040. Taulun omistajasta – Ilmestyskirja 1918

Villen nuoruus

Parin kilometrin päässä Villen kotoa oli Käkisalmen ulkosatama. Hän oli pikkupojasta lähtien käynyt satamassa katselemassa laivoja. Ne toivat ja veivät tavaraa. Jännittävimpiä olivat partioalukset, joiden keulassa oli konekivääri. Ne jahtasivat kieltolain aikana pirtun salakuljettajia.

Ville oli itsekin löytänyt täyden pirtukanisterin rantakivikosta. Se oli viety poliisiasemalle. Kevättalvella hän oli useaan otteeseen ollut ampumassa hylkeitä jäällä. Niistä sai hieman taskurahaa, mutta ei niillä polkupyörää osteta. Se pitäisi saada, muuten ei pääse kylälle eikä kaupunkiin.

Hylkeenpyytäjä vetää ahkiotaan Laatokalla Pärnäjoen suulla

Myöskin isä Heikki oli pari vuotta sitten ollut kaverinsa kanssa kevätjäällä metsästämässä hylkeitä. Yhtäkkiä kuului valtaisa räsähdys, tuulenpuuska repäisi jäähän railon irti. He hoksasivat olevansa ulapalle liikkuvalla jäälautalla. Metsästäjät hyppäsivät jääkylmään veteen. Railo ei ollut ehtinyt liian suureksi ja he pääsivät ehjälle jäälle. Ahkio ja hylkeet tosin jäivät. Heidän onnekseen rannalla oli pyykinpesijöiden patoja, joten he pääsivät heidän nuotioiden ääreen lämmittelemään.

Ville vanhempiensa ja siskojensa kanssa 1920-luvun puolivälissä. Heikin jalka on jo katkaistu.

Mahtoiko johtua kylmästä kylvystä vai mistä. Kuitenkin isän ukkovarpaaseen ilmestyi etenevä kuolio. Jalka oli jouduttu katkaisemaan polven yläpuolelta. Sekään ei taida auttaa sillä jalantynkä tynkä mustuu. Ei jalkapuoli isä pysty polkupyörää kustantamaan.

Ville päätti kysyä töitä satamasta. Pettymys oli melkoinen kun työmiehet kertoivat, että ulkosatama oli hiljainen, koska jokisatama oli vasta ruopattu, niin useimmat menevät sinne purkamaan lastinsa lähemmäksi kaupunkia. Ainoastaan myrskyllä lasteja tuodaan tänne, koska laivat eivät uskalla huonolla kelillä ajaa Vuoksi joen kapeasta aallonmurtajasta sisään.

Mene jokisatamaan kysymään! Tai hei! Sinne viereenhän rakennetaan sitä valtavaa Waldhofin selluloosatehdasta. Kysy töitä sieltä! Sinne kuulema pääsee helposti! Huomaat heti sen mahtavan savupiipun, tehdashan on Euroopan suurimpia. Piipun syvyyksiin tippui kuulemma joku muurari, kun ulapalta puhaltanut puhuri tarttui sen vaatteisiin.

Hyppää poika kyytiin säkkien päälle! Lähdemme kohta köröttelemään tuosta ampumaradan ohitse Osuuskaupalle kaupungin keskustaan, harteikas työmies huikkasi.

Waldhofin tehtaat tukkilauttoineen ja puutavaravarastoineen 1930-luvulla. Luvutettu.karjala.fi

Ville kapusi kyytiin, koska käskettiin. Muurata hän ei osannut, mutta maatöitä hän oli paiskinut jo monta vuotta. Villeä onnisti, sillä valtavalle tehtaalle tarvittiin liki kaikki kynnelle kykenevät. Hän pääsi tehtaan sahalle. Ville sai hankittua polkupyörän, vaikka isä kuoli.

Nuorena ja ketteränä työmiehenä Ville joutui usein kapuamaan korkeiden lautataapeleiden päälle vastaanottamaan lautoja, joita aseteltiin kuivumaan. Tapuleiden päältä avautui upea Vuoksen vesistönäkymä Käkisalmen kirkonmäelle. Silloin tällöin sisäsatamassa poikkesivat myös konekiväärein varustetut rajaa valvovat partioveneet.

