusteet: Lähi-Itä 2500–4000v sitten Perusteet: Lähi-Itä 2500–4000v sitten
Perusta: Avaruuden tarkkailu Rekonstruoitu muinainen ympäristöteknologia (3-D aavikkoviljelmän pinta)
Perustan tarkenne Planeettojen asento, Aika Nimen tai sanan geometria. Muunnetaan  Oraakkeli Sinetiksi, joka leikataan irti aavikkoviljelmästä
Elementit Tuli, Ilma, Maa, Vesi Maat: Hertta (rakkaus, ilo), Risti (sielukkuus), Ruutu (timantit, rikkaus), Pata (valta), Ritari (rohkeus), Neliapila (tuuri)
Merkit / Ryhmät: 12kpl.  Perustuen tiettyyn ajanjaksoon vuodessa

100 Nameskooppi sankaria perustuen Oraakkeli Sinetin muotoon

Viihdesisältö:

Kirjoitetut ennustukset

Visuaalinen sisältö (kuva, animaatio, elokuva)– Sisäisen sankarin seikkailut

Sisällön laatija:

Palkatut ennustajat

Internet yhteisö voi tulevaisuudessa lähettää sisällön liitettävksi peliin. Kuvittele YouTube pelin sisässä!

Sisällön pysyvyys

Edellisen viikon ennustukset kuoleentuvat

Visuaalinen sisältö kumuloituu.  Sankarin piirteet tarkentuvat.  Periaatteessa mikä tahansa hauska sisältö voidaan sijoittaa johonkin ryhmään (100kpl).

Hyödyllisyys näkökulma

Toiveita ja päiväunia

Visuaalinen sisältö lisää aivoriihimäistä luovuutta ja joustavuutta. Pelissä luodaan sinetti, jota voidaan hyödyntää henk. koht. logona, koruna tms. Peli tarjoaa hauskan pelimäisen käyttöliittymän selata musa-, elokuvatähtien tuotantoa, huipputuotteita jne. Rekontruoitu ympäristöteknologia aliravitsemuksen, köyhyyden ja aavikoitumisen torjuntaan

Korupotentiaali:

12 kpl + variointia jonkin verran

Tuhansia potentiaalisia malleja:Nameskooppiryhmä Sinetit: (Abracadabra, Vampire, Elf)

Maiden Sinetit: (USA; Nippon, Italia…etc.) Julkkisten, Sporttitiimien yms. oheistuotteet: (Madonna, Gaga, Räikkönen, Ferrari…)Yleisimmät etunimet:  (Laura, Obama…) Lennokkaiden sanojen Sinetit:  (Rock & Jazz, I love you…). Klassisten kuvioiden ja sinettien kombinatiot =>”Maailman suurin korumallisto”

Katso lisää: www.namescope.com

Seuraavaan artikkeliin: Namescope korusinetit

Namescope korusinetit

”OBAMA” 3D Oraakkeli sinetti maakoostumuksineen. Se on leikattu suoraan pronssikautisesta maanviljelypinnasta

Namescope Korusinetit muodostuvat Namescope Pelissä, jota voidaan Adoben Flash Standalone Playerilla.

Pelilauta ja kirjaimet on leikattu pronssikautisesta aavikkoviljelmästä. Historiaperustaiset pelit ovat ajattomia ja sisältävät ikiaikaisia mystistä tietoa, joka kiehtoo ihmisiä vuosikymmenestä toiseen.

   
 Nameskooppi pelilauta ja maat (klikkaa isommaksi)  Oraakkeli Sinetti “Clinton”

Jos sinulla on jokin NIMI tai SANA mielessäsi, niin Nameskooppi muuntaa sen Oraakkeli Sinetiksi. Se tarjoaa virikkeitä ajatuksillesi, sillä sinetti kertoo paljonko nimessä/sanassa on rikkautta, rakkautta, rohkeutta jne. Sinetit jakautuvat sataan ryhmään. Niitä voidaan hyödyntää henk. koht. logoina, koruina tms.