Taulun rajavartioveneet Vuoksen suulla, matkalla Käkisalmen sisäsatamaan.

--> Seuraava artikkeli: Villen talvisota

<-- Edellinen artikkeli:   Villen nuoruus

Villen talvisota

Villen onnekasta aikaa Waldhofin tehtailla ei kestänyt kovin montaa vuotta, sillä hän joutui talvisotaan. Hyljeahkio vaihtui konekivääriahkioon. Armeijassa hän oli käynyt rannikkotykistön aliupseerikoulun.

RAUK Inttikavereiden 1937 lehtineekerijutussa Villeä luonnehdittiin seuraavasti:

Sodan alkaessa Ville oli riskissä kunnossa, koska hän oli paiskinut raskaita töitä maatilalla ja tehtaan sahalla. Armeijan hiihto- ja ampumakilpailuissakin oli tullut menestystä, joten fyysisesti kovakuntoisena hänet laitettiin hiihtopartioon Salmin lohkolla Laatokan koillisrannan saarissa. Vihollinen tunkeutui Laatokan pohjoisosaan tarkoituksenaan tunkeutua Sortavalaan ja Joensuuhun ja edelleen Ouluun Suomen katkaisemiseksi sekä koukkaamiseksi Karjalan puolustajien selustaan.

Mantsin saaren rannikkotykistöpatteri oli suunniteltu ampumaan Laatokan ulapalle, mutta molemmat tykit kykenivät ampumaan myös Salmin kirkonkylän pohjoispuolelle ja Uuksalonpäähän. Niinpä rannikkotykit pystyivät tulittamaan mantereelle tunkeutunutta vihollista selustasta.

Ville sodan kovettamine katseineen. Vihollinen suojasi kuljetussaattueita loppuaikoina myös lentokonein, joita kuvassa tulitetaan, sa-kuva.

Mantsin saaren legendaksi kutsutussa tapahtumassa saaren tykistölinnake ja uskaliaat vihollisen selustassa hiihtäen toimineet partiot tuhosivat rantatien huoltokuljetuksia, jolloin vihollisen kokonainen hyökkäysdivisioona hyytyi paikoilleen. Oulun matka stoppasi heti alkuunsa, koska hyökkääjien eväät jäivät saapumatta.

"Useita kymmeniä kilometrejä pohjoisempana kokonainen neuvostodivisioona oli lähes motissa Kitelän alueella. Mottiin johti Laatokan saariston halki kapea huoltotie, jonka kuljetuksia Mantsinsaaren patterin tuli vaikeutti tehokkaasti. Mantsinsaaren rannikkopatteri ampui talvisodassa putkensa täysin loppuun."

Mantsinsaaren puolustuskeskus sitoi aktiivisella partioinnilla vihollisen joukkoja Salmista pohjoiseen johtavan rantatien suunnassa koko Talvisodan ajan. Rannikonpuolustaja N:o 1, 2006, sivu 31.

Vihollinen yritti toistuvin hyökkäyksin tuhota suomalaisten asemat Mantsissa ja Lunkulan saaren kärjessä. Armottomassa tulituksessa vihollisen hyökkäävät sotilaat ja panssariajoneuvot upposivat Laatokan jäihin.

"Vihollinen oli kuitenkin vetänyt rannikolle yhä enemmän voimiaan ja saanut 14. 1. mennessä Terhalaan asemiin 6" patterin, joka samana päivänä aloitti pommituksensa Mantsiin ja Lunkulaan. Uudessakylässä ja Miinalassa olivat vahvat vihollisosastot. Myös vahvennetut osastot sekä hyökkäysvaunut ja panssariautot liikkuivat jatkuvasti teillä. Partiointi alkoi muodostua yhä vaikeammaksi myös joukkojen väsymyksen takia. Tästä huolimatta partiot tuhosivat vielä 9.—13. 1. välisenä aikana 7 elintarvikkeilla kuormattua autoa, 16 muuta autoa, 25-miehisen vihollisosaston sekä Uuksussa 14 vihollista ja hevosia."

Mantsinsaaren räjäytetty tykki kuvattuna kesällä 1941 (SA-kuva).

Vihollinen hyökkäsi jopa (James Bond tyyliin) lentokelkoin, mutta puolustajat ampuivat ne säpäleiksi tai ottivat ne itselle.

Helmikuun 2. päivä alkoi kääntyä illaksi kun Mantsinsaaren
etelä- ja länsirannan vartiomiehet höristivät,
korviaan. Saaren lounaispuolelta kuului selvää moottorin
jyrinää, joka siirtyi hetki hetkeltä yhä enemmän
pohjoista kohti. Kuuloa terästettiin, kiikarit kääntyivät
kuin itsestään länteen ia lopulta nähtiin: kuusi epämääräisen näköistä tummaa esinettä kiisi tavattomalla nopeudella
Mantsin länsipuolitse pohjoista kohti. Mutta
mitä nuo esineet olivat? Eivät ainakaan autoja, nopeus
oli niitä ajatellen liian suuri. Kenties ne olivat joitakin
ennen näkemättömiä pieniä hyökkäysvaunuja, jotka
olivat matkalla Kitilän mottiin. Mutta tuo tavaton nopeus!
Lyhyt maalinmäärittely patterille ja Mantsin linnakkeen
tykit kääntyivät annettuun suuntaan. Vielä lyhyt
ilmoitus maalin koordinaateista ja miltei samassa patteri
avasi tulen. Kansa Taisteli lehti

Venäläisten Laatokalla käyttämä lentokelkka. Kansa Taisteli N:o 1, 1976.

Lopulta vihollinen turvautui päivittäisiin massiivisiin tykistötuleen ja lentopommituksiin jopa usealla nelimoottorikoneella. Mantsin tukikohdan miehistö oli murtumispisteessä, kunnes 7. 3.1940 tuli käsky valmistautua tyhjentämään Mantsi. Valmisteluihin ryhdyttiin, ilman kiirettä. Isänikin oli saanut granaatin sirpaleen silmäänsä. Hänelle sanottiin:

Silmä pitää kaivaa ulos, tilalle laitetaan lasisilmä.

Isäni kielsi:

Ei helkutissa kaiveta, yritän sinnitellä!

Uhkapeli kannatti, sillä talvisota loppui 13.3.1940. Tukikohta piti asemansa loppuun asti. Isäni hankkiutui heti siviililääkäriin.

Talvisodan raskaissa rauhanehdoissa Laatokan Karjala ja Käkisalmi piti luovuttaa venäläisille. Vahtiniemen linnake tyhjennettiin ja taulu lastattiin johonkin evakuointikuormaan, jotka altistuivat tuulille ja tuiskuille.

Evakuoituja tavaroita Joensuun asemalla, SA-kuva

Katkerin mielin Ville joutui jättämään maatilan, kalavedet ja tehtaan työpaikan taakseen ja matkasi evakkona Keski-Suomeen. Onneksi siviililääkäri sai hoidettua silmän niin priimakuntoon, että jatkosodassa toimi Ville ampumakouluttajana ja ampumakisassakin onnisti.

Lähteet:

Kansa Taisteli N:o 1, 1976, sivut 25

Rannikonpuolustaja N:o 3, 1975, sivut 20-28.

Rannikonpuolustaja N:o 1, 2006, sivut 29-31.

--> Seuraava artikkeli: Villen-jatkosota

<-- Edellinen artikkeli: Villen nuoruus

Villen jatkosota

Jatkosodassa Villen varusteet kasvoivat kuin Rambo leffassa tai tietokonepelissä konsanaan: Sorvimeisseli, kivääri, konekivääri, pikatykki.

Jatkosodan alussa Ville siirrettiin sorvaamaan aseiden piippuja Tikkakosken asetehtaalle, jossa tapasi myös äitini. Pian kuitenkin suunsoiton vuoksi ”Tikkakosken mannekiini” passitettiin JR 25:een jossa hänelle lyötiin kivääri käteen. Pian hän toimi konekivääri aliupseerina Äänisjärven Suurlahden rintamalla keväällä 1942.