Pelin valikoista voidaan tehdä sinettejä myös rokki- ja elokuvastaroille. Välillä voi hypätä pelin kautta kuuntelemaan musaa tai selaamaan leffatähtien sivuja tai siirtyä huipputuotteiden ikkunaostoksille. Peli häivyttää jyrkän rajan milloin pelataan milloin selataan. Nettiselaimella pelattava pikapaussipeli tarjoaa viihdehetkiä myös sellaisille ihmisille, jotka eivät yleensä edes pelaa pelejä.

Oraakkeli Sinettejä (klikkaa isommaksi)

Namescope on ajaton, lisäksi sen vahvuus on potentiaalisten oheistuotteiden runsaus. Sinettien ja klassisten korukuvioiden kombinaatioita on tuhansia. Sinetit soveltuvat julkkisten fanituotteiksi (katso esim. Madonna, Gaga jne). Maasinettien esim. Italia, USA, yms. sinettikorujen kysyntä voi nousta jopa miljooniin. Peli toimii myös sisäänheittäjänä satojen huippubrändien nettisivuille.

Tehtävänä on pelin ja korusinettien lanseeraus. Merkittävän yhteistyökumppanin löytäminen olisi toivottavaa.

Nykyisin netistä voi jo ladata tietokoneohjatuille ompelukoneille monia viihteellisiä kuvia arkielämästä juhliin. Useimmiten nimikointiin käytetään monogrammeja eli nimikirjainsommitelmia. Niillä pystytään tekemään tavanomaisista tekstiileistä persoonallisia lahjatavaroita monenlaisiin surprise-kekkereihin.

Asusteisiin kirjaillut Nameskooppisinetit tuovat uuden jännittävän lisävaihtoehdon, sillä sinetistä henkilön nimeä joutuu leikkisästi arvuuttelemaan, lisäksi kuvio sisältää maarakenteen ja Nameskooppi ryhmän sekä mielikuvat sisäisen sankarin seikkailuista.

Nykyisin lähes jokainen ihminen tietää horoskooppiryhmänsä. Tavoitteena on, että 5 vuoden sisällä vähintään joka toinen ihminen tietää oman Nameskooppiryhmänsä.

Katso lisää: www.namescope.com

Seuraavaan artikkeliin: ”Molten images” elokuvahanke

Molten images elokuvahanke

”Molten images” elokuvan peruskonsepti on jo valmiiksi kirjoitettu Vanhan Testamentin Jesajan kirjassa. Siellä kuvataan tapahtumia, jossa Israelilaiset muuttivat pronssikauden lopulla nerokkaan kuivan maan viljelytavan symbolikuvioiksi, ns. ”Valetuiksi kuviksi”.

Kirjoituksissaan Jesaja visioi, että aikanaan symboleihin liittyvä petos paljastuu ja symbolit tullaan heittämään takaisin maahan.

Tietokoneella simuloimani pronssikautinen aavikkoviljelmä voidaan todellakin muuttaa tutuiksi symbolikuvioiksiViljelmä sisältää suuren joukon klassisia symbolikuvioita sekä kirjaimet ja numerot. Tein niistä jopa tietokonepelin!

Nyt voitaisiin symbolikuviot todellakin muuttaa takaisin viljelytavaksi! Ikivanha nerokas ympäristöteknologia voitaisiin ottaa jälleen käyttöön torjumaan ilmastonmuutosta, ruoka- ja vesipulaa, ympäristöpakolaisuutta yms. Se olisi tärkeämpää kuin kumarrella metodista poimittuja uskonnollisia symboleja, jotka Jesajan mukaan ovat pelkkää tuulta ja tyhjää.

Kuvioiden tekoon ja tehoon viljelmässä, ei sinänsä liity mitään yliluonnollisia asioita, kuviot pelkästään imeyttävät vettä maaperään (ns. passiivinen keinokastelu). Tekstien mukaan Noin 2700 vuotta sitten kansan kunnioittamat sadonparannuskuviot muutettiin hämäyksellä jumalallisiksi uskontokuvioiksi. Niillä kuninkaat ja ylimykset pystyivät tehostamaan valtaansa ja alistamaan rahvasta.

Tuottoisa viljelymetodi ilmeisesti kiellettiin, koska ei ollut sopivaa, että viljelmää lannoitettaessa levitetään lantaa pyhiksi julistettujen jumalallisten kuvioiden päälle.

Jesaja, Jeremia, Job olivat käärmeissään, koska silloinen eliitti valtaa ja rikkautta havitellessaan, huijasi kansalaisia kuvioiden avulla. Niinpä hän Jesaja kirjoitti:

Silloin sinä havaitset saastaiseksi veistettyjen jumalankuviesi hopeapäällystyksen ja valettujen jumalankuviesi kultakuoren; sinä viskaat ne pois kuin inhotuksen, sinä sanot niille: ”Ulos!” Jes. 30:22.

Niin hän antaa sateen sinun siemenellesi, jonka maahan kylvät, ja maan sadosta leivän, joka on oleva mehevä ja lihava, ja sinun karjasi on sinä päivänä käyvä laajalla laitumella. Jes. 30:23.

Minä puhkaisen purot kalliokukkuloihin, lähteet laaksojen pohjiin; minä muutan erämaan vesilammikoiksi ja hietikon hetteiköksi. Jes. 41:18.

Minä kasvatan erämaahan setripuita, akasioita, myrttejä ja öljypuita; minä istutan arolle kypressejä, jalavia ynnä hopeakuusia. Jes 41:19.

Pienvaluma-aluetekninen viljelymetodi hyödyntää vedenimeytysaltaita.  Job kuvaa, että härkäpari veti pulkkamaista äestä, joka teki samanlaista uraa maahan kuin krokotiili.

Koska poikasena ajelin isäni hevosvetoisia työkaluja, niin hoksasin että kuvatun kaltaisella äkeellä ei voi tehdä pienvaluma-alueita kovinkaan monella tapaa, joten aloin etsiä toteutustapaa tietokonesimuloinnilla. Laajempi selostus löytyy osoitteesta: www.namescope.com

Löysin viljelytavoista on kaksi variaatiota, ensimmäinen on tallennettu persialaisiin mattoihin, ja toinen Israel/Assyria seuduilla käytetty metodi on puolestaan tallennettu klassisiin korukuvioihin.

Simuloitu pienvaluma-aluetekninen viljelymetodi (Israel/Assyyria) Simuloitu ketjutettu pienvaluma-aluetekninen viljelypinta sadekautena (Persia)

Ajamalla äkeellä sisäkkäisiä Hannunvaakunoita ja Osmansolmuja, voidaan maa-aines siirtää altaan reunoille. Risteävät maanviljelytyökalun ajolinjat ja 3D pinnassa nouseva vesi muodostavat pinnasta valtavan elementtien mosaiikin. Siitä voidaan poimia kauniita symbolikuvioita kulloiseenkin tarpeeseen.

 
Risteävät äkeen ajolinjat muodostavat korukuvioita tuottavan mosaiikin Äkeellä tehty 3 D-vedenimeytysallas

Muinaisen viljelmän maanpinta toimii kuin ”esihistoriallinen graafinen tietokone”, sillä systeemin toiminta on sangen tietokonemainen. Satojen mosaiikkipalasten näkyvyyttä hallitaan ON/OFF periaatteella. Kullekin näkyvälle mosaiikkipalalle voidaan antaa haluttu väri, jolloin halutut kuviot ja niiden kombinaatiot saadaan koristeellisina esiin pinnasta. Symbolit eivät siis ole itsenäisiä objekteja, kuten nykyisin ymmärretään, vaan ne tulevat yhdestä peruskuviosta koostuen toistensa osista.