Ville oli ikuisesti kiitollinen tutulle Vahtiniemen majurille, joka onnistui syksymmällä hoitamaan hänelle siirron Käkisalmeen RT3:n Vahtiniemen rannikkotykistölinnakkeeseen, joka oli vallattu jälleen suomalaisille. Isäni arvion mukaan siirto pelasti hänen henkensä, sillä JR 25 joutui myöhemmin Kannaksen taisteluissa tuhoisasti mottiin. Aluksi Ville toimi rannikkopuolustusaseman ampumakouluttajana.

Laat.RPr:n alokaspataljoonan alokkaita. Kolmiotähystysharjoituksesta. (1943-04-10 SA-kuva)

Jatkosodan aikana Laatokan meripuolustukseen kuului ensin kaksi rannikkoprikaatia, vuodesta 1942 alkaen yksi rannikkoprikaati, jonka nimi oli Laatokan Rannikkoprikaati.

Ville siirtyi Laatokan rannikolla ja saarissa liikkuneen partioveneen raskaan konekiväärin kahvoihin, kuten Repin taulussa maalattu mies konsanaan. Kaipa se oli ennalta tähtiin kirjoitettu!

Partiovenesatama oli Vahtiniemen ja Villen maatilan vieressä. Katso tarkemmin Häränotsan Sotapesä (sivu 18). Ville tunsi hyvin Laatokan saaret, karikot ja poukamat, koska oli kalastanut siellä pikkupojasta lähtien.

RT3:n veneporukalla, jolla oli satamassa naamioidut laiturit, verstas, miinavarasto, sukellusvenetelakka yms. Yhden parakin nimi oli peräti ”Hotelli Laatokka”. Laatokan rannikkoprikaatin venejoukkue rahtasi veneillä ja laivoilla ammuksia ja muita tavaroita saarissa ja rannikolla oleviin puolustusasemiin. Venejoukkueen partiot jahtasivat myös vihollisen desantteja, jotka radiot mukanaan soluttautuivat saariin ja edelleen mantereelle vakoilutehtäviin.

Kuljetusmoottori lähdössä Heinäsenmaahan Kivisalmesta (Vahtiniemestä, lähellä Käkisalmea). 20.08.1942, Katso tietosivu

Pikkupoikana ihmettelin erästä faijasta otettua valokuvaa. Hänellä oli päässään hattu, jossa oli hassulta näyttävä häntä niskassa. Kuvassa nojailevalla kaverilla on samanlainen asu. Niskanauhallinen saattaa olla veneen pomo, koska hän vaan rennosti paljasjaloin katselee kun muut ahertavat siirtäen tynnöreitä veneeseen?

20-millisellä Madsen-tykillä varustettu moottorivene Laatokalla jatkosodassa. (Laatokan puolustuksen perinnearkisto)

Madsen-pikatykki ampuu vihollisen moottoritorpedovenettä. SA-kuva

Suurhyökkäyksen alettua Laatokan rannikkoprikaatin eteläinen rykmentti RT3 oli useaan otteeseen tulitaisteluissa vihollisalusten kanssa. RT3 piti käytännössä kaikki asemansa (s.18).

Matka käy kohti tukikohtaa. 3/4 vauhdilla veneet halkaisevat Laatokan aaltoja. Sortanlahti 1942. SA-kuva.

Aselepo Suomen ja Neuvostoliiton välillä alkoi 4.9.1944 ja välirauha 19.9.1944, jolloin joukot aloittivat siirtymisen Moskovan rauhan rajan länsipuolelle.

Lähteet: Suomen rannikkotykistön historia.

Merivoimat 100 vuotta – Rannikon Puolustaja

--> Seuraava artikkeli: Ampumakilpailu palkinto

<-- Edellinen artikkeli: Villen talvisota

Ampumakilpailupalkinto

Ennen sotia Ville harrasti aktiivisesti kilpa-ammuntaa kiväärillä. Ohessa parin kilpailun tulokset.

Ville kertoi osallistuneensa ampumakilpailuun, jossa pääpalkintona oli komea lattialla seisova kaappikello. Hän johti kisaa aina viimeiseen patruunaan asti.

Kuitenkin hän hermoili viimeisen laukauksen, jolloin oli tyytyminen II-palkintoon. Kun pikkupoikana kuuntelin tätä kertomusta, niin harmittelin mielessäni:

– Olisihan iso kumiseva kaappikello ollut komeampi kuin II-palkintona saatu vaurioitunut taulu.

Nyt kuitenkin arvostan taulua enemmän kuin kelloa! Ja hyvä etteivät kaivaneet Villen silmää pois talvisodan lopussa, muuten taulu olisi jäänyt saamatta!

Kilpailu saattoi olla esim:

Karjalan ampujapiirin mestaruuskilpailut, jossa oli mukana myös Suomen toiseksi suurin kaupunki Viipuri.

Karjalan ampujapiirin mestaruuskilpailut Käkisalmessa 1939. Muistojemme Käkisalmi kirja

Tai Laatokan Rannikkoprikaatin jokin ampumakilpailu, joita oli useita.

Laat.RPr:n hiihdot. Hiihtoammunnan voittaja kersantti Ovaska suorittamassa ammuntaansa. (1942-03-12 SA-kuva)

On jopa mahdollista, että itse Mannerheim ojensi kilpailun taulupalkinnon Villelle. Ainakin elokuvassa niin voisi tapahtua!

Suomen Marsalkan vierailu Laat.RPr:ssä. Marsalkka tarkastaa joukot Huuhanmäen urheilukentällä. (1943-05-30 SA-kuva)

--> Seuraava artikkeli: Taulu matkailee sotien jälkeen

<-- Edellinen artikkeli: Villen-jatkosota

Taulu matkailee sotien jälkeen

Jatkosodan päätyttyä Villen maatilan tavarat pakattiin epämääräisiin nyssäköihin Käkisalmessa. Taas kerran taulu joutui evakkomatkalle, jossa tavarat olivat alttiina hankaumille ja sateelle, kun ne lähetettiin Keski-Suomeen.

Laatokan saariston ja rantakylien evakuointi käynnissä 1944. Kuvaaja: Pekka Kyytinen, SA-kuva.

1950-luvun alussa Ville rakensi maatilan Heinolan mlk:aan, jonne tavarat siirrettiin junalla ja haettiin asemalta hevosella.

Itse näin taulun ensi kerran 1960-luvun alussa. Pikkupoikana minua kiinnosti vanhempieni komeroon säilötty antiikkinen radio. Satuin huomaamaan myös siellä olevan lituskan vanerilla suojatun paketin. Avasin lootan naruja nähdäkseni, että vaurioitunut tauluhan siellä oli.

Evakuointia. Valokuvaaja: E. Partanen. SA-kuva

Hieman myöhemmin meillä kävi eräs ovelta ovelle ompelukonekauppias, joka sivuhomminaan osteli taloista tauluja. Hän tutkaili seinällä olevaa hieman kookkaampaa taulua. Se ei kuitenkaan miestä innostanut. Hän kyseli muita tauluja. Tuolloin isäni haki viereisestä huoneesta tämän taulun näytille. Vaikka taulu oli vaurioitunut, ompelukonemies kehui taulua vuolaasti. ”Tämän taulun on kyllä maalannut joku tekijämies, sen näkee siveltimen jäljestä”! Hän olisi halunnut ostaa taulun, mutta isäni ei myynyt. Tauluun sisältyi niin paljon kotiseutumuistoja, ettei hän pystynyt siitä luopumaan.

Vuosikymmeniä jahkailin, mahtaisiko ompelukonemiehen arviossa olla perää, oliko taulun maalari joku tekijämies?

Alkuvuodesta 2017 otin taulusta kuvia ja lopulta lähetin ne Ateneumiin ja Jyväskylän Yliopistoon tutkittaviksi.

Muistan kun opiskelin 1970-luvulla H:gin Yliopistossa, niin tuolloin Ateneumin taideopiskelijat olivat kuuluja taistolaiskommareita. He seisoskelivat Yliopiston kulmilla tyrkyttämässä KGB:n masinoimaa Tiedonantaja-lehteä.

Kaipa tuo porukka on edelleen katkera Mannerheimille valkoisten voitosta, vieläpä itsenäisyytemme 100v. juhlavuonna. Sillä kaikki taidetahot yrittivät syöttää taulusta kömpelöä pajunköyttä:

Ateneum kieltäytyi tutkimasta oheista Repin 1918 signeerattua taulua. Tämä on varsin outoa, sillä en löytänyt Ateneumin sivuilta pienintäkään aktiviteettia liittyen teemavuoteen 1918. Perusteluna pyyntööni Ateneum väitti, että taulu on Keski-Euroopasta 1700-luvulta.