Sittemmin varhaiskristillisellä 300-luvulla ja keskiajalla, useat maanviljelypinnan symbolikuvioista kierrätettiin uudelleen käyttöön. Keksittiin liittää ne kristilliseen kulttuuriin. Koska latinalainen kidutusristi on hieman ankean näköinen, se korvattiin maanviljelypinnasta periytyvillä koristeellisemmilla pakanallisilla risteillä. Mukaan siirtyi myös muita osasia, kuten hertat hannunvaakunat, neliapilat jne. Silloisella kirkollisella eliitillä menivät ikään kuin ”puurot ja vellit sekaisin”. Sama sekaannus jatkuu nykyisinkin!

Seinille ripustetuista koristeellisista symboleista on nykyisessä käytössä tuskin mitään käytännön hyötyä, vaan ne tulisi panna alkuperäiseen tarkoitukseensa, eli sijoittaa ne maahan. Muinaisen aavikkoviljelmän avulla voitaisiin lievittää ruoka- ja vesipulaa, ilmastonmuutosta ja ympäristöongelmia sekä pakolaisvyöryä Euroopassa ja Amerikassa.

Ehdotin taannoin arkkipiispalle, että kirkon tulisi aloittaa symboleihinsa liittyvä tutkimus, sillä niitä tulisi käyttää täysin erilailla kuten nykyisin tehdään: Symboleita ei tulisi sijoittaa seinille, vaan ne pitäisi sijoittaa maahan oikeille paikoilleen. Samalla kysyin, onko syntiä jos henkilö vahingossa palvoo Raamatussa varoitettuja ”Valettuja kuvia” muinoin tapahtuneen sekaannuksen vuoksi.

Eipä arkkipiispa lähtenyt yhteistyöhön, kenties hän vieroksui hankkeen kohtaamia hallinnollisia ongelmia. Hän totesi, ettei ole mikään uskonnollisten symboleiden asiantuntija. Kukahan sitten on?

Ehkäpä paras käsittelemään tällaisia symboleihin ja uskontoon liittyviä arkoja asioita on amerikkalainen kirjailija Dan Brown, siksi ehdotin hanketta hänelle. ”Molten images” elokuvasta tulisi Da Vinci koodiakin kovempi juttu!

Hiljattain Suomessa käydessään, Mr. Brown jopa esitti toiveen, että seuraava projekti-idea voisi tulla Suomesta, joten eipä tuoteta hänelle pettymystä!

Projektiehdotukseni tarjoaa mm.

  • Mysteerejä, jotka paljastuessaan uhkaavat maailmanjärjestystä
  • Symbolikuviot sekä niihin liittyvät jumaluudet ja tabut
  • Korkean tason salaliittoja
  • Ikiaikaiset pyhät tekstit ja tarinat
  • Koodinpurku, tietokoneet, tekoäly
  • Tieteen ja uskontojen yhdistyminen
    • On lakattava torjumasta tieteellisiä löytöjä. Kristinuskosta tieteen kumppani
  • Toimintaa: tabujen puolustajat, pahikset, rahan ja vallanahneet roistot, KGB, natsit yms.

Vanhan Testamentin tarinan mukaan ikuisina pidettyjen ”Valettujen Kuvien” arvovalta katoaa yhdessä hetkessä, ennen niin mahtipontiset kuvat herättävätkin lähinnä hilpeyttä. Tarinan mukaan ”Valettujen Kuvien” kaatajaksi kutsutaan väkevän kansan kuuluisa mies kaukaisilta Merensaarilta, jossa on maanjäristyksiä ja korkeita torneja.

Hauska nähdä tohtiiko Dan Brown ottaa haasteen vastaan?! Ainakin hän antoi oitis minulle ”Huippufani” arvonimen.

Dan Brown info Jouluna 2022:

Seuraava artikkeli: Takaisin ETUSIVULLE