Väite ei voi pitää paikkaansa, koska alukset kulkevat polttomoottorilla ja niissä on konekivääri! Ateneumin määrittämänä ajankohtana kumpaakaan keksintöä ei ollut edes olemassa.
Toisaalta, jos taulu on 1700-luvulta, pitäisihän se silti tutkia, sillä eihän Suomessa kovin montaa niin vanhaa teosta ole. Eli he eivät itsekään usko väittämäänsä.

2. Kansallisgalleria ei edes vaivautunut vastaamaan sähköpostiini, vaikka taulun alukset todennäköisesti liittyvät Suomen itsenäistymiseen ja vapaussotaan sekä ovat kaiketi itsenäisen Suomen ensimmäisiä rajavartioaluksia. Pupujussikat vain painoivat pään pensaaseen!

3. Sitten taulu matkusti maksulliseen Jyväskylän Yliopiston tekemään tutkimukseen. Sen mukaan taulussa sykkyrällä oleva taustakankaan langanpätkä on mikroskooppitutkimuksen mukaan tuntemattoman Keskieurooppalaisen taiteilijan signeeraus G. Muita taiteilijaan tai teoksen alkuperään viittaavia merkintöjä maalauksesta ei mukamas löydy.

He eivät suostuneet ollenkaan näkemään tai tutkimaan alla olevia tekstejä, vaikka sen heille osoitin videolla.

Kantelussani pyysin yliopistoa selvittämään mistä tiedevilpiltä haiskahtavassa tuloksessa oikein on kysymys? Jyväskylän Yliopisto ei edes vaivautunut vastaamaan sähköpostiini, vaan pupujussikat kaiketi painoivat asian villaisella ja työnsivät pään pensaaseen.

Onkohan yliopiston johto ollenkaan kartalla mitä sen laboratorioissa ja tietojärjestelmissä touhutaan? Jatkuva avointen ovien päivä? Jyväskylän rollaattori Yliopistollahan on yhteistyötä myös Suomen salaisimman paikan, Tikkakosken Viestikoekeskuksen kanssa. Sehän tunnetusti vuotaa kuin seula! Mitähän kautta?

Viestikoekeskuksen entisenä apulaisjohtajana toiminut ja Jyväskylän Yliopistossa nykyisin kyberpuolusta luennoiva eversti, on haastattelussa osuvasti todennut: ”Suomessa ollaan sinisilmäisiä eikä taustoja kyseenalaisteta tarpeeksi.”

Pajunköydestä tarkemmin artikkelissani: Asiantuntijat ohjaavat-kebab-kioskille.

Tästä nykyisyyteen liittyvästä haarasta voisi tulla kiintoisa agenttitarinarönsy ”Ilmestyskirja 1918” elokuvaan. Seikkailupätkiä voisi putkahtaa silloin tällöin esiin katkaisemaan alusten puksuttaessa eteenpäin.

Harva nykysuomalainen kuitenkaan tietää, millaisia poliittisia jännitteitä Repin aiheutti molemmilla puolilla rajaa aina kuolemaansa asti eli vuoteen 1930. Kamppailu Ilja Repinistä, Ilta Sanomat

Katkeruus Mannerheimia ja Repiniä kohtaan on edelleen voimissaan! Auktoriteetteina toimivat tahot haluavat salata menneitä vilpillisiä tapahtumia, siksi kierrellään ja sävelletään näennäistuloksia. Siksi ainoaksi vaihtoehdoksi jäi tutkia taulua itse. Onhan minulla hieman kokemusta antiikkiesineiden tutkimuksesta, sillä olen mm. luennoinut mm. Antiikkimattoalan Maailmankonferenssissa USA:ssa.

Kenties vielä lähetän Tabu-Repin taulun ystävieni kautta USA:han tutkittavaksi? Taulu pääsee taas matkailemaan ja hämmentämään samean löyhkäävää vettä!

--> Seuraava artikkeli:  Matkan etapit

<-- Edellinen artikkeli: Ampumakilpailupalkinto